Analyyttinen marxismi

Analyyttinen marxismi on lähinnä 1980-luvulla vaikuttanut marxilaisen filosofian suuntaus, joka pyrkii käyttämään tavallisen logiikan ja matematiikan päättelyä, selkeitä käsitteitä ja hyvää kieltä. Dialektista logiikkaa ei sen mielestä tarvita. Analyyttistä marxismia esiintyy lähinnä vanhoissa kapitalistimaissa ja sen tunnetuimpia edustajia ovat G. A. Cohen, John Roemer sekä Erik Olin Wright, aiemmin myös Jon Elster ja Adam Przeworski.

Analyyttistä marxismia sanotaan myös järkevien valintojen marxismiksi (engl. rational choice marxism). Tämä merkitsee sitä, että sosiaalisia valintoja tekevät järkevät vaikka erilaiset yksilöt.

G. W. F. Hegelin analyyttinen marxismi on hylännyt kokonaan. Sosialismi on mahdollinen ja toivottava vaihtoehto kapitalismille, mutta analyyttinen marxismi ei usko sosialismin toteutuvat luonnonlain välttämättömyydellä. Sosialismia ei tarvitse perustella dialektisellä logiikalla.

Proletariaatti eli köyhälistö ei ole analyyttisen marxismin mukaan enää muutoksen liikkeelle paneva voima eikä uuden, sosialistisen yhteiskunnan johtava luokka.

Analyyttinen marxismi hajottaa marxismin osiin. Näitä ovat historiallinen materialismi, sosialismi ja luokka-analyysi. Historiallisen materialismin tutkija G. A. Cohen perustelee historian kehityksen eri yhteiskuntamuotojen välillä ihmisen rationaalisuudesta ja siksi, että tuotantovoimat kasvavat, koska ihminen on luonteeltaan tuottava. Cohen perustelee tämän kehityksen ihmisluonteesta, seikka jota muut analyyttisen marxismin kannattajat, kuten John Roemer korostavat vielä voimakkaammin.

Roemer lähtee sosialismin mallissaan ihmisen itsekkyydestä, taloudellisesta rationaliteetista. Hän hylkää marxilaisten näkemyksen, jonka mukaan yhteiskunta määrää ihmisluonteen. Hän ei usko, että ”maolainen unelma” epäitsekkäästä ihmisestä on pätevä sosialismin perustaksi. Roemerin ihmiskäsityksen onkin sanottu vastaavan oman aikamme ihmistä. Se on kirjoitettu aikamme kielellä. Tämä on kriitikkojen mukaan kenties hyvä lähtökohta, mutta ei kestävä historialliselle teorialle, joka perinteinen marxismi heistä oli.

Roemerin työn olennainen osa ovat mallit markkinoista ja vaihtoehtoisesta kansantaloustieteestä. Hän hylkää työnarvoteorian. Perusteluna siirtymiselle sosialismiin hän pitää sitä, että työläisillä olisi paremmat olot jos he vetävät pois suostumuksensa vallitsevista yhteiskuntamuodoista sosialismin puolelle. Roemer määritteleekin erilaiset riiston mallit feodalistisesta, kapitalistisesta ja sosialistisesta riistosta (exploitation). Myös Adam Przeworski käsittelee gramscilaista hegemonisen projektin käsitettä nimenomaan tilanteena, jossa työläiset vetävät suostumuksensa pois vallitsevalta yhteiskuntajärjestelmältä peliteorian mallien mukaisesti.

Jon Elster on se analyyttisen marxismin tutkija, joka on eniten painottanut metodologista individualismia aatteen tutkimuksessa. Hänkin hylkää Hegelin täysin. Elsterin teokset lienevätkin ennemmin rationaalisen valinnan teorian kuin marxismin tutkimista. Sinänsä mikroperustojen etsiminen ei ole huono asia, mutta se ei ole vastaus kaikkeen, kuten Levine, Sober ja Wright toteavat. Välillä analyyttinen marxismi onkin eriden arvioiden mukaan enemmän filosofointia yhteiskuntatieteiden metodeista kuin marxilaista luokka-analyysia.

Erik Olin Wright puolestaan käsittelee luokka-analyysia. Hän on hyvin rajoitetun luokka-analyysin kannattaja, hän muun muassa eräässä tutkimuksessa toteaa, ettei luokka-asema vaikuta naisten ja miesten tasa-arvoon kotitöissä. Rajoitettu luokka-analyysi lieneekin joidenkin arvioijien mukaan marxismin terveitten puolien jatkamista sosiologisena analyysinä, vaikka marxismi kaikenkattavana teoriana olisikin epäonnistunut.