Annan perhe

Annan perhe (engl. Anne of Ingleside) on kanadalaisen L. M. Montgomeryn kahdeksanosaisen Anna-sarjan kuudes osa, jos tarkastellaan teossarjan sisäistä kronologiaa. Se on kuitenkin kirjoitettu Anna-kirjoista viimeisimpänä. Kirja julkaistiin 1939. Sen suomensi Paula Heranen vasta vuonna 2002,[1] kuten myös teoksen Anna opettajana.

Annan perhe
Anna of Ingleside
Alkuperäisteos
Kirjailija L. M. Montgomery
Kieli englanti
Julkaistu 1939
Suomennos
Suomentaja Paula Herranen
Kustantaja WSOY
Julkaistu 2002
Sivumäärä 301
Sarja: Anna-sarja
Edeltävä Anna omassa kodissaan
Seuraava Sateenkaarinotko
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Juoni

Anna ja Gilbert Blythe perheineen asuvat nyt Kotikunnas-nimisessä talossa kuvitteellisessa Glen St. Maryn kylässä Prinssi Edwardin saarella ja heillä on yhteensä viisi lasta teoksen alkaessa: Jem, Walter, kaksoistytöt Nan ja Di sekä Shirley. Teoksen kuluessa syntyy myös kuudes ja parin viimeiseksi jäävä lapsi Rilla. Ajallisesti teoksessa on hypätty seitsemän vuotta eteenpäin siitä, mihin Anna omassa kodissaan -teoksessa jäätiin.

Tässä kirjassa kirjasarjan päähenkilö Anna itse jää melko sivuosaan, kuten on myös asian laita sarjan seitsemännessä ja kahdeksannessa osassa Sateenkaarinotkossa ja Kotikunnaan Rilla -teoksissa. Sen sijaan kertoja antaa enemmän tilaa Annan lasten edesottamuksille ja seikkailuille. Kirjassa Gilbertin isä kuolee ja Anna vierailee Avonleassa. Gilbertin ja Annan avioliitto kokee kriisin, kun korkeakouluaikainen tuttavuus Helena Stuart ilmestyy kuvaan. Myös Gilbertin täti Mary aiheuttaa perheessä ongelmia.

Päähenkilöt

  • Anna Blythe (o.s. Shirley). Hän on älykäs ja huumorintajuinen, ja hänellä on vilkas mielikuvitus. Annalla on punaiset hiukset ja harmaat silmät, ja hän on pitkä ja hoikka. Hänellä on hyvä sydän ja hän nauttii ihmisten yhteen saattamisesta.
  • Gilbert Blythe on Annan aviomies. Gilbert on Glenissä lääkärinä. Hän on komea, fiksu ja hauska, ja rakastaa vaimoaan hyvin paljon. Tässä kirjassa hänen kiintymyksensä Annaan vähenee selittämättömästi.
  • Neiti Cornelia Bryant nyk. rouva Elliot on Annan ja Gilbertin hyvä ystävä. Cornelia-neiti on topakka mutta hyväsydäminen keski-ikäinen nainen, joka halveksii useimpia miehiä. Cornelia-neiti tietää kaikkien asiat ja hän myös auttaa kaikkia hädänalaisia. Ainoastaan metodisteja hän vihaa sydämensä pohjasta.
  • Marshall Elliot, Cornelia-neidin nuoruudenihastus ja nykyinen aviomies.
  • Susan Baker, Annan uskollinen kotihengetär.
  • James Matthew 'Jem' Blythe, Annan ja Gilbertin 7-vuotias esikoispoika.
  • Walter Cuthbert Blythe, 6-vuotias runoilijanalku.
  • Anna 'Nan' ja Diana 'Di' Blythe, 5-vuotiaat kaksoset, joista ensimmäinen on tummakiharainen ja ruskeasilmäinen ja jälkimmäinen punatukkainen ja vihreäsilmäinen.
  • Shirley Blythe, 2-vuotias tummahipiäinen, reipas mutta vaitelias miehenalku, jota Susan on hoitanut paljon Annan sairastellessa.
  • Bertha Marilla 'Rilla' Blythe, Annan ja Gilbertin kuopus, joka syntyy kirjan aikana.
  • Diana Wright (o.s. Barry), Annan nuoruudenystävä, joka asuu Avonleassa maanviljelijän vaimona.
  • Anna Cordelia Wright, Dianan tytär, joka on saanut toisen nimensä Annan 'toivenimen' mukaan.
  • Mary Maria Blythe, Gilbertin täti, jonka vierailu venyy liian pitkäksi.
  • Helena (Christine) Stuart, Annan ja Gilbertin opiskelutoveri Redmondin korkeakoulusta, lapseton leski, joka aiheuttaa Annassa uudelleen mustasukkaisuutta.

Lähteet

  1. Annan perhe kirjasampo.fi. Viitattu 14.9.2019.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.