Andrei Illarionov

Illarionov aloitti 17-vuotiaana työt puhelin- ja postipalvelutoimistossa Siestarjoella. Sen jälkeen hän aloitti taloustieteen opinnot Leningradin valtionyliopistossa, josta valmistui maisteriksi 1983 ja filosofian tohtoriksi 1987.

Illarionov opetti 1983–1984 ja 1988–1990 Leningradin valtionyliopiston kansainvälisten taloussuhteiden yksikössä. Sen jälkeen hän toimi 1990–1992 vanhempana tutkijana alueellisten talouksien tutkimusyksikössä Pietarin taloustieteiden ja rahoituksen valtionyliopistossa. Hänestä tuli 1992 varapääministeri Jegor Gaidarin (sittemmin vt. pääministeri) osa-aikainen taloudellinen neuvonantaja ja Venäjän hallituksen talousuudistusten keskuksen ensimmäinen varajohtaja. Vuosina 1993–1994 Illarionov johti ministerineuvoston ja hallituksen puheenjohtaja Viktor Tšernomyrdinin analyysi- ja suunnittelutyöryhmää, minkä jälkeen hänestä tuli Leontievin kansainvälisen sosiaali- ja taloustieteiden tutkimuskeskuksen varajohtaja ja Moskovan yksikön päällikkö. Hän perusti Taloudellisen analyysin instituutin ja johti sitä 1994–2000. Illarionov vaati voimakasta ruplan devalvointia ennen vuoden 1998 talouskriisiä, kriisin estämiseksi.[1]

Illarionov aloitti tehtävät presidentti Vladimir Putinin vanhempana taloudellisena neuvonantajana 12. huhtikuuta 2000, ja toukokuussa 2000 hänestä tuli Putinin henkilökohtainen edustaja G8-maiden ryhmässä. Hän oli tärkeä vaikuttaja 13 prosentin tasaveroon siirtymisessä,[1] Neuvostoliiton aikaisen ulkomaisen velan maksamisessa, öljytuloilla rahoitetun Venäjän vakautusrahaston perustamisessa ja Venäjän G8-jäsenyyden täysivaltaistamisessa.

3. tammikuuta 2005 Illarionov erosi tehtävästään presidentin G8-edustajana.[2] 21. joulukuuta hän ilmoitti: ”Tänä vuonna Venäjästä on tullut eri maa. Se ei ole enää demokraattinen maa. Se ei ole enää vapaa maa.” Washington Postin mukaan hän oli viitannut yhdysvaltalaisen Freedom Housen raporttiin.[3] 27. joulukuuta 2005 Illarionov tarjoutui eroamaan protestoidakseen hallinnon kehityssuuntaa todeten, ettei Venäjä ollut enää poliittisesti vapaa, vaan autoritaarisen eliitin johtama. ”On eri asia työskennellä maassa, joka on osittain vapaa, kuin sellaisessa, jonka poliittinen järjestelmä on muuttunut eikä maa ole enää vapaa ja demokraattinen”, hän sanoi.[4] Hän myös sanoi, ettei hän kyennyt enää vaikuttamaan hallinnon kehityssuuntaan ja Kreml rajoitti hänen ilmaisunvapauttaan. Illarionov arvosteli avoimesti Jukos-prosessia, hallinnon virkamiesten lisääntyvää vaikutusvaltaa Gazprom- ja Rosneft-suuryhtiöissä, Venäjän ja Ukrainan välistä kaasukiistaa ja Venäjän yleistä energiapolitiikkaa.[1]

Illarionov siirtyi Yhdysvaltoihin, ja hänet nimitettiin lokakuussa 2006 vanhemmaksi tutkijaksi yhdysvaltalaisen Maailmanlaajuisen vapauden ja hyvinvoinnin keskuksen libertaariseen neuvottelukuntaan Cato-instituuttiin Washingtoniin.[5] Asemassaan hän on valitellut, että Venäjästä ”on tullut uusi yhtiöitetty valtio, jossa valtio-omisteisia yrityksiä johdetaan henkilökohtaisten tavoitteiden mukaan ja yksityisyrityksistä on tullut valtion pyrkimyksiä palvelevien mielivaltaisten sekaantumisten kohteita”[6] ja ”poliittisia, taloudellisia ja siviilivapauksia mitätöidään uusin tavoin.”[7] Illarionov osallistui mielenosoituksiin 14. huhtikuuta 2007 Moskovassa ja 9. kesäkuuta 2007 Pietarissa.

Illianoroilla on kuva, että jossakin vaiheessa Venäjä saattaa haluta Suomen.[8]

• Putinin ex-avustajan kootut lausunnot. Yle Uutiset 14.9.2014. (Internet Archive)