Anni Huotari

Anni Huotari syntyi Viipurissa piika Ulla Maria Torvelaisen aviottomana lapsena vuonna 1874. Hän aloitti yläkansakoulun 11-vuotiaana ja lopetti sen neljän luokan jälkeen 1889. Huotari sai parhaat arvosanansa lukuaineista, mutta köyhällä äidillä ei ollut varaa laittaa tytärtään kuin käsityökouluun, josta Huotari valmistui vuonna 1892 ja ryhtyi ompelijaksi. Hänen yhteiskunnallinen toimintansa alkoi raittiusyhdistyksestä, mutta Huotari osallistui jo 1890-luvulla ensimmäistä kertaa myös Viipurin työväenyhdistyksen kokouksiin. Vuonna 1900 hänet valittiin Viipurin ompelijattarien ammattiosaston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. SDP:n puoluekokouksiin Huotari osallistui Viipurin työväenyhdistyksen edustajana vuosina 1901 ja 1903.[4]

Syyskuussa 1902 Huotari avioitui Viipurin Sanomien toimittajan Anton Huotarin kanssa, joka oli lähtenyt mukaan työväenliikkeeseen Annin innostamana.[3] Vuosina 1903–1912 perheeseen syntyi kuusi lasta, minkä myötä hän alkoi ammatillisten asioiden ohella kiinnittämään huomiota myös lastensuojeluun ja -kasvatukseen. Sosialidemokraattisen Työläisnaisliiton liittotoimikunnan siirtyessä Viipuriin Huotari toimi sen sihteerinä 1902–1905 ja puheenjohtajana 1905–1906.[4] Vuonna 1906 hän oli myös Suomen Ompelutyöntekijättärien Liiton sihteeri.[1] Huotarit muuttivat samana vuonna Tampereelle, kun Anton Huotari sai työpaikan Kansan Lehden toimiussihteerinä. Tampereelta käsin Anni Huotari osallistui taisteluun yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden puolesta muun muassa kirjoittamalla artikkeleita miehensä toimittamaan lehteen.[2] 1910-luvulla hän toimi kahteen otteeseen Tampereen työväenyhdistyksen naisosaston puheenjohtajana.[4]

Huotari valittiin eduskuntaan Suomen ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa vuonna 1907. Ennen sisällissotaa hänet valittiin uudelleen vielä vuosina 1911, 1913, 1916 ja 1917.[1] Eduskunnassa Huotari toimi erityisesti työläisnaisten aseman parantamiseksi, mutta kiinnitti huomiota myös työsuojeluun, lasten ja nuorten asemaan, työkyvyttömyys- ja vanhuusvakuutuksiin sekä kieltolakiin.[2] Oman taustansa takia hän puhui usein aviottomien lasten oikeuksien puolesta. Jo ensimmäisillä yksikamarisilla valtiopäivillä vuonna 1907 Huotari esitti sosialidemokraattisten naiskansanedustajien anomusehdotuksen aviovaimojen toimivaltaa ja pesän omaisuuden hallintaa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.[4] Tampereella asuessaan Huotari työskenteli myös käsityönopettajana Parkanossa.[2]

Sisällissodan aikana Huotari toimi kansanvaltuuskunnan lainvalmistelukunnan jäsenenä.[2] Anni Huotarin omat näkemykset sodasta eivät ole tiedossa, mutta Anton Huotarin lapsilleen osoittaman kirjeen mukaan he lähtivät kansanvaltuuskunnan toimintaan uskollisuudesta työväenliikkeelle, jota molemmat olivat pitkään palvelleet. Sodan loppuvaiheessa Huotarit päättivät lähes kaikkien muiden kansanvaltuuskunnan jäsenten tavoin paeta Neuvosto-Venäjälle. He jättivät lapsilleen jäähyväiskirjeen, jossa annettiin myös ohjeita omaisuuden realisoimisesta rahaksi ja pohdittiin heidän tulevaisuuttaan. Viipurissa Anni kuitenkin päätti, ettei voi jättää lapsiaan ja näin Huotarit antautuivat valkoisille. Lokakuussa 1918 Anni Huotari sai valtiopetoksesta viiden vuoden ja neljän kuukauden kuritushuonerangistuksen, jota hän suoritti Hämeenlinnan pakkotyölaitoksessa. Huotari pääsi ehdonlaiseen kesäkuussa 1919 ja armahdettiin lopulta 1921.[4]

