Andrija Mohorovičić

Sepän poika Mohorovičić opiskeli fyysikko Ernst Machin johdolla Prahan yliopistossa ja valmistui matematiikasta ja fysiikasta vuonna 1875. Opetettuaan lukiossa seitsemän vuotta hän sai nimityksen Bakarin kuninkaalliseen merenkulkukouluun. Hän opetti meteorologiaa ja merentutkimusta ja perusti sinne meteorologisen aseman vuonna 1887. Vuonna 1891 hänestä tuli professori Zagrebin teknilliseen kouluun. Hänet nimitettiin siellä sijaitsevan meteorologisen observatorion johtajaksi vuonna 1892, ja hän väitteli tohtoriksi Zagrebin yliopistosta vuonna 1897. Vuonna 1910 hänestä tuli yliopiston apulaisprofessori. Hän opetti geofysiikkaa ja tähtitiedettä, ja hänestä tuli Jugoslavian tiede- ja taideakatemian jäsen.[1][2]

Vuodesta 1900 lähtien Mohorovičićin pääasiallinen kiinnostuksen kohde oli seismologia, koska Balkanin niemimaalla esiintyy usein maanjäristyksiä. Hänen aloitteesta Zagrebin observatorioon hankittiin Euroopan moderneimmat seismologiset mittauskojeet. Tutkimustensa myötä Mohorovičić havaitsi, että tietyt seismiset aallot saapuivat havaintoasemille odotettua nopeammin, ja määritteli tästä johtuen maankuoren ja vaipan välisen rajapinnan, jossa seisminen nopeus muuttuu jyrkästi. Sitä kutsutaan nykyään nimellä moho eli Mohorovičićin epäjatkuvuuspinta. Mohorovičić oli myös ensimmäisiä, joka yritti edistää maanjäristyksiä kestävää rakentamista.[1][2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Andrija Mohorovičić Wikimedia Commonsissa