Anders Lange

Anders Lange syntyi lääkäri Alf Langen (s. 1869) ja Anne Elisabeth Svenssonin (s. 1873) perheeseen. Hän valmistui metsäteknikoksi Oddernesin metsäkoulusta 1926. Hän vietti vuodet 1927–29 Argentiinassa puutarhakoulun johtajana.[1][2]

Päätyönään hän hoiti kenneliä ja koirahotellia, ensin Oppegårdissa ja myöhemmin Askerissa. Hän toimitti myös omaa lehteä nimeltä Hundeavisen vuosina 1948–53 ja 1960–61, jonka nimeksi myöhemmin tuli Anders Langes avis vuodesta 1962. Hän oli naimisissa kahdesti.[1][2]

Lange aktivoitui politiikassa vuoden 1930 tienoilla. Hän toimi monen kuuluisuuden, kuten Christian Michelsenin ja Fridtjof Nansenin, vuonna 1925 perustaman Fedrelandslaget-yhdistyksen sihteerinä 1930–38. Yhdistys halusi saada aikaan yhteisen porvarillisen rintaman Työväenpuoluetta eli "kommunisteja" vastaan, estääkseen Neuvostoliiton tartuttamaa vallankumousaatetta Norjassa. Lange oli aluksi erityisen aktiivinen Sørlandetilla, josta hänet pian kutsuttiin järjestön sihteeriksi.[1][2] Lange matkusteli ympäriinsä pitämässä poliittisia esitelmiä, usein lukioissa. Sotien välinen poliittinen eliitti ei ottanut häntä kovinkaan vakavasti, vaikka useat tuon ajan poliitikot, kuten Haakon Lie ja Finn Gustavsen ovat maininneet hänet muistelmissaan. Elinkeinoelämän taholta häntä kuitenkin pidettiin hyödyllisenä ja hänen toimintansa jatkui jopa talouselämältä saadun suoran taloudellisen tuen ansiosta.[1]

Vuosina 1938–1940 Lange toimi Landsforeningen Norges sjøforsvar -meripuolustusyhdistyksen sihteerinä ja 1940–45 hän oli vangittuna moneen otteeseen.[2]

Anders Langen hetki koitti vuonna 1965 perustetun porvarihallituksen epäonnistuttua alentaa veroja ja julkisia maksuja. Sen sijaan Työväenpuolueen politiikka eteni yhä näkyvämmin. 1970-luvun lama aiheutti lisääntynyttä työttömyttä ja korkeampia veroja ja Anders Lange sai yleisöä jo 30 vuotta esillä pitämälleen sanomalle. Hän perusti puolueen Anders Langes Parti til sterk nedsettelse av skatter, avgifter og offentlige inngrep (ALP) 1973. Puolueessaan hän oli ainut tunnettu kasvo, mutta määrätietoisen mediastrategiansa ja yksinkertaisen, puolueen nimessäkin esiintyvän, ohjelmansa ansiosta vaalikampanja löi läpi. ALP sai 5 % äänistä, 108 000 ääntä ja 4 paikkaa Stortingetiin. Samaan aikaan uusien vasemmistopuolueiden vaaliliitto sai puolestaan jopa 16 paikkaa, joten kyseistä vaalivuotta on pidetty todellisena protestivaalivuotena.[1]

Itse Lange ehti toimia kansanedustajana vain vuoden ja 18 päivää ennen kuolemaansa[2]. Hänet valittiin suhteellisen merkityksettömään hallintovaliokuntaan, jossa hänen aloitteestaan saatiin aikaan Vinmonopoletille oma muovikassi. Hänen puheitaan pidettiin omalaatuisina ja ne herättivät usein hilpeyttä muissa edustajissa, joskin vitsit alkoivat eräiden kanssaedustajien mielestä toistaa itseään ajan myötä.[1]

Langen politiikka herätti paljon arvostelua. Hänet ymmärrettiin muun muassa Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon kannattajana ja tiedotusvälineet "paljastivat" hänen säännöllisin väliajoin vastaanottaneen rahaa Etelä-Afrikan hallitukselta. Hän totesi itse pitävänsä Ayn Randia ideologisena esikuvanaan. Hän vastusti lapsilisiä sekä valtion yleisradiomonopolia. Langea ei toisaalta pidetä täysiverisenä liberaalinakaan. Hän halusi vähentää valtion vaikutusvaltaa ja vastuualueita, mutta hänen arvonsa muutoin olivat hyvin konservatiivisia.[1]

Lange menehtyi yritettyään juosta kiinni kotiinsa Askerin Heggedaliin jo lähtenyttä junaa ja hän kuoli sydänongelmiinsa muutamaa päivää myöhemmin.

Langen tilalle Stortingetiin nousi hänen varakansanedustajakseen valittu Carl I. Hagen, joka oli eronnut Reformipuolueensa kanssa ALP:stä jo aiemmin kesällä. Myöhemmin Reformipuolue palasi ALP:n riveihin ja vaihtoi nimensä Fremskrittpartiet:iksi (suom. Edistyspuolue), josta sittemmin kasvoi eräs Norjan suurimpia puolueita Hagenin johdolla.[1]