Antikythera

Antikytheran nisäkäslajisto on köyhä.[13] Äärimmäisen uhanalaista[14] munkkihyljettä tavataan Antikytheran, Lagoúvardoksen ja Prasonísin muodostamalla Natura 2000 -alueella.[15] Euroopan unionin alueella munkkihyljettä tavataan noin sadassa paikassa.[16] Antikytheran muita nisäkkäitä ovat muun muassa kotihiiri ja mustarotta.[13]

Antikythera on merkittävä muuttolintualue.[1] Yhdessä Lagoúvardoksen, Prasonísin, Plakoulíthran ja Thimonieksen saarten kanssa Antikythera muodostaa 2 000 hehtaarin laajuisen kansainvälisesti tärkeän lintualueen (IBA), ja alueella pesii ainakin välimerenhaukkoja.[17] Alueella tavataan myös mustakurkkukerttuja, hernekerttuja ja tornipöllöjä.[17] Antikytheralla on Kreikan lintutieteellisen seuran (kreik. Ελληνική Ορνιθολογική Εταιρεία) lintujen havaintoasema.[18]

Antikytheran, Lagoúvardoksen ja Prasonísin muodostamalla Natura 2000 -alueella elää kotoperäisiä selkärangattomia; kotilot Vitrina cerigottana ja Sphincterochila insularis ja kaksi muuta sekä eräs siira. Potamóksen sataman antiikin aikaisista hiekkadyyneistä on löydetty useiden kotilolajien fossiileja.[1] Liskoista Natura-alueella tavataan lajeja Cyrtopodion kotschyi, Ablepharus kitaibelii ja Hemidactylus turcicus. Käärmeistä alueella esiintyy Telescopus fallax.[15]

Antikytheran, Lagoúvardoksen ja Prasonísin muodostamalla Natura 2000 -alueen suurin ongelma on kalastaminen dynamiitilla. Saarella esiintyy myös muuttolintujen metsästystä.[1] IBA-alueen uhkia ovat laiton metsästys ja hallitsematon laidunnus. IBA-alueella kalastetaan myös miekkakalaa.[17]

Antikytheran kasvillisuus on enimmäkseen matalakasvuista macchiapensaikkoa ja phryganaa. Osassa saarta viljellään lisäksi viljaa, ja siellä on oliivipuulehtoja[17].

Antikytheralla tavattiin marraskuussa 1996, huhtikuussa ja kesäkuussa 1997 sekä huhtikuussa 2000 tehdyn tutkimuksen mukaan 336 kasvilajia, joista kotoperäisiä on 25.[12][19] Saarella tavataan muun muassa orvokkien sukuun kuuluvaa Viola scorpiuroides -kasvia, joka on suojeltu Kreikan presidentin asetuksella ja kuuluu IUCN:n uhanalaisten lajien punaiseen listaan (1993). IBA- ja Natura 2000 -alueella tavataan myös ainakin seuraavia kasveja: kiiltomalva, jättimerisipuli, sikuri, kartiokalkkikämmekkä, idänmiekkalilja, kreetansahrami, punaparsaherne, murattisyklaami, sakaraohdake, malvakierto, tulppaanien sukuun kuuluva Tulipa goulimyi, kistuksiin kuuluvat salviakistus ja Cistus × incanus, kaurajuuri ja sen sukulainen tähtipukinparta, rasteihin kuuluva sinirasti, sauramoihin kuuluva Anthemis scopulorum, laukkojen sukuun kuuluva Allium gomphrenoides, maratteihin kuuluva Asperula taygetea, neitojen sukuun kuuluva Nigella stricta, kelloihin kuuluva Campanula saxatilis subsp. cytherea sekä vankkahirvenjuuriin kuuluva Inula candida subsp. candida.[17][15]

Antikytheralla ei ole sääasemaa. Tämän vuoksi saaren ilmasto päätellään muun muassa Kytheran saarella ja Kreetan Soúdanlahdella sijaitsevilta sääasemilta saatujen tietojen pohjalta. Antikythera kuuluu puolikosteaan bioilmastovyöhykkeeseen (subhumid bioclimatic zone). Kuivakausi saarella alkaa huhtikuun alkupuolella ja kestää syyskuun puoliväliin. Talvet ovat lämpimiä, saarella sada juuri lainkaan lunta eikä lämpötila laske pakkasen puolelle.[12] Antikytheralla sataa vuodessa alle 200 millimetriä, joten saari on Kreikan kuivimpia paikkoja.[1]

