Andrei Belyi

Boris Bugajev syntyi älymystöperheeseen. Hänen isänsä Moskovan yliopiston fysiikan ja matematiikan tiedekunnan dekaani Nikolai Vasiljevitš Bugajev (1837-1903) oli johtava matemaatikko, jota pidetään matematiikan Moskovan koulukunnan perustajana.[2] Hänen äitinsä oli seurapiirikaunotar ja pianisti Aleksandra Dmitrjevna Jegorova (1858-1922) joka oli kiinnostunut taiteista, mikä aiheutti konflikteja tiukasti luonnontieteitä arvostaneen itsevaltaisen aviomiehen kanssa. Tämä ristiriita vaikutti nuoreen mieheen henkisesti ja kotona riideltiin usein, äidin kuuluisa kauneus aiheutti puheita ja skandaaleja. Isä oli opiskelijoittensa keskuudessa legendaarisen eksentrisen ja hajamielisen maineessa sekä kannatti leibnitzilaista filosofiaa. Nikolai Bugajevilla oli laaja ystäväpiiri moskovalaisten professorien parissa ja talossa vieraili myös Leo Tolstoi.[4]

Boris oli monipuolisesti lahjakas ja oppinut nuori mies, jonka kiinnostuksen kohteita olivat matematiikka, musiikki, filosofia ja kirjallisuus. Belyi valmistui vuonna 1899 arvostetusta yksityisestä L. I. Polivanovin lukiosta. Jo 15-vuotiaana hän tutustui Vladimir Solovjoviin tämän veljen Mihail Solovjovin kotona.[1] Lukion viimeisillä luokilla hän kiinnostui buddhalaisuudesta ja okkultismista opiskellessaan kirjallisuutta. Dostojevskillä, Ibsenillä ja Nietzschellä oli erityinen vaikutus nuoreen Borisiin. Hän luki myös ranskalaisten että venäläisten symbolistien kuten Konstantin Balmontin, Valeri Brjusovin ja Dmitri Merežkovskin runoja.[5]

Hän opiskeli Moskovan yliopiston fysiikan ja matematiikan tiedekunnassa ja suoritti isänsä vaatimuksesta vuonna 1903 tutkinnon luonnontieteissä, lähinnä biologiasta ja kemiasta. Samalla hän luki ahkerasti Mir iskusstva -lehteä. Vuonna 1904 hän kirjoittautui yliopiston historiallis-kielitieteelliseen tiedekuntaan mutta keskeytti pian opintonsa, ja vuonna 1906 hän omistautui kokonaan kirjoittamiselle. Kirjailijan ura alkoi vuonna 1902, jolloin ilmestyi teos 'Toinen sinfonia, dramaattinen' (ven. Симфония 2-я, Драматическая).[1] Hän asui 26-vuotiaaksi asti vanhempiensa luona Moskovan keskustassa Arbatin varrella (talo 55) 'professoritalossa', jossa asui Moskovan yliopiston opettajia. Talossa on nykyisin kirjailijan muistolle omistettu asunto.[5][1]

Andrei Belyi, Leon Bakst 1905

Belyi oli perustamassa sekä symbolismia että venäläistä uuskantilaista koulukuntaa. Hän vaikutti hyvin voimakkaasti Vsevolod Meyerholdin teatteriin.^lähde? Hän kiinnostui aluksi uuskantilaisesta filosofiasta ja aikansa muoti-ilmiöstä okkultismista ja idän mystiikasta. Teosofisen liikkeen perustaja Jelena Blavatskajan välityksellä Belyi tutustui Rudolf Steinerin ajatuksiin, mikä oli käänteentekevää Belyin ajattelulle.[2]

