Anatoli Sobtšak

Sobtšak syntyi siperialaisessa Tšitan kaupungissa, missä hänen isänsä Aleksandr työskenteli rautatieinsinöörinä ja äiti Nadežda toimi kirjanpitäjänä. Perheessä oli Anatolin lisäksi kolme poikaa. Sobtšakin ollessaan kaksivuotias perhe muutti Uzbekistaniin, missä hän myös kävi koulun loppuun.[3]

Valmistuttuaan Sobtšak aloitti oikeustieteen opinnot Taškentin yliopistossa 1953, mistä hän siirtyi jo seuraavana vuonna opiskelemaan Leningradin valtionyliopistoon. Opiskeluaikanaan Sobtšak meni naimisiin opettajaksi opiskelleen Nonna Gandzykin kanssa. Valmistuttuaan hän työskenteli kolme vuotta asianajajana Stavropolissa. Sobtšakin ensimmäisestä avioliitosta syntyi tytär Maria, joka valmistui isänsä tapaan myös lakimieheksi ja on työskennellyt asianajajana.[3]

Vuonna 1962 Sobtšak palasi Leningradiin, missä hän suoritti oikeustieteen jatko-opintoja Leningradin valtionyliopistossa 1962–1965. Aluksi Sobtšak toimi opettajana poliisikoulussa ja sittemmin 1968–1973 paperitekniikan yliopistossa. Hän oli tämän jälkeen Leningradin valtionyliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan apulaisprofessorina 1973–1981 ja professorina vuodesta 1982. Valmistuttuaan tohtoriksi 1982 hän perusti ja johti Neuvostoliiton ensimmäistä talousoikeuden tiedekuntaa.[3]

Sobtšak solmi toisen avioliittonsa vuonna 1980 historiaa opiskelleen Ljudmila Narusovan kanssa. Heille syntyi tytär Ksenija.[3]

Vuonna 1989 Sobtšak valittiin Neuvostoliiton kansanedustajain kongressiin, ja liittyi vasta tuolloin kommunistiseen puolueeseen. Hän kannatti voimakkaasti Mihail Gorbatšovin ajamaa perestroikaa. Sobtšak valittiin myös Neuvostoliiton korkeimpaan neuvostoon, missä hän johti talousoikeuteen keskittynyttä komiteaa. Parlamentin televisioitujen istuntojen myötä Sobtšakista tuli viimeistään tunnettu koko maassa. Hän oli myös alueiden välisen parlamenttiryhmän johdossa, johon kuuluivat muun muassa Andrei Saharov ja Boris Jeltsin. Jossain arvioissa Sobtšakia pidettiin tuolloin jopa mahdollisena Gorbatšovin seuraajana.[4]

Sobtšak johti Tbilisin huhtikuun 9. päivän 1989 tapahtumia tutkinutta parlamentin komissiota. Hän kuului myös Gorbatšovin presidentin neuvoa-antavaan neuvostoon. Hänet muistetaan vuonna 1990 televisioidusta pääministeri Nikolai Ryžkovin kovistelusta asevoimien varojen väärinkäytöstä. Sobtšak tuki Jeltsiniä ja Minskin sopimusta, jolla Neuvostoliitto hajotettiin. Hän tuki aluksi Jegor Gaidarin radikaaleja talousuudistuksia, mutta nähtyään niiden tulokset hän alkoi arvostella niitä.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Sobtšak ei ollut kansanedustajana mutta kuului Jeltsinin presidentinhallintoon ja oli Venäjän vuoden 1993 perustuslakia säätävän kokouksen puheenjohtaja.

Venäläinen postimerkki vuodelta 2002: 65 vuotta Anatoli Sobtšakin syntymästä.

Vuonna 1990 pidetyissä vapaissa vaaleissa demokratia-aktivistit saivat enemmistön Leningradin kaupunginneuvostoon, minne myös Sobtšak tuli valituksi. Pian hänet nostettiin neuvoston puheenjohtajaksi. Sobtšak ja Boris Jeltsin erosivat vuonna 1990 samaan aikaan kommunistisesta puolueesta. Sobtšak lähti mukaan ajamaan Leningradin kaupungin nimen muuttamista takaisin Pietariksi. Ehdotus hyväksyttiin kansanäänestyksessä 12. kesäkuuta 1991. Samana päivänä Sobtšak valittiin uuteen tehtävään Pietarin pormestariksi. Vaaleissa hän sai 66,1 prosenttia äänistä.[4]

Sobtšakin kaudella juoksevia asioita hoitivat kaksi apulaispormestaria, Vladimir Jakovlev ja Vladimir Putin. Hänen päätalousneuvonantajanaan oli Anatoli Tšubais.