Antiikin aikana Antikytheran rantaviiva on ollut noin 2,5 metriä korkeammalla kuin nykyisin. Esimerkiksi pienikokoinen Xeropotámoksenlahti saaren pohjoisosassa on ulottunut syvemmälle sisämaahan ja ollut samalla melko turvallinen satama. Arkeologiset löydöt ovat osoittaneet, että Antikytheran vanhin asutus syntyi myöhäisellä neoliittisella kaudella ja varhaisella pronssikaudella. Ensimmäiset asukkaat saapuivat luultavasti Kreetan saarelta[6]. Minolaiset ovat jättäneet saarelle vain vähän merkkejä, mutta he kuitenkin todennäköisesti hallitsivat Antikytheraa. Minolaiskauden ja 300-luvun eaa. lopun välillä saarelta ei ole löydetty merkkejä asutuksesta.[3]

Saari on sijaintinsa vuoksi ollut aikoinaan merirosvojen turvapaikka[6] ja operaatioiden tukikohta. Läheiset kreetalaiskaupungit alkoivat noin vuoden 300 eaa. jälkeen vaatia Antikytheraa itselleen rosvotakseen saarelta käsin ympäröivälle merelle uskaltautuvia aluksia. Antikytheraa ne tarvitsivat tähystyspaikaksi. Sitä hallitsi todennäköisesti ainakin kreetalainen Falasarnan kaupunki, sillä Rhodos tuhosi sekä saarella että Falasarnassa sijainneet asutukset vuosina 69–67 eaa. Tuhoamiset liittyivät Rhodokselta käsin tehtyihin matkoihin, joilla pyrittiin lopettamaan merirosvous Välimerellä.[3]

Spartan kuningas Kleomenes III ”miehitti” historioitsija Plutarkhoksen mukaan Antikytheran ollessaan pakomatkalla Egyptiin tappioon päättyneen Sellasian taistelun jälkeen vuonna 222 eaa.[3][20] Toisen lähteen mukaan Kleomenes vietti saarella päivän odotellessaan laivaa.[21] Kleomeneen uskollinen kannattaja Thirykion teki Antikytheralla itsemurhan, sillä hän ei kestänyt perääntymistä.[3]

Antikytheran efebi, tuntemattoman kuvanveistäjän tekemä nuorukaista esittävä veistos vuosilta 340–330 eaa. Kreikan klassiselta kaudelta oleva pronssiveistos löydettiin saaren edustalle uponneesta Antikytheran hylystä. Veistos on sijoitettu Ateenan Kansallisen arkeologisen museon kokoelmiin.

Saari asutettiin uudelleen 300- ja 400-luvuilla jaa. Arabimerirosvot ottivat haltuunsa pian sekä Kytheran että Kreetan. Merirosvojen valtakausi vaikutti myös antikytheralaisten elämään. Tämän jälkeen aina neljänteen ristiretkeen (1202–1204) saakka saaren historiasta tiedetään vain vähän. Saari kuului Bysantin valtakuntaan vuoteen 1204 saakka,[22] jolloin saari luovutettiin venetsialaiselle Iakovos Viarokselle (myös Jacopo Viaro[23]). Toisen lähteen mukaan Viaro valloitti saaren vuonna 1205[23]. Venetsialaiset halusivat saaren saadakseen turvallisen reitin Egeanmerelle ja sieltä pois. Saarelle sijoitettiin 1200-luvun lopulla pieni varuskunta.[3] Bysantille Antikythera kuului jälleen vuosina 1275–1293[23].

Antikythera autioitui jälleen, ja sinne saapui pakolaisia osmanien valtakunnan hallitsemilta alueilta. Pakolaisia saapui pääasiassa Kreetalta, joka Candiaa lukuun ottamatta oli vuoteen 1648 mennessä päätynyt kokonaan osmaneille[24]. Kreetalaiset kapinoivat osmanivaltaa vastaan, ja ensimmäinen suurempi kapina puhkesi vuonna 1770[25]. Antikytheran nykyinen väestö on Kreetan Sfakiásta 1700-luvulla lähteneiden jälkeläisiä[6]. Kreikan vapaussodankin (1821–1829)[26] aikana Antikytheralle pakeni ihmisiä osmanien hallitsemilta alueilta niin Peloponnesokselta kuin Kreetaltakin. Kreeta jäi vapaussodan jälkeen vielä osaksi Osmanien valtakuntaa, ja osa kreetalaisista pakolaisista päätti jäädä Antikytheralle.[3]

