Antimonitrioksidi

Antimonitrioksidi (Sb2O3) on yksi antimonin oksideista. Yhdistettä käytetään estämään kankaiden ja muovien palamista, antimonin ja antimoniyhdisteiden valmistukseen sekä katalyyttinä. Yhdisteestä käytetään myös nimiä antimoniseskvioksidi, antimoni(III)oksidi ja antimonivalkoinen.

Antimonitrioksidi
Tunnisteet
CAS-numero 1309-64-4
Ominaisuudet
Molekyylikaava Sb2O3
Moolimassa 291,52
Ulkomuoto Kiteinen valkoinen aine[1]
Sulamispiste 656 °C[1]
Kiehumispiste 1 550 °C[1]
Tiheys 5,2 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen Huono[1]

Rakenne ja ominaisuudet

Antimonitrioksidilla on kiinteässä olomuodossa kaksi alkeiskopiltaan eroavaa kidemuotoa, jotka muodostuvat Sb4O6-yksiköistä. Näistä huoneenlämpötilassa stabiilimpi on kuutiollinen muoto, joka esiintyy luonnossa senarmontiittimineraalissa. Kuutiollinen antimonitrioksidi muuntuu alkeiskopiltaan ortorombiseksi yli 570 °C:n lämpötilassa. Ortorombista antimonitrioksidia esiintyy luonnossa valentiniittimineraalissa. Kuumennettaessa yhdistettä se muuttuu väriltään kellertäväksi, mutta palautuu valkoiseksi jäähdytettäessä. Nestemäisessä ja kaasumaisessa olomuodossa antimonitrioksidi esiintyy dimeerisenä Sb4O6-molekyylinä. Antimonitrioksidi liukenee erittäin huonosti veteen. Happoihin se liukenee sen sijaan hyvin. Yhdiste on luonteeltaan amfoteerinen ja emäksiin se liukenee heksahydroksoantimonaatti- eli antimoniitti-ionina ([Sb(OH)6]3-). Kuumennettaessa antimonitrioksidia 700–1 000 °C:n lämpötilaan hapen läsnä ollessa se hapettuu antimonitetroksidiksi.[1][2][3][4]

Antimonitrioksidi ärsyttää hengitystietä ja ihoa. Yhdiste saattaa olla ihmiselle karsinogeeninen.[5]

Valmistus ja käyttö

Antimonitrioksidia muodostuu kuumentamalla antimonia ilman hapen läsnä ollessa. Muita teollisuudessa käytettyjä yhdisteen valmistusmenetelmiä ovat antimonitrisulfidin pasutus tai antimonitrisulfidin tai antimonitrikloridin hydrolyysi veden tai vesihöyryn avulla.[1][2][3][4]

4 Sb + 3 O2 → 2 Sb2O3
2 Sb2S3 + 9 O2 → 2 Sb2O3 + 6 SO3

Antimonitrioksidin tärkein käyttökohde on toimia paloa estävänä lisäaineena kankaissa ja muoveissa yhdessä halogeenien kanssa. Sitä lisätään muun muassa polyvinyylikloridi- polyesteri- ja polyamidimuoveihin. Muoveissa se toimii myös stabilisaattorina. Muita käyttökohteita ovat lasin kirkastaminen, emalien ja lasitteiden valmistus, antimoniyhdisteiden synteesi ja polyestereiden valmistuksessa polymeroitumisreaktion katalyyttinä toimiminen.[1][2][3]

Lähteet
  1. E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 204. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. Leon D. Freedman, G. O. Doak, G. Gilbert Long, Tariq Mahmood & Charles B. Lindhaal :Antimony Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 9.11.2013
  3. Sabina C. Grund, Kunibert Hanusch, Hans J. Breunig & Hans Uwe Wolf: Antimony and Antimony Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 9.11.2013
  4. Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 763. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 9.11.2013). (englanniksi)
  5. Antimonitrioksidin kansainvälinen kemikaalikortti. Viitattu 9.11.2013

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.