Hanna Karhinen

Karhisen vanhemmat olivat Joensuussa syntynyt suutari Johan Fredrik Andelin (1851–1878) ja Heinolasta kotoisin ollut Johanna Natalia Malmström (1839–1923). Karhisen isä kuoli vain viikkoa ennen tyttärensä syntymää. Karhisen varhaisvuosista ei tiedetä paljoa, mutta hän kävi alkeis- ja kirkkokoulun Pietarissa oppien samalla venäjän kielen. Vuonna 1899 Karhinen solmi avioliiton ja muutti Terijoelle.[2][3]

Kotiäitinä ollut Karhinen liittyi SDP:n jäseneksi 1902 ja vuotta myöhemmin hänet valittiin Terijoen työväenyhdistyksen naisosaston puheenjohtajaksi.[4][5] Karhinen kuului myös Sosialidemokraattisen Naisliiton liittoneuvostoon ja avusti sen julkaisemaa Työläisnainen-lehteä. Lisäksi Karhinen kirjoitti naisille suunnattuja valistuskirjasia, joissa hän muun muassa esitti moderneja näkemyksiään lastenkasvatuksesta sekä neuvoi työläisnaisia lähtemään mukaan kunnallispolitiikkaan. Karhinen valittiin kansanedustajaksi vuoden 1913 eduskuntavaaleissa. Hän uusi paikkansa 1916, mutta putosi eduskunnasta lokakuun 1917 vaaleissa.[2]

Sisällissodan käynnistyttyä Karhinen työskenteli Helsingissä kansanvaltuuskunnan sisäasiainosaston sihteerinä ja tulkkina.[2] Karhinen valittiin myös Työväen pääneuvostoon ja helmikuun lopussa hänestä tuli pääneuvoston ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja.[6] Kansanvaltuuskunnan jäseneksi Karhinen nimitettiin uudelleenorganisoinnin yhteydessä 11. maaliskuuta, jolloin hänestä tehtiin Matti Airolan ohella toinen sisäasiainvaltuutettu.[7]

Kansanvaltuuskunnan siirryttyä huhtikuun alussa Viipuriin, Karhinen jatkoi kahdeksan valtuutetun kanssa Neuvosto-Venäjälle, josta hän palasi 20. huhtikuuta.[8] Matkan tarkoitus ei ole selvillä, mutta joidenkin tietojen mukaan Karhinen olisi ystävänsä Hilja Pärssisen kanssa vienyt Pietariin suuren määrän punaisten hallussa olleen Suomen Pankin varoja.[9] Paluunsa jälkeen Karhinen erosi kansanvaltuuskunnasta, koska ei hyväksynyt päätöstä työvelvollisten lähettämisestä rintamalle.[8]

Viipurin taistelun loppuvaiheessa Karhinen pakeni jälleen Venäjälle, jossa hän myöhemmin syksyllä liittyi Moskovassa perustetun Suomen Kommunistisen Puolueen jäseneksi. Joulukuussa 1918 Karhinen siirtyi Ruotsiin, missä hän asui poliittisena pakolaisena parin vuoden ajan.[2][10]

Vuonna 1920 Karhinen lähetettiin Yrjö Sirolan aloitteesta Kominternin edustajana Yhdysvaltoihin tarkoituksenaan tehdä valistustyötä amerikansuomalaisten keskuudessa. Salanimeä ”Anna Leppänen” käyttänyt Karhinen työskenteli aluksi itärannikolla ilmestyneessä Eteenpäin-lehdessä ja myöhemmin Oregonin Astoriassa julkaistussa Toveritar-aikakauslehdessä. Lisäksi hän ehti toimimaan Amerikan Suomalaisen Sosialistijärjestön puhujana ennen sen hajoamista 1921.[11]

Vuonna 1926 Karhinen palasi Neuvostoliittoon ja asettui Petroskoihin. Hän työskenteli puoluekomitean naisasiainosaston johtajana sekä kielenkääntäjänä Karjalan ASNT:n valistusministeriössä. Lisäksi Karhinen teki käännöstöitä Valtion kustannusliike Kirjalle. Vuonna 1936 Karvinen erotettiin NKP:n jäsenyydestä syytettynä yhteyksistä kansanvihollisiin. Taustalla oli ilmeisesti Karhisen kirjeenvaihto hänen Ruotsiin vuonna 1934 muuttaneen tyttärensä kanssa.[2][4] Karhinen vangittiin kesäkuussa 1938 ja tuomittiin syyskuussa kuolemaan artikla 58:n nojalla vakoilusta syytettynä. Hänet teloitettiin 27. syyskuuta 1938 Aunuksen kaupungin lähistöllä. Karhisen maine palautettiin vuonna 1989.[12]