Anders Igelström

Anders (Andrei Viktorovitš) Igelström (20. tammikuuta 1860 Vilna – 7. lokakuuta 1928 Helsinki) oli venäläis-suomalainen sotilas ja suomen ja venäjän kielellä kirjoittanut kirjailija, joka upseerinuran päätyttyä toimi venäläisen kirjaston kirjastonhoitajana ja sanomalehtimiehenä ja oli poliittinen aktivisti.[1].

Igelströmin vanhemmat olivat kenraalimajuri Viktor Igelström ja Micheline Maskevits. Hän yleni omalla sotilasurallaan aliluutnantiksi, mutta hänet karkotettiin Siperiaan vallankumoukselliseksi epäiltynä. Armahduksen jälkeen Igelström jatkoi upseerina, ja hänet komennettiin 1892 Suomeen. Vuonna 1899 hänestä tuli Helsingin yliopiston ylimääräinen venäjän kielen lehtori, ja seuraavana vuonna hän erosi armeijan palveluksesta kapteenina. 1902 hänet nimitettiin yliopiston Venäläisen kirjaston esimieheksi. Kirjastonhoitajan työnsä ohella Igelström toimi lehtimiehenä, hän oli eräiden venäjänkielisten lehtien Suomen kirjeenvaihtaja 1899-1917. Vuosina 1909-1910 hän toimitti Finljandija-nimistä aikakauskirjaa.

Igelström julkaisi nimellä A. V. Igelström teoksen Finlândiâ: S 17 risunkami (1925). Nimimerkillä A. I. hän julkaisi teoksen Slavofiilit: piirteitä Venäjän kirjallisuuden historiasta (1897). Hän on laatinut Johan Kockin (И. Кокъ) teoksen Всеобщая забастовка в Финляндіи (1907) käännöksen.

Yhdessä Josef Mandelstamin kanssa hän toimitti ruotsalais-venäläisen sanakirjan (1905).

Igelströmin puoliso oli vuodesta 1883 Helene Golacho (k. 1950).