Vuonna 1901 Bely tapasi "vanhemmat symbolistit" Valeri Brjusovin, Dmitri Merežkovskin ja Zinaida Gippiuksen. Vuonna 1903 Andrei Belyin ympärille muodostui "Argonautit" -niminen kirjallinen piiri joka toimi vuoteen 1910 asti. Vuonna 1904 "Argonautit" kokoontuivat kuuluisan lakimiehen Pavel Ivanonovitš Astrovin asunnossa. Yhdessä piirin kokouksessa ehdotettiin kirjallisen ja filosofisen kokoelman "Vapaa omatunto" (ven. Свободная совесть) julkaisemista, ja vuonna 1906 tästä kokoelmasta julkaistiin kaksi kirjaa. Belyitä lukuun ottamatta piiriin kuului vain kaksi kirjailijaa: runoilija, kääntäjä, kriitikko ja filosofi Ellis eli Lev Lvovitš Kobylinski (1879-1947) sekä lapsuudenystävä runoilija Sergei M. Solovjov (1885-1942), muut olivat taidemaalareita, filosofeja ja muusikoita.[5]

Belyin romaani Serebrjanyi golub (ven. Серебряный голубь, Hopeakyyhky, 1909) on muodoltaan perinteinen romaani mutta teemaltaan tyypillisesti symbolistinen. Siinä Belyi kuvaa kuvitteellisen mutta todellisuutta muistuttavan kristillisen lahkon elämää ja toimintaa. Erityisesti hän kohdistaa huomionsa uskonnollisiin riitteihin ja orgioihin. Belyin suunnitelmien mukaan Hopeakyyhkyn piti olla Itä ja Länsi -trilogian ensimmäinen osa. Trilogian toinen osa oli Peterburg (ven. Петербург, 1913).[2]

Kirjailijan isä Nikolai Bugajev tunnettiin filosofisista esseistään, joissa hän arvosteli geometriaa ja todennäköisyyslaskentaa ja ylisti ankaran analyysin erinomaisuutta. Huolimatta isänsä matemaattisista mieltymyksistä – tai niiden vuoksi – Boris-Andrei Bugajev-Belyi kiinnostui todennäköisyyslaskennasta ja etenkin entropiasta, johon Belyi usein viittaa teoksissaan, esimerkiksi Kotik Letajevissa (ven. Котик Летаев, 1922).[11] Hänen kirjallisen äänensä kauaskantoista vaikutusta venäläisiin kirjailijoihin ja myös muusikoihin on usein verrattu James Joyceen vaikutukseen englanninkielisessä maailmassa[12] sekä Marcel Proustiin ja Robert Musiliin.[2]

Belyin symbolistista romaania Peterburg (1916-1922) pidetään yleisesti hänen mestariteoksenaan.[2] Kirja käyttää proosan keinoa, jossa äänet usein synnyttävät värejä. Romaanin ympäristö on jokseenkin hysteerinen vuosisadan vaihteen Pietarin ja Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen ilmapiiri. Kirjan juonen voi tiivistää tarinaksi huono-onnisesta Nikolai Apollonovitš Ableuhovista, yläluokan toimettomasta kasvatista, joka joutuu mukaan vallankumouspolitiikkaan ja palkataan murhaamaan eräs virkamies, oma senaattori-isänsä.[12] Nikolaita ajavat takaa halki Pietarin läpitunkemattomien utujen Pietari Suuren kuuluisan pronssipatsaan kaikuvat kavionkopseet.

Peterburg romaanin vaikutus 1910-luvun romaanitaiteeseen, kuten Mihail Bulgakoviin, Vladimir Nabokoviin ja venäläiseen postmodernismiin on ollut valtava.[2] Belyin ansioksi on luettu, että hän ennusti tässä romaanissa, jota jotkut ovat sanoneet puolielämäkerralliseksi, Venäjän suuren vallankumouksen, totalitarismin nousun, poliittisen terrorin ja jopa kaaosteorian^lähde?.

