Koronaariangioplastia

ST-nousuinfarkti on henkeä uhkaava tilanne. ST-nousuinfarktissa sepelvaltimo tukkeutuu kokonaan. Tämän vuoksi sepelvaltimon ruokkima alue sydämessä kärsii hapenpuutteesta. ST-nousuinfarktipotilaan ensisijainen hoito on välitön pallolaajennus (primaari PCI), mikäli se on tehtävissä alle 120 minuutissa ensimmäisestä hoitokontaktista. Muussa tapauksessa hoitomuotona voidaan käyttää liuotushoitoa.

Epästabiilissa angina pectoriksessa ja sydäninfarktissa ilman ST-nousuja on yleensä kyse runsaasti verihiutaleita sisältävästä "vaaleasta" hyytymästä eli trombista. Yleensä se ei tuki suonta kokonaan, mutta lähettää mikroemboluksia eli pieniä hyytymähiukkaisia sepelvaltimon tyviosiin. Tämä johtaa sydämen verenkierrolliseen häiriöön ja sydänlihassolujen hapenpuutteeseen. Seurauksena on usein pieniä infarkteja sepelvaltimon suonittamalla alueella. ST-laskuinfarktipotilaiden ensisijainen hoito on lääkehoito sekä invasiiviset syyn selvittelyt eli sepelvaltimoiden varjoainekuvaus. Varjoainekuvaus eli angiografia varmistaa sepelvaltimotaudin diagnoosin ja vaikeusasteen. Tarvittaessa tehdään pallolaajennus. Vaihtoehtoisesti voidaan harkita muita menetelmiä verenkierron parantamiseksi.

Rescue-PCI:llä tarkoitetaan pallolaajennustoimenpidettä, joka tehdään liuotushoidon jälkeen, kun liuotushoidosta ei ole ollut apua.

Pallolaajennuksia tehtiin Suomessa vuonna 2005 hieman yli 7 000 sydänpotilaalle vuodessa, kun ohitusleikkausten määrä on samaan aikaan supistunut alle 4 000:een.[1] Vuonna 1995 ohitusleikkauksia tehtiin 3487, pallolaajennuksia 1804.[2] Toimenpide on suhteellisen kallis, sillä siinä tarvitaan erikoislaitteistoja ja -materiaaleja ja hyvää ammattitaitoa vaativaa kardiologin erikoisosaamista sekä monta avustavaa henkilöä.

Sepelvaltimon pallolaajennus kuvattiin kirjallisuudessa ensimmäisen kerran 1964.[3]

Seuraavassa on kuvailtu toimenpidettä sellaisena kuin se tapahtuu HYKSissä.

Toimenpide tehdään joskus rannevaltimon kautta mutta yleensä reisivaltimosta alkaen. Nivustaipeeseen pistetään paikallispuudutus, ja reisivaltimon seinämään painettavasta reiästä ujutetaan melko suuri letku aina sydämen aorttaan saakka. Verisuonistossa ei ole tuntoaistia, joten potilas ei havaitse letkun etenemistä. Toimenpiteen jälkeen tämä isossa valtimossa oleva reikä voidaan tulpata erityisellä kollageenitulpalla. Letkun sisällä on toinen pienempi letku, varjoainekatetri, ja toimenpidettä suorittava kardiologi seuraa sen etenemistä röntgenlaitteistolla, johon kuuluu kaksi erillistä näyttölaitetta. Lyijypeite suojaa potilaan alapäätä liialliselta röntgensäteilyltä. Kahden monitorin ja röntgenlaitteen samanaikaisen käytön ansiosta kohdetta voidaan havainnoida kahdesta eri kuvakulmasta. Myös potilaalla on tilaisuus nähdä tapahtumien kulku.

Kun varjoainekatetri on saatu koukatuksi aortasta alkavan sepelvaltimon sisään, ruiskutetaan sisempää letkua pitkin sydämen omaan verenkiertoon jodipitoista varjoainetta. Röntgenmonitorissa mustana näkyvä varjoaine kuvantaa sydämen verisuoniston näkyväksi. Varjoainetta laitetaan pieninä annoksina useita kertoja, koska se häviää näkyvistä sykkeen tahdissa. Ahtaumakohdat, joissa virtaus kuroutuu, näkyvät varsinkin sepelsuoniston alkupäässä erittäin selvästi. Kun ahtauma tai ahtaumat on paikallistettu, vaihdetaan varjoaineletkun tilalle pallolaajennuskatetri. Se on suurta painetta kestävää ohutta letkua, jonka sydämeen vietävässä päässä on pitkulainen pallo, joka muistuttaa muodoltaan makkarapötköä. Jos laajennuskohtaan asennetaan myös pieni teräsverkkolieriö (stentti) pitämään suonta auki pysyvästi, se on asennettuna jo valmiiksi laajentamista varten pallokatetrin päähän. Kytkemällä letkuun kova paine saadaan aikaan hieman ohutseinämäisemmän pallopään laajeneminen ahtauman kohdalla halutun kokoiseksi. Materiaalien kehittyessä on alettu yhä useammin asentaa ahtaumakohtaan mainittu pallolla laajennettava stentti. Tyypillinen stentti voi olla esimerkiksi koboltti-nikkeliteräksestä valmistettu pieni teräsverkkolieriö, jonka pituus saattaa olla tuumankin verran ja halkaisija laajennettuna pari–kolme millimetriä eli saman verran kuin sepelvaltimon sisähalkaisija.

Stenttien materiaalina voi olla myös tantaali, titaani ja erilaiset ruostumattomat terässeokset. Niissä voidaan myös käyttää erilaisia pinnoitteita, kuten teflonia.

Toimenpide kestää selvästi alle tunnin. Koko toimenpiteen aikana monitorilla näkyvät tapahtumat tallennetaan myös videolevylle.

Toimenpiteen jälkeen on jonkin aikaa varottava, ettei valtimon pistokohta ala vuotaa verta. Alttiutta vuotoon lisää se, että potilaalla on jo sitä ennen aloitettu verenohennuslääkitys. Tavallisesti vuoto kuitenkin tyrehtyy melko hyvin, kun pistokohtaa painetaan voimakkaasti kyllin kauan.

Tiukasti kalkkeutuneiden ahtaumien poraaminen auki on jo myös nykyään mahdollista. Kutakuinkin samoin menetelmin pallokatetrin sijasta ujutetaan ahtaumakohtaan taipuisa timanttiporapää, rotablaattori. Poran kierrosnopeus on varsin suuri, 140 000 kierrosta minuutissa, jotta irtoava aines saadaan kyllin hienojakoiseksi, niin ettei se vuorostaan tukkeuta hiussuonia. Tukosten avaaminen lasersäteellä on jo myös käytössä eräissä maissa.

• ST-nousuinfarkti. Käypä hoito- suositus 2011. Duodecim Terveysportti. Arkistoitu 1.5.2015. Viitattu 27.9.2013.
• Sepelvaltimotautikohtaus. Käypä hoito- suositus 2009. Duodecim Terveysportti. Arkistoitu 27.3.2014. Viitattu 27.9.2013.