Antigone (Sofokles)

Sofokleen näytelmä tavallaan jatkaa siitä, mihin Aiskhyloksen tragedia Seitsemän Thebaa vastaan päättyy.[1] Oidipuksen pojat Eteokles ja Polyneikes ovat kuolleet sodassa toistensa surmaamina, kun Polyneikes oli hyökännyt Thebaa vastaan valtaistuinta koskeneen kiistan vuoksi. Oidipusta Theban kuninkaana seurannut Kreon on kieltänyt hautaamasta Polyneikeen ruumista rangaistuksena hyökkäämisestä kotikaupunkia vastaan. Polyneikeen ruumis makaa taistelukentällä petolintujen ruokana ilman hautausmenoja, mikä oli antiikin aikana suuri häpeärangaistus. Lisäksi Kreon on määrännyt kuolemanrangaistuksen jokaiselle, joka hautaisi Polyneikeen. Kotikaupunkiaan puolustanut Eteokles sen sijaan on haudattu niin kuin tapa vaatii.[4]

Näytelmä alkaa Antigonen ja Ismenen salaisella keskustelulla yöaikaan. Nämä ovat kummatkin Oidipuksen tyttäriä ja Eteokleen ja Polyneikeen sisaria. Antigone johdattaa Ismenen Theban palatsin porttien ulkopuolelle, koska haluaa haudata Polyneikeen ruumiin vastoin Kreonin määräyksiä. Ismene kieltäytyy auttamasta Antigonea kuolemanrangaistuksen pelossa. Hän ei kuitenkaan voi pysäyttää sisartaan, joka ilmoittaa hautaavansa ruumiin yksin:[4]

»Tee niin kun tahdot. Minä hautaan veljeni,
suloista on mun kuolla tähden moisen työn.
Rakkaani vierellä saan rakastettuna
rikoksen hurskaan jälkeen maata. Kauemmin
manalan mieleen oltava kuin eläväin
mun on: jään sinne ainiaaksi [...][5]»

Päivä koittaa. Näyttämölle astuu Kreon yhdessä Theban vanhimpien muodostaman kuoron (khoros) kanssa. Kuningas pyytää vanhimpien tukea, erityisesti päätöksessään jättää Polyneikes hautaamatta. Kuoro lupaa tukensa. Paikalle tulee kuitenkin vartija, joka kertoo epäröinnin jälkeen kuninkaalle, että ruumis on haudattu. Kreon määrää vartijan etsimään syyllisen. Vartijan poistuttua kuoro laulaa ihmisen viisaudesta ja kekseliäisyydestä sekä siitä, kuinka jumalia kunnioittava kaupunki menestyy.[6]

Vähän ajan päästä vartija palaa Antigone mukanaan. Vartija kertoo, että hän ja muut vartijat kaivoivat Polyneikeen ylös haudasta, jonka jälkeen Antigone oli jäänyt kiinni hautaamassa veljeään uudelleen. Antigone myöntää teon, ja syyttää Kreonin päätöstä jumalattomaksi ja esittää omaa toimintansa hurskaaksi. Kreon raivostuu ja tuomitsee paitsi Antigonen myös Ismenen kuolemaan, sillä katsoo, että tämän on täytynyt tietää sisarensa rikoksesta. Ismene tunnustaa rikoksen valheellisesti, koska haluaa kuolla yhdessä sisarensa kanssa, mutta Antigone ei suostu tähän. Kreon määrää neidot väliaikaisesti vankeuteen.[7]

Eteokleen ja Polyneikeen ruumiita kannetaan.

Antigone ja Polyneikeen ruumiin ylöskaivaminen.

