Andrea de Cesaris

De Cesaris ajoi debyytissään vuoden 1980 Kanadan GP:ssä lähes kilpailukyvyttömällä Alfa Romeolla kahdeksanteen ruutuun. Ensimmäinen kisa päättyi moottorin hajottua jo kahdeksannella kierroksella. Seuraavassa kilpailussa, USA:n GP:ssä de Cesaris lähti ruudusta 10 ja kisa päättyi jo kolmannella kierroksella. Heikosta menestyksestä huolimatta nuori italialainen pääsi seuraavaksi kaudeksi vuonna 1974 valmistajien maailmanmestaruuden voittaneeseen McLaren-talliin. McLarenille pääsyä helpottivat de Cesariksen yhteydet Marlboroon, McLarenin pääsponsoriin.

De Cesariksen yhden kauden kestänyt ura McLarenilla oli katastrofi. Italialainen avasi pistetilinsä kauden neljännessä kilpailussa ajettuaan kuudenneksi, mutta se jäi myös kauden ainoaksi pisteeksi, tallikaveri John Watsonin 27 pistettä vastaan. Osittain de Cesariksen huonon pistesaaliin takia McLaren jäi tallien MM-pisteissä vasta kuudenneksi. Saatuaan potkut tallista, de Cesaris palasi Alfa Romeolle. Paluuvuosi 1982 oli parempi. De Cesaris ajoi uransa ensimmäisen (ja ainoan) paalupaikan Länsi-Yhdysvaltain GP:ssä ja ensimmäisen palkintopallisijansa Monacon GP:ssä samana vuonna, mutta siitä huolimatta pisteitä kertyi vain viisi kappaletta. Seuraava kausi 1983 oli vielä parempi kuin edellinen: de Cesaris ajoi uransa ainoan kilpailun nopeimman kierroksen Belgian GP:ssä ja oli kilpailun toinen Etelä-Afrikassa ja Saksassa sekä keräsi kaikkiaan 15 pistettä, jotka riittivät sarjan kymmenenteen tilaan.

Kaudelle 1984 de Cesaris siirtyi Ligierille, jolla oli käytössään kunnolliset Renault'n moottorit. Ligierillä menestystä ei kuitenkaan tullut kovin paljoa, sillä pisteitä kumpanakin vuonna kertyi vain yhteensä kuusi kappaletta.

Kaudella 1986 de Cesaris ajoi Minardilla jääden täysin ilman pisteitä, mikä oli helppo arvata Minardin edellisen kauden menestyksen perusteella. De Cesaris lähti Minardilta kaudeksi 1987 Brabhamille, jolla hän ajoi uransa neljännen palkintokorokepaikan Belgiassa, jossa hän oli kolmas. Kisasta hankitut neljä pistettä jäivät kauden ainoiksi ja tuloksen takia hän joutui lähtemään tallista.

1988 de Cesaris istui Rial-tallin auton ratissa ja metsästi kolme pistettä. Kausina 1989-1990 hän ajoi Scuderia Italian Dallara-autoa, jolla hän saavutti uransa viimeisen palkintokorokesijan.

Kaudella 1991 de Cesaris ajoi Jordania, tuloksena yhdeksän pistettä. Seuraavalla kaudella Jordan vaihtui Tyrrelliin, jossa hän saavutti ensimmäisellä kaudellaan kahdeksan MM-pistettä. Seuraavalla kaudella ei pisteitä herunut tallin kamppaillessa Yamahan moottoreiden kanssa. Viimeisen vuotensa 1994 de Cesaris ajoi jälleen Jordanilla, tuuraten alkukaudella Eddie Irvinea, joka oli saanut parin kilpailun kiellon avauskisassa Brasiliassa aiheuttamastaan 4 auton kolarista. Karl Wendlingerin loukkaannuttua Monacon GP:n harjoituksissa tuli de Cesaris korvaamaan häntä Sauberille, saavuttaen pari pistettä. Loppukaudesta 1994 de Cesaris sai luovuttaa paikkansa Sauberilla Benettonilta lähteneelle JJ Lehdolle.

• 208 GP:tä vuosina 1980–94 (Alfa Romeo, McLaren, Ligier, Rial, Dallara, Minardi, Jordan, Tyrrel, Sauber ja Brabham)
• 5 kertaa palkintokorokkeella (1 kerta 3. 1982, 2 kertaa 2. 1983, 1 kerta 3. 1987, 1 kerta 3. 1989)
• 1 paalupaikka (Länsi-USA 1982)
• 1 nopein kierros (Belgia 1983)
• 59 MM-pistettä
• 135 (tai 149) keskeytystä (lajin kaikkien aikojen ennätys)
• 22 peräkkäistä keskeytystä (ennätys)[4]

• Eniten GP-viikonloppuja ilman voittoja: 214
• Eniten GP-startteja ilman voittoa: 208
• Eniten keskeytyksiä urallaan
• Eniten peräkkäisiä keskeytyksiä: 22

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Andrea de Cesaris Wikimedia Commonsissa