Vuodesta 1912 hän toimitti Trudi i dni (ven. Труды и дни, 'Teokset ja päivät' ) -lehteä, jonka pääteemana olivat symbolismin estetiikan teoreettiset kysymykset. Vuonna 1912 hän tapasi Berliinissä Rudolf Steinerin, alkoi hänen opiskelijakseen ja omistautui epäröimättä antroposofialle. Siirtyessään pois entisestä kirjailijapiiristä hän työskenteli proosateosten parissa.[5] Belyi sai vaikutteita Rudolf Steinerin antroposofiasta.[13] Hän asui 1910-luvulla neljä vuotta Dornachissa Sveitsissä Steinerin luona,[2] kunnes hylkäsi antroposofian.[1] Steinerin ohella Vladimir Solovjov säilyi Belyin ajattelussa tärkeänä vaikuttajana.[2]

Belyin kirjallisen perinnön vaalimiseksi perustettiin vuonna 1978 Andrei Belyi -palkinto (ven. Премия Андрея Белого; Premiya Andreya Belovo) joka on vanhin Venäjällä myönnetty itsenäinen kirjallisuuspalkinto.[14] Sen perustivat vuonna Leningradin suurimman samizdat-kirjallisuuden lehden Hoursin henkilökunta tunnustukseksi huippuosaamisesta kolmessa eri kategoriassa: proosa, runous ja teoria.

Palkinnon perustajia olivat Boris Ivanov, Boris Ostanin, Arkadi Dragomoštšenko sekä muita sensuroimattoman kirjallisuuden merkittäviä toisinajattelijoita.[14] Palkinto nimettiin Andrei Belyin mukaan, jonka vaikutus ulottui venäläiseen runouteen, proosaan ja humanitaarisuuteen.

Aineellisesti palkinto koostui omenasta, yhdestä ruplasta ja pullosta vodkaa. Leikkisestä luonteestaan ​​huolimatta palkinnosta tuli nopeasti venäläisen kirjallisuuden merkittävä ilmiö[14], ja se myönnettiin useille merkittäville kirjailijoille, kuten kirjailijat Andrei Bitov, Saša Sokolov ja Jevgeni Haritonov; runoilijat Gennadi Aigi, Olga Sedakova ja Jelena Švartz; filosofi Boris Grois, kriitikko Mihail Epstein ja sinologi Vladimir Maljavin.

1990-luvun alun tauon jälkeen palkinto herätettiin henkiin vuonna 1997, kun siihen lisättiin neljäs kategoria, "palvelukset kirjallisuudelle", ja sitä on myönnetty edelleen. Viimeaikaisia ​​voittajia ovat olleet Mihail Gasparov, Vladimir Toporov, Margarita Meklina, Mihail Gronas, Šamšad Abdullajev, Vladimir Sorokin, Viktor Pelevin, Boris Dubin, Sergei Kruglov, Aleksandr Lavrov, Jelena Fanailova ja Aleksandra Gennadjevna Petrova.[15]

• Luettelo palkinnnon saajista (venäjäksi)
• 

  Andrei Belyi viisivuotiaana vuonna 1885, alkuperäiseltä nimeltään Boris Nikolajevitš (Borja) Bugajev
  Andrei Belyi -palkinnon virallinen kotisivu (venäjäksi)

Hänen vuosina 1925-1931 asumassaan huvilassa Moskovan alueen Balašihan kaupungin Kutšinon kaupungiosassa on vuonna 2005 avattu hänen nimeään kantava kotimuseo, 20 km Moskovasta itään.[16]

Andrei Belyi eli Boris Bugajev kuoli 53-vuotiaana aivoinfarktiin vaimonsa Claudia Nikolajevnan syliin 8. elokuuta 1934, mikä oli seurausta Koktebelissä sattuneesta auringonpistoksesta.[5]

• Peterburg, suom. Esa Adrian, WSOY, 1968
• "Rudolf Steiner Andrei Belyin kokemana", julkaisussa Takoja 33(2005): 1 (Otteita Andrei Belyin teoksesta Elämän muuttaminen.)

Lähde:[12]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Andrei Belyi Wikimedia Commonsissa

• Andrei Belyin teoksia Lib.ru Classics -sivustolla (venäjäksi)
• Andrei Belyin kotimuseon verkkosivu (venäjäksi)