André Marty

André Marty (6. marraskuuta 1886 Perpignan – 23. marraskuuta 1956) oli ranskalainen poliitikko, yksi Ranskan kommunistisen puolueen johtajista lähes 30 vuoden ajan ja yksi kominternin sihteereistä 1935–1944.

André Marty vuonna 1936.

Marty syntyi viinikauppiaan perheeseen, hänen isänsä oli osallistunut Narbonnen kommuunin toimintaan 1871. Marty pyrki Ranskan merisotakouluun École Navaleen, mutta epäonnistuttuaan hänestä tuli kupariseppä. Mekaanikkona hän liittyi laivastoon tammikuussa 1908. Vuonna 1917 hänestä tuli torpedovene Protêtin konepäällikkö. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ranskan laivasto lähetettiin Mustallemerelle, lähelle Odessaa tukemaan valkoisia joukkoja Venäjän sisällissodassa. Laivastossa syttyi huhtikuussa 1919 kapina, johon osallisuudesta Marty tuomittiin 20 vuoden pakkotyöhön.

Toursin kongressissa perustettu kommunistinen puolue (tuolloin SFIC, Section française de l'Internationale communiste) puolusti vangittuja ja mm. asetti hänet useita kertoja ehdolle vaaleissa hänen vankeusaikanaan. Kun Marty armahdettiin 1923 hän liittyi välittömästi puolueeseen. Hänet valittiin Seine-et-Oisen edustajistoon 1924 ja SFIC:n keskuskomiteaan 1926 ja 1929 Pariisin kunnanvaltuustoon. Vuonna 1945 hänet valittiin ensimmäisen kerran parlamenttiin.

Vuonna 1927 Marty tuomittiin muiden puolueen johtajien kanssa la Santén vankilaan antimilitaristisesta toiminnasta. Vuodesta 1931 Marty edusti Ranskan kommunistista liikettä Kominternissä. Hänet valittiin sen puheenjohtajistoon ja sihteeristöön 1935, sekä puolueensa politbyrooseen 1932.

Espanjan sisällissodan aikana komintern nimitti hänet kansainvälisten prikaatien ylimmäksi poliittiseksi komissaariksi. Marty siirtyi Espanjasta Moskovaan vuonna 1939, jossa hän työskenteli Kominternille kunnes se lakkautettiin 1943, jolloin hän matkusti Algeriin, jossa edusti PCF:tä de Gaullen väliaikaisessa hallituksessa.

Ranskan vapautuksen aikaan Marty oli puolueen kolmosmies Maurice Thorezin ja Jacques Duclos'n jälkeen. Martyn valta-asema heikkeni vuodesta 1947 alkaen, mutta hän pysyi politbyroon jäsenenä vuoteen 1952 asti.

Syyskuussa 1952, kun Thorez oli Neuvostoliitossa, Martya sekä Charles Tillonia vastaan esitettiin syytöksiä. Puolue asetti tutkintakomitean, jota johtivat Léon Mauvais ja Marcel Servin. Myös Thorez sekä Stalinia itseään kerrottiin informoidun. Raportissa Martya syytettiin pitkään kestäneestä puolueen linjan vastaisuudesta. Martya syytettiin myös aikeesta anastaa valta puolueessa. Marty erotettiin puolueesta joulukuussa 1952. Étienne Fajonin artikkelissa hänellä syytettiin olevan 'poliisiyhteyksiä' ja Jacques Duclos julisti Martyn olleen poliisivakooja.

Martyn erottamiseen johtaneet erimielisyydet puolueessa tunnetaan nimellä L'affaire Marty-Tillon.

Marty piti parlamenttipaikkansa vuoteen 1955, jolloin vetäytyi kylään lähelle Toulousea. Hän kuoli keuhkosyöpään 1956.