André Boucourechliev

Boucourechliev opiskeli Sofian French Collegessa ja vuodesta 1946 Sofian musiikkiakatemiassa. Hän aloitti virtuoosipianistin uran ja sai vuonna 1948 Grand Prix'n kansallisessa kilpailussa, mikä toi hänelle Ranskan hallituksen stipendin. Boucourechliev saapui vuonna 1949 Pariisiin, johon asettui pysyvästi. Hänelle myönnettiin Ranskan kansalaisuus. Boucourechliev sai École normale de musique de Parisissa pianonsoiton opetusta Reine Gianolilta ja harmonian opetusta Georges Dandelot'lta. Lisäksi hän sai itsenäistä kontrapunktin opetusta Andrée Vaurabourgilta. Hän työskenteli itse opettajana École normale de musiquessa vuoteen 1958. Vuonna 1955 Boucourechliev osallistui Walter Giesekingin mestarikursseille Saarbrückenissä.[1]

Säveltäjänä Boucourechliev luonnehti itseään itseoppineeksi. Hän alkoi säveltää sekä soittimille (Musique à trois 1957, pianosonaatti 1959) että nauhalle. Nauhoja hän valmisti Milanon Studio di fonologia musicalessa ja Office de Radiodiffusion Télévision Françaisen Groupe de recherches musicales'ssa. Pierre Boulez'n pyynnöstä Boucourechlievin teoksia esitettiin ensimmäisen kerran Domaine musicalissa, jossa hän saavutti ensimmäiset menestyksensä teoksillaan Signes (1961) ja Grodek (1963). Nämä sävellykset esitettiin myös Darmstadtin kesäkursseilla. Boucourechliev antoi esittäjille mahdollisuuden erilaisiin valintoihin hänelle kansainvälistä tunnustusta tuoneissa Archipel-sävellyksissään (I-IV, 1967-1970). Äärirajoilleen säveltäjä vei tämän sävellysperiaatteen teoksessaan Anarchipel (1970). Kyse ei kuitenkaan ollut sikäli aleatorisesta musiikista, että teokset olivat tarkoin nuoteiksi kirjoitettuja, mutta partituurin sisällä tarjottiin silti monenlaisten valintojen mahdollisuus. Innoitusta näihin teoksiinsa Boucourechliev sai Marcel Proustin, Stéphane Mallarmén ja James Joycen kirjallisista kokeiluista sekä niiltä yhdysvaltalaisilta eri alojen taiteilijoilta, joita hän tapasi kuusikuukautisen Yhdysvaltain-matkansa aikana vuonna 1964.[1]

Boucourechliev sävelsi myöhemmin muun muassa teoksia sinfoniaorkesterille; Faces (1972) on laadittu orkesterille, joka on jaettu kahteen soitinten ryhmään, joita johtamassa on kaksi kapellimestaria. Vuodelta 1975 on säveltäjän pianokonsertto. Boucourechlievin ooppera Le nom d'Oedipe on sävelletty Hélène Cixous'n librettoon vuonna 1978, ja teos kantaesitettiin Avignonin festivaalilla. Viimeinen säveltäjän teos oli Trois fragments de Michel-Ange (1995) sopraanolle, huilulle/alttohuilulle ja pianolle.[1]

Boucourechliev vastasi musiikkitoimituksessa Nouvelle Revue Françaisessa vuodesta 1956. Éditions du Seuil'n Solfèges-kokoelmassa hän julkaisi kirjat Robert Schumannista (1956) ja Ludwig van Beethovenista (1963). Vuodelta 1982 on Boucourechlievin laaja tutkielma Igor Stravinskysta. Myöhempiä kirjoja ovat Essai sur Beethoven (1991), Regard sur Chopin (1996) ja kirjoittajan kuoleman jälkeen julkaistu Debussy, la révolution subtile. Boucourechliev käsitteli tutkimuksiaan ja ajatuksiaan musiikillisesta estetiikasta teoksessa Le Language musical (Fayard, 1993). Hän saavutti arvostusta myös radio- ja televisiotoimittajana musiikkiaiheista Ranskassa, Sveitsissä ja Kanadassa.[1]

Vuodesta 1974 Boucourechliev työskenteli Olivier Messiaenin sijaisena Pariisin konservatoriossa. Vuosina 1976–1985 hän luennoi Provencen yliopistossa, ja tämän jälkeen hän jatkoi vuoteen 1987 opetustyötä École normale supérieuressa.[1]