Annie Ernaux

Ernaux varttui Normandiassa Yvetot'ssa työväenluokkaisessa perheessä.[3] Myöhemmin hänen vanhempansa omistivat kahvilan ja ruokakaupan. Ernaux opiskeli Rouenin ja Bordeaux'n yliopistoissa kasvatustieteitä ja nykykirjallisuutta ja jatkoi opintoja jonkin aikaa Marivaux’ssa.[4]

Opintojen jälkeen 1970-luvulla Ernaux opetti Bonneville Lycéessa,[5] Éviren yliopistossa Annecy-le-Vieux’ssa ja Pontoisessa ja työskenteli myöhemmin Kansallisen etäopetuksen keskuksessa (’Center national d’enseignement à distance-CNED’).[6]

Ernaux'n ensimmäinen teos oli omaelämäkerrallinen romaani Les Armoires vides (1974). Toisesta omaelämäkerrallisesta teoksestaan La Place (’Miehen paikka’, 1984) hän sai Renaudot-palkinnon. La Place kertoo Ernaux'n isäsuhteesta, hänen lapsuuskokemuksistaan pienessä ranskalaiskaupungissa ja aikuistumisesta.[7]

Ernaux valitsi teoksissaan jo varhain omaelämäkerrallisen tyylin, jossa hän yhdistää yksilöllisiä kokemuksia yhteiskunnallisiin ja historiallisiin tapahtumiin.[8] Hän on todennut saaneensa vaikutteita sosiologi Pierre Bourdieu’lta ja puhuu kirjoittamisensa yhteydessä sosiologisesta katseesta.[9][10] Kirjailija on sanonut tyylinsä sijoittuvan kirjallisuuden, historian ja sosiologian väliin (’in-between’).[11][12]

»Tällä tarkoitan sitä, että pyrin tekemään 'elettyä' kokemusta tarkan konkreettiseksi luopumatta kirjallisuuden erityisyydestä, vaatimuksesta kirjoittaa hyvin, ehdottomasta sitoutumisesta aiheeseen. Tämä tarkoittaa tietysti myös sitä, ettei kuulu mihinkään tiettyyn genreen, olipa kyseessä romaani tai omaelämäkerta.[13]»

Teoksissaan Ernaux on kartoittanut muun muassa vanhempiensa sosiaalista etenemistä, nuoruuttaan, avioliittoaan, intohimoista ihmissuhdettaan, aborttiaan, Alzheimerin tautia, äitinsä kuolemaa ja rintasyöpää.[14]

Ernaux'n vuonna 2008 ilmestynyt muistelmateos Les Années (Vuodet, 2021) oli arvostelumenestys, ja sitä pidetään hänen pääteoksenaan.[15] Kirja kertoo Ranskan yhteiskunnasta toisen maailmansodan lopusta 2000-luvun alkuun.[16] Vuodet-teoksessa Ernaux etääntyy aiemmin tunnusomaisesta autofiktiivisestä tyylistään, jota hän kutsuu autososiobiografiaksi, kohti sosiologista näkökulmaa.[17] Ville Hänninen kirjoittaa kritiikissään Parnassossa, että vaikka Ernaux käyttää vaarallista me-muotoa, painotus on silti subjektiivinen ja muistot esimerkiksi 1960-luvusta ovat hyvin erilaisia kuin suomalaisilla.[18] Vuodet sai vuonna 2008 Académie françaisen François Mauriac -palkinnon, 2008 Marguerite Duras -palkinnon.[19]

Ernaux on inspiroinut tyylillään uudemman polven ranskalaiskirjailija Édouard Louis’ta. ”Minulle se oli kuin räjähdys”, Louis kertoi ensimmäisestä kohtaamisestaan Ernaux'n teosten kanssa. Ernaux oli saanut Louis’n ”ymmärtämään, kuinka kumouksellinen omaelämäkerta voi olla”.[20]

• 1977 Prix d’honneur vuoden 1977 romaanista Ce qu'ils disent ou rien
• 1984 La Placen Renaudot-palkinto
• 2008 Prix Marguerite-Duras Les Annéesille
• 2008 Prix François-Mauriac Les Annéesille
• 2008 Prix de la langue française koko tuotannosta
• 2014 kunniatohtori Cergy-Pontoisen yliopistosta
• 2016 Strega European Prize for the Years (käännetty italiaksi nimellä Gli Anni (L'Orma)
• 2017 Prix Marguerite-Yourcenar, Kansalaisyhteiskunnan multimedian tekijöiden yhdistyksen myöntämä elämäntyöpalkinto
• 2018 Premio Hemingway per la letteratura koko tuotannosta
• 2019 Prix Formentor[21]
• 2019 Premio Gregor von Rezzori Una Donnalle
• 2019 Kansainvälinen Booker-palkinto-ehdokas
• 2022 Nobelin kirjallisuuspalkinto

• Les Armoires vides. Gallimard, 1984. Paris: Gallimard, 1974. ISBN 978-2-07-037600-1.
• Ce qu'ils disent ou rien. Incorporated, 1989. Paris: Gallimard, 1977. ISBN 978-0-7859-2655-9.
• La femme gelée. Paris: Gallimard, 1981. ISBN 978-0-7859-2535-4.
• La place. Paris: Gallimard, 1983. ISBN 978-2-07-037722-0.
• Une Femme. Paris: Gallimard, 1987.
• Passion simple. Paris: Gallimard, 1992. ISBN 978-2-07-038840-0.
• La honte. Paris: Gallimard, 1997.
• Je ne suis pas sortie de ma nuit. Paris: Gallimard, 1997.
• La Vie extérieure: 1993–1999. Paris: Gallimard, 2000.
• L’événement. Paris: Gallimard, 2000. ISBN 978-2-07-075801-2.
• Se perdre. Paris: Gallimard, 2001.
• L’occupation. Paris: Gallimard, 2002.
• Les années. (suom. Vuodet). Paris: Gallimard, 2008. ISBN 978-2-07-077922-2.
• L’autre fille. Paris: Nil, 2011. ISBN 978-2-84111-539-6.
• L’atelier noir. Paris: Éditions des Busclats, 2011.
• Écrire la vie. Paris: Gallimard, 2011.
• Retour à Yvetot. Éditions du Mauconduit, 2013.
• Regarde les lumières mon amour. Seuil, 2014.
• Mémoire de fille. Gallimard, 2016.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Annie Ernaux Wikimedia Commonsissa

• Kotisivut (englanniksi)