Haimon, Kreonin poika, astuu paikalle ja lupaa uskollisuutta isälleen, vaikka onkin kihlautunut Antigonen kanssa. Hän vaikuttaa aluksi halukkaalta unohtamaan Antigonen, mutta yrittää kuitenkin taivutella isänsä säästämään tytön, sanoen kaupungin surevan tämän puolesta. Kreonin ja Haimonin keskustelu päättyy kuitenkin riitaan ja loukkauksiin. Haimon lähtee vannoen, ettei enää halua nähdä Kreonia.[8]

Kreon päättää säästää Ismenen ja haudata Antigonen elävältä. Antigone tuodaan paikalle, ja hän puolustaa tekoaan viimeisen kerran. Sitten hänet viedään hautaansa, kuoron ilmaistessa suruaan tapahtuvasta.[8]

Paikalle saapuu sokea tietäjä Teiresias. Hän varoittaa Kreonia siitä, että Polyneikes tulisi haudata, sillä jumalat ovat tyytymättömiä eivätkä enää hyväksy Thebalta mitään uhreja tai rukouksia. Myös Kreonin ja Teiresiaan keskustelu päättyy molemminpuolisiin loukkauksiin, ja lopulta Teiresias ennustaa, että Kreon joutuu antamaan ”omaa lihaa ja vertaan olevan miehen” rangaistuksena siitä, että jätti kuolleen hautaamatta mutta sulki elävän hautaan (hän ei sano tytön tuomitsemisen kuolemaan olevan väärin, ainoastaan sen, että elävää pidetään maan alla). Kuoro on kauhuissaan, sillä Teiresias ei ole koskaan ennustanut väärin, ja kehottaa Kreonia hautaamaan Polyneikeen ja vapauttamaan Antigonen. Kreon suostuu.[9]

Sanansaattaja saapuu ja kertoo, että Haimon on surmannut itsensä. Eurydike, Kreonin vaimo ja Haimonin äiti, saapuu, sillä hän on kuullut puhuttavan jostakin perhettään kohdanneesta onnettomuudesta. Hän pyytää sanansaattajaa kertomaan kaikki tietonsa. Tämä kertoo, että Haimon ja Antigone olivat kummatkin surmanneet itsensä, Antigone hirttäytymällä ja Haimon miekalla löydettyään kihlattunsa ruumiin. Kaikki oli tapahtunut pian sen jälkeen kun Polyneikes oli haudattu. Eurydike poistuu palatsiin.[10]

Kreon astuu näyttämölle kantaen Haimonin ruumista. Hän ymmärtää, että hänen omat tekonsa olivat saaneet kaiken aikaan. Toinen sanansaattaja saapuu, ja kertoo Eurydikeen surmanneen itsensä kiroten miehensä viimeisiksi sanoikseen. Kreon syyttää kaikesta itseään, ja pyytää palvelijoitaan saattamaan itsensä palatsiin. Käskyt, joita hän oli arvostanut ja jotka hän oli antanut, oli pidetty, mutta hän oli toiminut jumalten tahtoa vastaan ja menettänyt perheensä lopputuloksena. Kuoro päättää:[11]

»Yläpuolella viisaus kaiken on muun
mikä onneen vie. Jumalalliset lait
pidä arvossa, oi! Ylimielinen mies —
tuo korskeasuu — velat maksava on
kovat: vanhana hän
on viisautta oppiva viimein.[12]»

Antigone ja Polyneikeen ruumiis. Sébastien Norblin, 1825.

Ismene (Mavie Hörbiger) Sofokleen Antigonen esityksessä Wienin Burgtheaterissa vuonna 2015.

Antigone esitetään perheen kapinallisena, joka on valmis uhmaamaan kuninkaan ja yhteisön käskyjä. Toisaalta hän näyttäytyy hurskaana, sillä hän haluaa mieluummin noudattaa jumalallista käskyä, jonka mukaan kuolleet sukulaiset tulee haudata säädetyin menoin. Antigone ei pelkää miesten käskyjä eikä kuolemanrangaistusta. Simone Weil kuvaa Antigonea ”sankarilliseksi ja intohimoiseksi”[2].

Ismene esitetään kuuliaisena ja perheen ”kilttinä tyttönä”. Hän kieltäytyy osallistumasta Polyneikeen hautaamiseen, koska pelkää Kreonia, ja alistuu miesten vallan alle. Myöhemmin hän kuitenkin osoittaa sisarrakkautta tarjoutumalla kuolemaan yhdessä Antigonen kanssa.

