Annibale Carracci

Annibale Carracci (3. marraskuuta 1560 Bologna15. heinäkuuta 1609 Rooma) oli italialainen varhaisbarokkia edustanut taidemaalari, etsaaja ja kaivertaja. Hän opiskeli synnyinkaupungissaan Bolognassa, jonne perusti yhdessä serkkunsa Ludovicon ja veljensä Agostino Carraccin kanssa vuonna 1582 Accademia degli Incamminati -taidekoulun. Carraccin serkuksia kiitetään manierismiin lipsumassa olleen italialaisen taiteen elvyttämisestä uuteen kukoistukseen.

Pako Egyptiin, Annibale Carraccin maalaus vuodelta 1603.

Hänet on haudattu Rooman Pantheoniin.

Tuntemattoman taiteilijan 1800-luvulla tekemä kopio Carraccin maalauksesta Tobias parantaa sokean isänsä oli aikoinaan Eremitaašin taidemuseossa, josta Josif Stalin nappasi sen syksyllä 1940 mukaansa tuliaisiksi mennessään neuvottelemaan Euroopan jaosta Adolf Hitlerin kanssa. Sodan päättymisen häämöttäessä Martin Bormann antoi taulukopion Saksan merivoimien upseerille. Tämä taas myi sen 1955 eteläsaksalaiselle taidekauppiaalle, joka kuitenkin piilotti sen. Perikunta löysi maalauksen ja restauroitutti sen Stuttgartin valtiollisessa taideakatemiassa. Vuonna 2008 sen osti itävaltalainen keräilijä, joka on pannut sen myyntiin.[1]

Teokset aikajärjestyksessä

  • Assunzione (n. 1590) - öljyvärityö kankaalle, 130 x 97 cm, Museo del Prado, Madrid
  • Battesimo di Cristo (1584) - öljyvärityö kankaalle, San Gregorio, Bologna
  • Mangiafagioli (1580–1590) - öljyvärityö kankaalle, 57 x 68 cm, Galleria Colonna, Rooma
  • Bottega del macellaio (1580-luku) - öljyvärityö kankaalle, 185 x 266 cm, Christ Church Picture Gallery, Oxford
  • Crocifissione e santi (1583) - öljyvärityö kankaalle, 305 x 210 cm, Santa Maria della Carità, Bologna
  • La pesca (ennen v. 1595) - öljyvärityö kankaalle, 136 x 253 cm, Louvre, Pariisi
  • La caccia (ennen v. 1595) - öljyvärityö kankaalle, 136 x 253 cm, Louvre, Pariisi
  • Testa d'uomo sorridente (o il buffone) (1583) - öljyvärityö paperille, Galleria Borghese, Rooma
  • Madonna col Bambino in trono e i santi Francesco, Matteo e Giovanni Battista (1588) - öljyvärityö kankaalle, 384 x 255 cm, Gemäldegalerie, Dresden
  • Matrimonio mistico di santa Caterina (1585–1587) - öljyvärityö kankaalle, Museo Nazionale di Capodimonte, Napoli
  • Venere, Adone e Cupido (n. 1595) - öljyvärityö kankaalle, 212 x 268 cm, Museo del Prado, Madrid
  • Paesaggio fluviale (n. 1599) - öljyvärityö kankaalle, National Gallery of Art, Washington (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Venere e Adone (n. 1595) - öljyvärityö kankaalle, 217 x 246 cm, Kunsthistorisches Museum, Wien
  • Venere e Satiro con due amorini (n. 1588) - öljyvärityö kankaalle, 112 x142 cm, Uffizi, Firenze
  • La Vergine appare a san Luca e santa Caterina (1592) - öljyvärityö kankaalle, 401 x 226 cm, Louvre, Pariisi
  • Freskoja (1597–1605), Palazzo Farnese, Rooma
  • Incoronazione della Vergine (1600–1601) - öljyvärityö kankaalle, 245 x 155 cm, Santa Maria del Popolo, Rooma
  • Paesaggio con la fuga in Egitto (1603) - öljyvärityö kankaalle, 122 x 230 cm, Galleria Doria Pamphilj, Rooma
  • Ercole al bivio (n. 1596) - öljyvärityö kankaalle, 167 x 273 cm, Museo Nazionale di Capodimonte, Napoli
  • Pietà (1599–1600) - öljyvärityö kankaalle, 156 x 149 cm, Museo Nazionale di Capodimonte, Napoli
  • Domine, quo vadis? (1601–1602) - öljyvärityö paneelille, 77,4 x 56,3 cm, National Gallery, Lontoo
  • Riposo durante la fuga in Egitto (n. 1600) - öljyvärityö kankaalle, halkaisija 82,5 cm, Eremitaaši, Pietari
  • Autoritratto di profilo (1590-luku) - öljyvärityö kankaalle, Uffizi, Firenze
  • Autoritratto sul cavalletto - öljyvärityö puulle, 42 x 30 cm, Eremitaaši, Pietari
  • Martirio di santo Stefano (1603–1604) - öljyvärityö kankaalle, 51 x 68 cm, Louvre, Pariisi
  • Trittico della Deposizione (1604–1605) - öljyvärityö kuparille ja paneelille, 37 x 24 cm (keskuspaneeli), 37 x 12 cm (sivupaneelit), Galleria Nazionale d'Arte Antica, Rooma
  • Pie donne al sepolcro öljyvärityö kankaalle, Eremitaaši, Pietari
  • Atlante Sanguine, Louvre, Pariisi
  • Piirroksia (näyttely, National Gallery of Art)

Katso myös

Lähteet

  1. Eino Murtorinne: Stalinin lahja. Helsingin Sanomat, 14.11.2010, s. D4.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.