Annantehdas

Annantehdas, myös Pyhän Annan rautatehdas oli rautaruukki Suojärven kunnan Karatsalmen kylässä Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Se oli toiminnassa vuosina 1809–1905.[1] Tehdasalue sijaitsi Salonjärven itärannalla Salonjärvestä Suojärveen laskevan Karatsalmen suulla.[2] Kreivitär Anna Orlovoi-Tsesteminski aloitti ruukin toiminnan vuonna 1809, jolloin valmistui koemasuuni[2] Varsinainen tehdasrakennus rakennettiin vuonna 1814.[3] Tehdas kasvoi nopeasti ja vuonna 1850 se oli Suomen suurin masuuni, joka työllisti suoraan tai välillisesti tuhansia ihmisiä.[3] Tehtaan ensimmäiset työntekijät tuotiin Moskovan seudulta. Osa heistä hakeutui 1800-luvun lopulla Petroskoihin ja Pietariin töihin, mutta osa jäi Karatsalmelle asumaan.[2] Tehdasalueella oli varsinaisen tuotantolaitoksen lisäksi useita työläisten asuinkasarmeja ja varastorakennuksia.[2]

Annantehdas Karatsalmella Suojärvellä

Ruukki hyödynsi alueen järvistä nostettua rautamalmia, joka oli erittäin hyvälaatuista.[3] Tarvitsemansa kalkin ruukki sai Hanhijoen seudulta.[3] Ruukki tuotti takki- ja kankirautaa ja muun muassa Venäjän parhaat kanuunat valmistettiin Annantehtaan tuottamasta raudasta.[2] Tehdas siirtyi Venäjän vuorihallituksen haltuun 1800-luvun puolivälin jälkeen[3] Vuonna 1880 tehdas vaihtoi taas omistajaa, jonka jälkeen toiminta supistui.[2] Toiminta loppui kokonaan vuonna 1905.[3]

Ruukin päätuote oli vuodesta 1876 alkaen valutykkirauta jota toimitettiin Venäjän valtion omistamalle Petroskoin valimolle jossa sitä käytettiin tykinputkien ja tykinkuulien valmistukseen. 1800-luvun lopulla takkiraudan asemesta valuterästä voitiin alkaa valmistaa konverttereissa suuressa mittakaavassa ja Venäjän tykinputkien valmistus siirtyi Uralin alueelle jossa valimot käyttivät fosforitonta vuorimalmia. Tämän johdosta Annantehtaan ruukin tuotanto supistui. Kankirauta- ja manufaktuuripaja lopetti toimintansa 1881 ja masuuni suljettiin 1905. Annantehtaalla tuotettiin vuosina 1827–1899 takkirautaa yhteensä 76 208 tonnia ja kankirautaa vuosina 1847–1888 712 tonnia. [4]