Kreon, Theban kuningas, on näytelmän traaginen päähahmo, joka tekee kohtalokkaan virheen olemalla jääräpäinen, mikä johtaa hänen vaimonsa ja poikansa sekä veljentyttärensä kuolemaan.

Eurydike, Theban kuningatar, esiintyy näytelmässä vain vähän, mutta näyttäytyy selvästi erilaisena kuin miehensä. Hän kiroaa miehensä ja syyttää tätä poikansa kuolemasta.

Haimon esitetään myös erilaisensa kuin isänsä. Hän osoittaa, että rakkaus Antigonea kohtaan on hänelle isää kohtaan tunnettua pelkoa tärkeämpää.

Teiresias on Theban kuninkaita avustava sokea ennustaja. Sofokles kuvaa hänen näkevän Kreonia paremmin sokeudestaan huolimatta, kun taas Kreon ei näe, vaikka hänellä onkin silmät. Totuuden näkeminen on aineellista näkökykyä tärkeämpää. Teiresias onnistuu vakuuttamaan Kreonin siitä, että Polyneikeen hautaaminen on välttämätöntä, mutta liiaan myöhään Antigonen kannalta.

Theban vanhimpien muodostaman kuoron tehtävänä näytelmässä on kommentoida näyttämön tapahtumia ja lietsoa sekä jännitystä että tunteita. Se myös yhdistää kertomuksen yleisön entuudestaan tuntemiin myytteihin. Kuoro on usein Kreonin puolella, koska sekä kunnioittaa että pelkää tätä. Näytelmän kuluessa kuoro kuitenkin kehottaa Kreonia olemaan maltillisempi, ja lopulta kehottaa tätä noudattamaan Teiresiaan neuvoa.

• Sofoles: Antigone. Teoksessa Sofokles: Antigone; Kuningas Oidipus. Suom. Elina Vaara & Otto Manninen. Johdannon kirjoittanut Päivö Oksala. Antiikin klassikot. Porvoo Helsinki: WSOY, 1966.
• Sofokles: Antigone. Suomentanut Kirsti Simonsuuri. Helsinki: Like, 2011. ISBN 978-952-01-0575-4.

• Sophocles: Antigone. Teoksessa Sophoclis fabulae. Toim. Hugh Lloyd-Jones & Nigel Wilson. Oxford Classical Texts. Oxford University Press, 1990. ISBN 978-0-19-814577-6. Kreikankielinen alkuteksti.
• Sophocles: Antigone. Teoksessa Sophocles: Volume II. Antigone. The Women of Trachis. Philoctetes. Oedipus at Colonus. Edited and translated by Hugh Lloyd-Jones. Loeb Classical Library 21. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1994. ISBN 9780674995581. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
• Sophocles: Antigone. Toim. Mark Griffith. Cambridge University Press, 2008 (1. painos 1999). ISBN 0521337011.
• Sophocles' Antigone: A New Translation. Toim. Diane J. Rayor. Cambridge University Press, 2011. ISBN 1139497847.

• Butler, Judith: Antigone's Claim: Kinship Between Life and Death. New York: Columbia University Press, 2000. ISBN 0-231-11895-3.
• Cairns, Douglas: Sophocles: Antigone. Companions to Greek and Roman Tragedy. Bloomsbury Publishing, 2016. ISBN 1472512146.
• Rosenfield, Kathrin H.: Antigone: Sophocles' Art, Hölderlin's Insight. Käännös Charles B. Duff. Aurora, CO: The Davies Group, Publishers, 2010. ISBN 1-934542-22-9.
• Steiner, George: Antigones: How the Antigone Legend Has Endured in Western Literature, Art, and Thought. New Haven: Yale University Press, 1996. ISBN 0-300-06915-4.
• Tyrrell, William Blake & Bennett, Larry J.: Recapturing Sophocles' Antigone. Greek Studies: Interdisciplinary Approaches. Rowman & Littlefield Publishers, 1998. ISBN 1461641845.