Työleiriltä vapauduttuaan Huotari oli vanhentunut, väsynyt ja laihtunut. Hän palasi kuitenkin välittömästi järjestötoimintaan, vaikkei kansalaisluottamuksensa menettäneenä voinut olla mukana yhdistyksissä varsinaisena jäsenenä. Tämän vuoksi hän osallistui aluksi kokouksiin Tampereelle perustetun Kansan Sanan toimittajana. Vuonna 1920 Huotari valittiin jälleen Tampereen työväenyhdistyksen naisosaston puheenjohtajaksi. Anton Huotari vapautui tammikuussa 1922, jonka jälkeen Anni pystyi jälleen lähtemään täysipainoisesti mukaan politiikkaan. Vuoden 1922 kunnallisvaaleissa hänet valittiin Tampereen kaupunginvaltuustoon, ja saman vuoden eduskuntavaaleissa Huotari oli SDP:n naisten pääehdokas. Vuonna 1923 perhe muutti Helsinkiin Anton Huotarin tultua valituksi Suomen Sosialidemokraatin päätoimittajan tehtävään.[2][4]

Vuoden 1922 vaalien lisäksi hänet valittiin eduskuntaan myös seuraavissa vaaleissa 1924. Vuonna 1927 päättyneen kansanedustajakauden jälkeen Huotari nousi uudelleen eduskuntaan 1932 kuolleen Hilda Seppälän tilalle ja valittiin vielä tämän jälkeen kolmasti vuosien 1933, 1936 ja 1939 vaaleissa.[1] Presidentin valitsijamiehenä Huotari oli vuosina 1925, 1937, 1940 ja 1943.[5]

Huotari toimi vuosina 1932–1940 Suomen Sosialidemokraattisen Työläisnaisliiton puheenjohtajana ja johti Helsingin Sosialidemokraattista Naisyhdistystä vuodesta 1932 kuolemaansa saakka.[4] Helsingin kaupunginvaltuustossa Huotari oli vuodet 1926–1928 ja 1931–1933.[3] Helsingissä Huotari oli mukana muun muassa perustamassa vanhainkotia vähävaraisille naisille. Unioninkadulla toimintansa aloittanut pieni vanhainkoti nimettiin hänen mukaansa Anni-kodiksi, ja 1952 sen tilalle rakennettiin nykyisinkin toimiva Käpyrinteen vanhainkoti. 1930-luvun lopulla alkoi Huotarin ansiosta työläisäitien lomatoiminta, kun valtion budjettiin otettiin määräraha varattomien äitien kesävirkistykseen.[4]

Anni Huotarin viimeisiä vuosia varjostivat hänen läheistensä kuolemat. Perheen nuorin lapsi, vuonna 1912 syntynyt Tapio, kuoli jo vanhempiensa vankeusaikana, ja Anton Huotari puolestaan teki itsemurhan vuonna 1931. Pariskunnan 1903 syntynyt ensimmäinen lapsi Aune, joka oli myös itse mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa, kuoli keuhkotautiin vuonna 1933, ja vanhempi poika Tauno (s. 1908) kaatui jatkosodassa vuonna 1942.[4] Huotarin terveys heikkeni viimeisinä elinvuosina, mutta hän jaksoi edelleen hoitaa yhteiskunnallisia tehtäviään.[3] Huotari kuoli huhtikuussa 1943 liikenneonnettomuudessa ollessaan palaamassa Helsingin työväentalolla järjestetystä naisliiton kokouksesta.[4] Hänen ruumiinsiunauksensa Hietaniemen krematorion kappelissa toimitti kokoomuksen kansanedustaja ja entinen ministeri Paavo Virkkunen. Tilaisuudessa puhuivat muun muassa Sylvi-Kyllikki Kilpi ja Väinö Tanner.[6] Huotarin tilalle eduskuntaan nousi Lempi Lehto.[1]