Ankaran taistelu

Timur Lenk oli vakiinnuttanut asemansa Transoskanian hallitsijana vuoteen 1370 mennessä ja pääkaupungistaan Samarkandista käsin hän valloitti alueita kultaiselta ordalta, Persiasta, Syyriasta ja Itä-Anatoliasta. 1390-luvun lopulla osmanisulttaani Bajasid I laajensi puolestaan omaa valtaansa Itä-Anatoliassa. Paikalliset pienemmät hallitsijat jäivät näiden kahden alueitaan laajentavan hallitsijan väliin, tukeutuen yleensä jompaankumpaan. Vuonna 1400 Timur oli ryöstänyt Aleppon, Damaskoksen ja Bagdadin talvehtien vuonna 1401 Karabahissa Kaukasuksella. Vuonna 1402 Timur eteni Erzurumin ja Erzicanin kautta Kemahin linnoitukselle, jonka osmanien Bajasid I:n oli hieman aikaisemmin vallannut Erzincanin hallitsijalta. Timurin joukot valloittivat linnoituksen kymmenen päivän piirityksen jälkeen ja palauttivat sen vanhalle omistajalleen. Kemahista Timur eteni edelleen Sivasiin, jossa hän tapasi osmanien lähettiläitä. Osmanit olivat antaneet turvapaikan Bagdadin sulttaani Ahmed Jalairille ja karakojunlu-turkkilaisten hallitsija Kara Yusufille, joiden luovuttamista Timur vaati osmanien lähettiläiltä. Lähettiläät ilmoittivat, ettei Bajasid hyväksyisi ehtoja ja Timur jatkoi etenemistään Anatoliaan. Hänen armeijansa eteni kohti Ankaraa seuraten Kizilirmajoen juoksua. Perillä joukot virkistäytyivät maan antimilla ja aloittivat sitten Ankaran piirityksen. Piirityksestä kuitenkin luovuttiin, kun Timur sai tiedon osmanien armeijan lähestymisestä.[1]

Ankaran taistelu maalauksessa Suurmogulien valtakunnasta.

Osapuolten armeijoiden koosta on esitetty lukuisia eri arvioita, joissa niiden koko vaihtelee sadoista tuhansista jopa 1,6 miljoonaan. Nykyaikaisten arvioiden mukaan Timurilla oli mukanaan noin 140 000 miestä ja Bajasidilla noin 85 000, eli selvästi Timuria vähemmän. Bjasidin armeija oli Ankaraan saapuessaan suorittanut pitkän marssin Bursasta Sivasiin ja Tokatiin ja sieltä vielä Ankaraan heidän ajaessaan takaa Timurin armeijaa. Timur oli lisäksi useiden kuvausten mukaan tuhonnut alueen kaivot, eikä Bajasidin joukoilla ollut käytössään raikasta vettä. Joidenkin tutkijoiden mukaan on myös mahdollista, että Timur oli padonnut Çubukjoen ja vaihtanut sen virtaussuunnan vieden tämänkin vedenlähteen osmaneilta.[1]

Timurin etujoukkoja komensivat tämän pojanpojat Abu Bakr oikealla ja Sultan Husain vasemmalla. Heidän takanaan armeijan pääjoukkoa komensivat Timurin pojat Miran Shah oikealla ja Shah Rukh vasemmalla sivustalla. Timur itse komensi keskustaa, jota tuki vielä toinen pojanpoika Muhammad Sultan. Osmanien puolella vasemman sivustan Rumelialaista talonpoikaisratsuväkeä johti Bajasidin vanhin poika Suleiman. Oikeaa sivustaa ja sen anatolialaisia joukkoja, sekä 20 000 serbialaista ratsumiestä komensi sulttaanin lanko ja vasalli Stefan Lazarević Osmanien keskustassa oli 5 000 janitsaarista ja azabeista koostunut jalkaväki komentajinaan Bajasid, sekä tämän kolme poikaa, Musa, Mustafa ja Isa. Lisäksi armeijan vakinainen ratsuväki muodosti toisen rivistön keskustan takana. Reservissä oli ratsuväkeä Sivasista, Tokasista ja Amasyasta.[1]

Itse taistelu alkoi aamulla Çubukovasissa (Çubukin tasangolla) Ankarasta koilliseen 28. heinäkuuta 1402. Osmanien joukot taistelivat aluksi menestyksekkäästi, mutta vasemmalla sivustalla olleet karakojunlu-turkkilaiset siirtyivät kesken taistelun Timurin puolelle. Pian myös osmanien puolella taistelleet hiljattain vallattujen emiraattien ratsuväki pakeni taistelukentältä ja heitä seurasivat Bajasidin pojat Suleiman ja Mehmed. Bajasid itse jatkoi taistelua janitsaariensa ja serbialaisten kanssa, kunnes hän jäi lopulta vangiksi.[1]

Piirros ennen vuotta 1561 esittää kiistanalaisen tarinan Bajasidin vankeudessa, jossa sulttaani on muun muassa kahlittu juhlapöytään ja vangittu häkissä.

Molemmat osapuolet menettivät kaatuneina ja haavoittuneina 15 000–40 000 miestä. Voitettuaan osmanien armeijan Timur palautti osmanien aikaisemmin Itä-Anatoliasta valtaamat alueet entisille hallitsijoilleen. Osmanien valtakunnassa alkoi tappion jälkeen hajaannus sulttaanin poikien taistellessa vallasta. Osmanien suku kuitenkin toipui lopulta tappiosta ja nousi jälleen johtavaan asemaan Anatoliassa ja vuonna 1453 osmanien armeijat valtasivat Konstantinopolin Bysantin valtakunnalta, jonka elinikää Ankaran taistelu oli todennäköisesti pidentänyt puolella vuosisadalla.[1]

Vangitun Bajasidin kohtelu on herättänyt kiistelyä taistelun jälkeen. Tarinan mukaan vangittua sulttaania kuljetettiin ympäriinsä pienessä rautahäkissä ja halvennettiin eri tavoin. Tarinan teki tunnetuksi 185 vuotta taistelun jälkeen kirjoittanut näytelmäkirjailija Christopher Marlowe. Alun perin tarinan kertoi syyrialainen kronikoitsija Ahmad ibn Arabshah. Toisaalta timuridien hovissa toiminut historioitsija Sharaf ad-Din Ali Yazdi väittää puolestaan Bajasidia kohdellun hyvin. Molempien tarinat lienevät vahvasti puolueellisia, mutta Arabshahin tarinaa rautahäkistä on syytä epäillä myös muista syistä. Nikopoliksessa vuonna 1396 vangiksi jäänyt ja Ankaran taistelun jälkeen Timurin orjaksi joutunut Johann Schiltberger ei mainitse tarinaa häkistä.[2] Joka tapauksessa Bajasid kuoli vankeudessa maaliskuussa 1403.[1]