Anna Kéthly

Anna Kéthly syntyi Unkarin pääkaupungissa Budapestissa 16. marraskuuta 1889 suureen ja työväenluokkaiseen perheeseen. Kéthly alkoi käydä töissä jo nuorena rahoittaakseen opintojaan. Lopulta hänestä oli tullut konekirjoittaja ja kirjanpitäjä. Hän työllistyi vuonna 1907 kirjurina ja alkoi osallistua ammattiliikkeen toimintaan. Vuonna 1913 hän liittyi kirjuriliittoon nousen sen varapuheenjohtajaksi vuonna 1920. Vuodesta 1939 maaliskuuhun 1944 hän toimi liiton pääsihteerinä. Ammattiliittotoiminnan ohella Kéthly tutustui politiikkaan. Hän oli liittynyt vuonna 1917 sosiaalidemokraattiseen puolueeseen (Magyarországi Szociáldemokrata Párt). Hänestä tuli vuonna 1919 puolueen naisten organisatorisen komitean jäsen ja hieman myöhemmin sen sihteeri. Vuonna 1920 hän alkoi kirjoittaa lehteen Nómunkás ja toimi men toimittajana ja julkaisijana vuosina 1926–1938. Vuonna 1922 hänestä tuli vasta toinen Unkarin parlamenttiin valittu nainen. Hän jatkoi edustajana vuoteen 1939 saakka ja oli pitkään ainut nainen parlamentissa. Kéthly valittiin myös sosiaalidemokraattien johtajistaan vuonna 1922. Toisen maailmansodan aikana vuosien 1943 ja 1944 välillä Kéthly puhui joidenkin muiden poliitikkojen ja vaikutusvaltaisten tahojen kanssa mahdollisuudesta irtauttaa Unkari sodasta. Saksan miehitettyä Unkarin hän siirtyi maanalaiseen toimintaan.[1]

Toisen maailmansodan päättyessä Kéthlystä tuli jälleen kansanedustaja huhtikuussa 1945. Hän johti sosiaalidemokraattien parlamenttiryhmää ja toimi myös parlamentin varapuhemiehenä marraskuusta 1945 helmikuuhun 1948. Puolueen sisällä hän vastasi esimerkiksi ulkopoliittisista linjauksista ja naisten asioista. Kéthly myös vastusti kiivaasti kommunistien yrityksiä liittää sosiaalidemokraattinen puolue kommunistiseen puolueeseen.[1] Sosiaalidemokraatit olivat jakautuneet niin sanottuun "oikeistoon" ja "vasemmistoon". Kommunistien vastustus oli suhteellisen voimakasta, mutta heitä painostettiin myös avoimen terrorin keinoin. Toimien taustalla vaikutti Mátyás Rákosi. Syyskuussa 1947 puoluekokouksessa vaadittiin kuitenkin eroa hallitusyhteistyöstä kommunistien kanssa ja seuraavassa kokouksessa 25.–26. lokakuuta Anna Kéthly ja Imre Szélig vaativat puolueen liian vasemmistolaisena pitämänsä puoluejohdon eroa. Lopulta taistelun voittivat Árpád Szakasitsin ja György Marosánin vasemmistolainen linja. Kéthlyn johtama ryhmittymöä erotettiin ensin puoluejohdosta helmikuussa 1948 ja puoluekokouksessa maaliskuussa edelleen koko puolueesta. Sosiaalidemokraattinen ja kommunistinen puolue yhdistyivät virallisesti 12. kesäkuuta 1948 uuden Unkarin Työväenpuolueen nimellä. Todellinen valta puolueessa oli Mátyás Rákosilla.[2]

Kéthly joutui luopumaan myös paikastaan parlamentissa ja hänet asetettiin kahdeksi vuodeksi kotiarestiin. Kesäkuussa 1950 hänet pidätettiin. Kéthlyä syytettiin "vakoilusta" ja "valtion vastaisesta toiminnasta", josta hän sai elinikäisen vankeustuomion tammikuussa 1954. Kéthly vapautettiin vasta kansainvälisen painostuksen takia marraskuussa 1954. Hänen tarkkailunsa tosin jatkui vapautuksen jälkeenkin.[1]

Muistomerkki Anna Kéthlyn aukiolla Budapestissa.

Kéthly oli huhtikuussa 1956 kieltäytynyt pyytämästä itselleen uutta oikeudenkäyntiä.[1] Unkarissa oli samana vuonna alettu toteuttaa joitakin uudistuksia, joiden hitaus synnytti kuitenkin tyytymättömyyttä. Unkarin kansannousu alkoi lokakuussa 1956 ja lopulta pääministeri Imre Nagy ilmoitti asettuvansa kansannousun puolelle. Kansannousua tukahduttamassa olleet Neuvostojoukot vedettiin maasta.[2] Kéthly oli kansannousun alettua mukana perustamassa uutta sosiaalidemokraattista puoluetta. Hänet valittiin uudelleen muodostetun puolueen puheenjohtajaksi 31. lokakuuta. Seuraavana päivänä hän osallistui Sosialistisen internationaalin kokoukseen Itävallan Wienssä. Imre Nagy teki hänestä Unkarin lähettilään Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokoukseen[1] ja hallituksen kokoopanoa muutettaessa Kéthlystä tuli yksi Nagyin hallituskoalition valtioministereistä.[2]

Tilanne muuttui jälleen Neuvostoliiton joukkojen ylittäessä Unkarin rajan jälleen ja niiden edetessä Budapestiin aamulla 4. marraskuuta. Tällä kertaa vastarinta kukistettiin suhteellisen nopeasti ja valtaan nostettiin János Kádár.[2] Edelleen ulkomailla ollut Anna Kéthly ei voinut nyt palata Unkariin. Sen sijaan hän matkusti Yhdysvaltojen New Yorkiin esiintyen Yk:n Unkarin tilanteen takia pidetyssä yleiskokouksessa.[1]

Hautapaikka.

Kéthly ja muut Unkarista pakoon lähteneet poliitikot muodostivat sittemmin Unkarin vallankumouksellinen neuvoston Ranskan Strasbourgissa, jonka puheenjohtajaksi Kéthly valittiin tammikuussa 1957. Hän asettui maanpaossa Brysseliin, jossa hän oli lehden Népszava päätoimittaja vuodesta 1957 vuoteen 1963. Lehteä julkaistiin Lontoossa. Vuosina 1970–1973 hän toimitti lehteä Szociáldemokrata Szemle. Lehtien ohella Kéthly toimi Unkarin edustajana Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälisessä liitossa, Unkarin sosiaalidemokraattisen puolueen johdossa ja Sosialistisen internationaalin jäsenenä. Unkarissa maan korkein oikeus päätti vuonna 1962 kumota Kéthlyn vuoden 1954 oikeudenkäynnin tuomiot. Hänelle annettiin kuitenkin neljän vuoden vankeustuomio valtion vastaisesta toiminnasta liittyen vuoden 1956 tapahtumiin.[1]

Kéthly kuoli edelleen maanpaossa Blankenbergessa Belgiassa 7. syyskuuta 1976. Hänen tuhkansa tuotiin takaisin Unkariin lokakuussa 1990 ja ne haudattiin Budapestiin paikalle, jonne haudattiin monia kansannousun uhreja. Korkein oikeus rehabilitoi Kéthlyn ja kumosi hänen vuoden 1962 tuomionsa vuonna 1994.[1]