Angela Williams
Angela Williams (s. 30. tammikuuta 1980 Bellflower, Kalifornia) on yhdysvaltalainen pikajuoksija.[1]
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Yhdysvallat | |||
Naisten yleisurheilu | |||
MM-kilpailut | |||
Hopeaa | Pariisi 2003 | 4×100 m | |
Sisäratojen MM-kilpailut | |||
Kultaa | Valencia 2008 | 60 m | |
Hopeaa | Lissabon 2001 | 60 m | |
Hopeaa | Birmingham 2003 | 60 m |
Williams sijoittui 1995 toiseksi nuorten Pan-Amerikan kisoissa 100 metrin juoksussa. Kaksi vuotta myöhemmin hän voitti kilpailun ja saavutti samana vuonna nuorten maailmantilaston parhaan ajan 100 metrillä.[1] Williams valittiin vuosina 1997 ja 1998 Track & Field News -lehden high school -yleisurheilijaksi. Ainoastaan Marion Jones on saanut palkinnon kahdesti Williamsin lisäksi.[2] Williams voitti 1998 Annecyn nuorten MM-kisoissa hopeaa 100 metrillä ajalla 11,27. Seuraavana vuonna hän voitti Universiadeissa 100 metrin henkilökohtaisen kilpailun sekä 4 × 100 metrin viestijuoksun. Saman vuoden Pan-Amerikan kisoissa hän oli toinen 100 metrillä sekä pikaviestissä.[1]
Williams voitti Lissabonin sisäratojen MM-kisoissa 2001 MM-hopeaa 60 metrillä ajalla 7,09. Myöhemmin samana vuonna hän karsiutui Edmontonin ulkoratojen MM-kisoissa 100 metrin välierissä. Vuonna 2002 hän voitti NCAA-mestaruuden sisäradoilla 60 metrillä[1] ja ulkoradoilla 100 metrillä.[2] Seuraavana vuonna hän voitti Yhdysvaltain sisäratojen mestaruuden 60 metrillä ja voitti Birminghamin sisäratojen MM-kisoissa matkan MM-hopeaa.[1] Pariisin ulkoratojen MM-kisoissa hän oli mukana Yhdysvaltain joukkueessa, joka voitti pikaviestissä MM-hopeaa.[3] Kauden lopussa hän sijoittui IAAF:n yleisurheilufinaalissa 100 metrillä seitsemänneksi.[1]
Maaliskuussa 2008 Williams saavutti ensimmäisen aikuisten arvokisavoittonsa, kun hän voitti Valencian sisäratojen MM-kisoissa kultaa 60 metrillä ennätysajallaan 7,06.
Henkilökohtaiset ennätykset
- Lähde: IAAF[1]
- Ulkoradat
- 100 metrin juoksu: 11,02 (2008)
- 200 metrin juoksu: 23,02 (1998)
- 400 metrin juoksu: 53,40 (1995)
- Sisäradat
- 50 metrin juoksu: 6,17 (2001, 2002)
- 55 metrin juoksu: 6,73 (2003)
- 60 metrin juoksu: 7,06 (2008)
Lähteet
- Angela Williams Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
- http://www.usolympicteam.com/26_23430.htm
- http://www.iaaf.org/WCH03/results/gender=W/discipline=4X1/combCode=hash/roundCode=f/index.html