Antikythera kuului Venetsiaan Napoleonin sotiin saakka. Kun Venetsia vuonna 1797 menetti itsenäisyytensä, Antikythera jäi vaille omistajaa. Ranska piti saarella valtaa heinäkuusta 1797 vuoteen 1798 saakka[23]. Britannia otti Antikytheran yhdessä muiden Jooniansaarten kanssa hallintaansa vuonna 1815. Brittimiehityksen aikana Antikytheralle karkotettiin Jooniansaarilta kapinallisia, kuten Fragiskos Domenegines, Dimitrios Kallinikos, Ilias Zervos-Iakovatos ja Gerasimos Metaksas Liseos. Vuonna 1864 Antikythera liitettiin yhdessä muiden Jooniansaarten kanssa osaksi Kreikkaa. Tällöin saaresta tuli Kreikan eteläisin kolkka, sillä esimerkiksi eteläpuolinen Kreetan saari oli vielä osmanien hallussa. Jälleen 1800-luvun jälkipuoliskolla saarelle saapui pakolaisia Kreetalta siellä vuonna 1864 alkaneiden osmanivaltaa vastustavien kansannousujen jälkeen.[3]

Antikytheran kone. Kansallinen arkeologinen museo, Ateena.

Antikytheran vesille on uponnut paljon laivoja.[6] Tunnetuin on niin kutsuttu Antikytheran hylky, joka upposi saaren edustalle noin vuonna 65 eaa.[27] ja löydettiin vuonna 1900. Sen löytöihin kuuluu antiikin aikainen mekaaninen laskukone,[28] niin kutsuttu Antikytheran kone, joka on ajoitettu 100-luvun loppuun eaa.[29] Samasta hylystä löytyi myös pronssinen filosofin pää, niin kutsuttu Antikytheran filosofi, noin vuodelta 240 eaa., sekä vuosilta 340–330 eaa. peräisin oleva pronssinen nuorukaista kuvaava niin kutsuttu Antikytheran efebi.[30][31]

”Kansallisessa skismassa” (kreik. Εθνικός Διχασμός, Ethnikós Dichasmós) vuosina 1916–1917, jossa pääministeri Elefthérios Venizélos ja kuningas Konstantin I olivat eri mieltä ensimmäiseen maailmansotaan liittymisestä, Antikythera päätti asettua Venizéloksen johtaman väliaikaishallituksen ja ympärysvaltojen puolelle. Konstantin I:n sympatiat olivat keskusvaltojen puolella. Antikytheran liittymiseen Venizéloksen puolelle vaikutti mahdollisesti osittain se, että Antikytheralla oli ympärysvaltoihin kuuluneen Ranskan laivaston tukikohta.[3]

Italia otti Antikytheran hallintaansa toisen maailmansodan aikana, mutta Italian antauduttua 1943 saari joutui Saksan haltuun. Saksalaiset karkottivat kaikki saaren asukkaat Kreetalle 7. toukokuuta 1944. Mahdollinen syy karkotukseen oli se, että saksalaiset eivät kyenneet hallitsemaan antikytheralaisten yhteydenpitoa Kreikan merivoimiin ja Britannian laivastoon. Saari vapautui saksalaismiehityksestä vielä samana vuonna[5]. Vuosina 1946–1949 käydyn[32] Kreikan sisällissodan jälkeen Antikytheralle karkotettiin poliittisia pakolaisia.[3]

Antikytheran väkiluku oli 1700-luvun puolivälistä 1900-luvun puoliväliin saakka noin 800–1 000. Toisen maailmansodan jälkeen monet saarelaiset muuttivat kaupunkeihin ja siirtolaisiksi Australiaan ja Amerikkaan. Antikytherassa asuu nykyisin enää muutama kymmen asukasta.[3]

Antikytheran infrastruktuuria kehitettiin huomattavasti 1980-luvun puolivälissä. Esimerkiksi kalastajia varten rakennettiin suoja, jota he voivat käyttää myrskyllä. Myös satama rakennettiin tuolloin. Kreikan kansallinen sähköyhtiö DEI asensi saarelle sähköntuotantolaitoksen. Vuodesta 1999 lähtien saarelle on rakennettu muun muassa kaikki asutuskeskukset kattava puhelin- ja sähkölinjaverkko ja helikopterikenttä. Lisäksi tiet on päällystetty. Toimenpiteistä huolimatta saaren väkiluku on laskussa.[3]

Saaren pohjoisosassa, Xeropotámoksenlahden yläpuolella sijaitsevat antiikin aikaisen kaupungin tai linnoituksen (kastro) runsaan 30 hehtaarin alalle levittäytyvät rauniot. Kaupungissa on asunut mahdollisesti noin 800–1 000 asukasta. Linnoituksen muurit, jotka ovat säilyneet hyvässä kunnossa nykyaikaan saakka, ovat peräisin hellenistiseltä kaudelta. Muurit on alkujaan rakennettu joko 300-luvun lopussa eaa. tai 200-luvun eaa. alussa. Muureja korjailtiin 200-luvun eaa. puolivälissä, kun Rodokselta saapuneet hyökkääjät olivat tuhonneet linnoitusta. Kaiken kaikkiaan muureja on korjailtu useaan otteeseen, osittain hätäisestikin. Linnoituksesta löydetyistä arkeologisista esineistä valtaosa liittyy sotaan. Löydetty on esimerkiksi nuolenpäitä ja kiviammuksia. Xeropotámoksen satamassa on säilynyt kallioon hakattu veneluiska, johon on aikoinaan varastoitu sotalaivoja.[18]