Sobtšak oli keskeisessä asemassa vastustaessaan elokuun 1991 vallankaappausyritystä Gorbatšovia vastaan. Hän palasi välittömästi Moskovasta Pietariin organisoimaan paikallista vastarintaa kaappausyritykselle. Sobtšak meni Leningradin sotilaspiirin komentajan ja muiden paikallisten turvallisuusviranomaisten luokse, jotka olivat saaneet käskyn Moskovasta tuoda joukkoja kaupungin kaduille. Sobtšak varoitti heidän kaikkien joutuvan oikeuteen, kun kaappaus epäonnistuisi. Hänen tavoitteensa lopulta onnistui eikä Pietarin kaduilla nähty turvallisuusjoukkoja. Paikallistelevisiossa Sobtšak rohkaisi kansaa puolustamaan demokratiaa. Palatsiaukiolla pidetyssä suuressa mielenosoituksessa Sobtšak tuomitsi kaappausyrityksen voimakkaasti ja antoi tukensa Jeltsinille Moskovassa.[4]

Kaupunginvaltuuston vaalit maaliskuussa 1994 osoittautuivat fiaskoksi. Sobtšak oli ajanut läpi vaalilain, joka teki ehdokkaaksi asettumisen hyvin helpoksi. Seurauksena oli, että yli 700 rekisteröityi ehdokkaaksi valtuuston vain 50 paikkaa varten. Vaalilain mukaan äänestysprosentin tuli ylittää 25 prosenttia koko kaupungissa, mutta ehdokasasettelu oli jo johtanut äänestäjien vähäiseen kiinnostukseen vaaleja kohtaan. Ensimmäisenä vaalipäivänä vain 19 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä, mikä asetti koko vaalit vaakalaudalle. Sobtšak antoi tämän jälkeen nopeasti asetuksen, joka ulotti äänioikeuden myös Pietarissa väliaikaisesti asuviin opiskelijoihin ja sotilaihin. Tämän ja muiden toimenpiteiden jälkeen kaupungin äänestysprosentti viimein ylitti vaaditun 25 prosentin, mutta vain niukasti.[4]

Lisäksi jokaisen Pietarin vaalipiirin äänestysprosentin tuli olla yli 25 %, jotta tulos olisi pätevä. Tämä johti siihen, että vaalikomissio joutui mitätöimään 25 vaalipiirin tulokset 50:stä alhaisen äänestysaktiivisuuden takia. Näiden vaalipiirien osalta uudet vaalit järjestettiin vasta marraskuussa 1994, mikä jätti valtuuston siihen saakka ilman päätösvaltaa. Tällä välillä Sobtšak pystyi pormestarina käytännössä hallitsemaan kaupunkia vapaasti.[4]

Vuoden 1996 pormestarinvaalissa Sobtšak hävisi Jakovleville. Lehdistö hyökkäsi samoihin aikoihin voimakkaasti Sobtšakin kimppuun syyttäen hänen järjestäneen kaupungin omistamien asuntojen myymisen alihintaan ystäville ja sukulaisille. Kohu tahrasi paitsi Sobtšakin mainetta, niin myös yleisesti koko Venäjän demokraattista liikettä.[5]

Sobtšakia vastaan aloitettiin vuonna 1997 rikostutkinta, mutta kuulusteluissa hän sairastui. Sobtšak lennätettiin saamaan hoitoa Ranskaan, missä hän lopulta vietti maanpaossa puolitoista vuotta. Venäjälle hän palasi kesällä 1999, vain noin kuukautta ennen Vladimir Putinin nimitystä pääministeriksi.[5] Sobtšakia syyttänyt valtionsyyttäjä Juri Skuratov oli myös pidätetty virantoimituksesta.[6] Pietarin lentokentällä Sobtšakia oli vastassa yli 100 toimittajaa.[5]

Vuoden 1999 lopulla rikossyytteet Sobtšakia vastaan oli hylätty, ja Sobtšak vaikutti olevan valmis palaamaan politiikkaan. Sobtšakin lisäksi myös hänen vaimonsa Ljudmila oli ehdolla joulukuussa 1999 pidetyissä duuman vaaleissa, joissa he molemmat jäivät kuitenkin valitsematta. Duuman sijaan Sobtšak otti vastaan lakineuvonantajan tehtävät Kremlissä.[5]

Vladimir Putin Sobtšakin hautajaisissa yhdessä tämän lesken ja tyttären Ksenijan kanssa.

Sobtšak kuoli yllättäen sunnuntaina 20. helmikuuta 2000 Svetlogorskissa Kaliningradin alueella ollessaan kiertomatkalla tukemassa Putinin valintaa Venäjän presidentiksi vuoden 2000 vaalissa. Sobtšak oli edeltävänä iltana valitellut rintakipuja ja palasi hotellilleen, josta avustaja löysi hänet myöhemmin kuolleena. Ruumiinavauksen mukaan Sobtšak kuoli sydänkohtaukseen.[4]

Sobtšakin ruumis tuotiin Pietariin Taurian palatsiin, missä häntä kävivät kunnioittamassa joidenkin arvioiden mukaan jopa 50 000 surijaa, joiden joukossa olivat Vladimir Putinin lisäksi muun muassa Vladimir Jakovlev, Anatoli Tšubais, Boris Berezovski ja Boris Nemtsov.[4]

Kesäkuussa 2006 Pietarin kaupungin Vasilin saarella paljastettiin Sobtšakin muistomerkki.