Anitta Niemi

Anitta Eliisa Niemi[1] (s. 22. lokakuuta 1951 Tampere[2]) on suomalainen näyttelijä, joka tunnetaan erityisesti televisiosarjasta Kotikatu.

Opinnot ja ura

Niemi opiskeli Tampereen yliopiston ammattinäyttelijäkurssilla vuosina 1969–1973. Valmistuttuaan hän sai kiinnityksen Helsingin Kaupunginteatteriin.[3][4]

Teatterin lisäksi Niemi on näytellyt elokuvissa ja televisiosarjoissa. Ensimmäisen televisioroolinsa hän teki vuonna 1971 elokuvassa Mareena, jossa hänellä oli pääosa.[4][5] Niemi on esiintynyt myös elokuvissa Viu-hah hah-taja (1974), Runoilija ja muusa (1978) ja Kaikenlaisia karkulaisia (1981).[2] Vuosina 1994–1997 hän näytteli Seija Viitalaa Kovaa maata -sarjassa.[6][7]

Tunnetuimman roolityönsä Niemi teki televisiosarjassa Kotikatu (1995–2012), jossa hän esitti Karin Luotolaa seitsemäntoista vuotta.[4][8]

Niemi jäi eläkkeelle vuonna 2014.[4]

Aivoverenvuoto

Niemi sairastui vakavasti joulukuussa 2000, kun hän sai rajun aivoverenvuodon ollessaan Helsingin Kaupunginteatterin harjoituksissa. Niemelle tehtiin kaksi leikkausta, ja hän vietti sairaalassa puoli vuotta.[4] Hänen sairauslomansa aikana Kotikadun Karinia näytteli tilapäisesti Virve Larimo.[9] Niemi palasi töihin elokuussa 2001, mutta hänen arkensa oli raskasta vielä pitkään sen jälkeenkin. Niemi on sanonut kärsineensä muistiongelmista, väsymyksestä ja masennuksesta. Toipuminen aivoverenvuodosta vei kaikkiaan kahdeksan vuotta.[4][8]

Yksityiselämä

Niemi on ollut aikoinaan naimisissa unkarilaisen Istvan Dechyn kanssa. Heidän esikoisensa Tapani syntyi vuonna 1982 ja tytär Sarolta vuonna 1984.[4]

Niemen entinen avopuoliso oli näyttelijä Ville-Veikko Salminen.[4]

Lähteet

  1. Seppälä, Riitta & Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 310. Helsinki: Tammi, 1993. ISBN 951-31-0236-X.
  2. Anitta Niemi (Suomen kansallisfilmografian verkkojulkaisu Elonet.) Helsinki: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 7.7.2017.
  3. Talja, Milla: Kotikadun Anitta Niemen rinnassa sykkii intohimoinen sydän. Katso! Saippuaooppera, 2000, nro 1, s. 14–16.
  4. Talvitie, Liisa: Anitta Niemen kuoppainen tie: "Onneksi ympärilläni oli suojelusenkeleitä" Apu. 24.6.2016. Viitattu 7.7.2017.
  5. Mareena (1971) (Suomen kansallisfilmografian verkkojulkaisu Elonet.) Helsinki: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 7.7.2017.
  6. Kovaa maata (1994) (Suomen kansallisfilmografian verkkojulkaisu Elonet.) Helsinki: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 7.7.2017.
  7. Kovaa maata – päätösosa (1997) (Suomen kansallisfilmografian verkkojulkaisu Elonet.) Helsinki: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 7.7.2017.
  8. Airola, Virve: Itsepäisyys on voimavara. AVH, 2015, nro 3, s. 16–18.
  9. Talja, Milla: Anitta Niemen pitkä matka Kotikadulla. Katso, Saippuaooppera, 2002, nro 9, s. 8–11.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.