Xeropotámoksenlahdelta läheltä linnoitusta löydettiin vuonna 1880 kaivausten yhteydessä kreikkalaisen mytologian jumala Apollonille omistettu marmoripatsas. Patsaan löytäneet arkeologit löysivat samalta paikalta myös osia Apollonin temppelistä. Temppelin ja antiikin aikaisen Xeropotámoksenlahden sataman ympärillä on säilynyt osia muurista. Satamasta johtaa linnoitukseen askelmat, jotka on hakattu kallioon.[18]

Antikytheralla on seitsemän kirkkoa, joista Potamóksessa sijaitsevat Pyhän Nikolaoksen, Pyhän Charalamboksen sekä Neitsyt Marian ja Pyhän Dionysioksen kirkot. Galanianássa sijaitsevat saaren suojeluspyhimyksen Pyhän Mýronin sekä profeetta Elian kirkot. Galanianán Pyhän Mýronin kirkossa on Antikytheran kaikkein arvokkain ja pyhin pyhäinjäännös, Pyhän Mýronin ikoni. Katsanevianassa on Pyhän Georgioksen kirkko ja Paterianássa puolestaan Pyhän Konstantinoksen ja Pyhän Helenan kirkko.[18]

Antikytheran eteläisimmässä kärjessä sijaitsee vuonna 1926 rakennettu Apolitáraksen majakka (kreik. Φάρο Απολυτάραις). Majakka oli miehitetty valmistumisestaan aina vuoteen 1987 saakka. Majakka kunnostettiin vuonna 2004, ja samasta vuodesta lähtien majakassa on ollut myös majakanvartija. Pääkylä Potamóksessa on säilynyt näihin päiviin saakka arviolta 1800-luvun alussa rakennettu vesimylly. Hiekkakivestä rakennettu vesimylly on ollut käytössä talviaikaan. Lisäksi saarella on säilynyt viisi 1800-luvulla valmistunutta tuulimyllyä.[18]

Elokuun 17. on Antikytheran tärkein päivä, sillä silloin juhlitaan suojeluspyhimys Pyhää Mýronia (kreik. Άγιος Μύρων, Ágios Mýron). Perimätiedon mukaan kaksi kreetalaista villivuohenmetsästäjää oli Antikytheralla silloin, kun saari oli asumaton. Metsästäjät näkivät pusikosta tulevan vuohen, jolla oli märkä pää. Metsästäjät arvelivat, että pusikossa oli lähde, jonka he löysivätkin. Veden luona oli myös pieni luola, josta he löysivät Pyhän Mýronin ikonin. Metsästäjät valmistivat ikonin suojaksi kivistä ikonostaasin ennen poistumistaan Antikytheralta. Muutaman kuukauden kuluttua metsästäjät palasivat paikalle rakentamaan Pyhän Mýronin kunniaksi pienen pyhäkön. Ikoni ei kuitenkaan ollut enää samalla paikalla, vaan se oli siirtynyt eri paikkaan. Metsästäjät tulkitsivat Pyhän Mýronin valinneen uuden paikan, ja pyhäkkö päätettiin rakentaa sinne. Alkuaan kirkko oli hyvin pieni, mutta sittemmin sitä on laajennettu.[33]

Pyhän Mýronin juhlinta alkaa jo elokuun alussa, kun antikytheralaiset metsästävät saarella villivuohia, jotka sitten 16. ja 17. elokuuta valmistetaan ateriaksi Pyhän Mýronin kirkon vieressä sijaitsevassa luostarissa. Vuohta tarjotaan riisin kera Antikytheralla vieraileville pyhiinvaeltajille. Antikytheran naiset paistavat leipää luostarin puu-uunissa. Kahden päivän aikana Pyhän Mýronin juhlassa käy monesti yli tuhat henkilöä. Pyhän Mýronin kirkossa järjestetään 16. elokuuta ehtoopalvelus, jonka jälkeen kirkon etupihalla pidetään perinteinen kreetalainen juhla (glenti). Juhlapäivänä 17. elokuuta Pyhän Mýronin kirkossa on liturgia. Liturgian jälkeen Pyhän Mýronin ikoni viedään kulkueessa luolaan, josta se on alun perin löydetty. Luolassa pappi päättää liturgian. Juhlinta alkaa jälleen liturgian jälkeen ja kestää myöhään yöhön.[33]