Amorphis

Amorphiksen perustivat syksyllä 1990 kitaristi Esa Holopainen ja rumpali Jan Rechberger.[1] Holopainen oli tutustunut death metaliin kasettitreidauksen kautta ja halusi ryhtyä itsekin soittamaan samanlaista musiikkia.[2] Pian yhtye täydentyi laulaja Tomi Koivusaarella ja basisti Olli-Pekka Laineella. Koivusaari toimi aluksi vain laulajana ennen kuin ryhtyi myös kitaristiksi.[3] Laulajan paikkaa tarjottiin Koivusaaren entisen yhtyeen Abhorrencen Jukka Kolehmaiselle, mutta hän kieltäytyi.[4] Yhtye levytti vuonna 1991 demon nimeltä Disment of Soul, joka päätyi yhdysvaltalaiselle Relapse Records -metallilevy-yhtiölle. Relapse piti kuulemastaan, ja koska he olivat pitäneet myös Abhorrencesta, he vakuuttuivat nuorten muusikoiden lahjakkuudesta ja tarjosivat Amorphikselle pitkäaikaista levytyssopimusta.[5] Siihen mennessä yhtiö oli julkaissut vain seitsemäntuumaisia singlejä[6], ja sellaisen Amorphiskin julkaisi ennen kuin heidän ensimmäinen kokopitkä albuminsa The Karelian Isthmus saatiin ulos vuonna 1992. Siihen mennessä yhtye oli jo kyllästynyt perinteiseen death metaliin[5], ja he toivat musiikkiinsa doom metal -vaikutteita ja folk-tyylisiä melodioita. Albumi oli tyyliltään raskas ja jopa hieman nuhruinen, sillä Amorphiksen myöhemmin löytämä kokeileva ote ja äänimaailma puuttuivat vielä tuolloin. Sanoituksiltaan albumi käsitteli pääosin kelttimytologian näkökulmasta katsottua sotahistoriaa. Kappaleessa ”The Pilgrimage” käsiteltiin myös death metalille tyypillistä okkultismiteemaa. Vuonna 1993 julkaistiin Privilege of Evil -minialbumi, joka oli tosin nauhoitettu jo vuonna 1991.

Amorphis vuonna 1991. Vasemmalla Tomi Koivusaari, keskellä Jukka Kolehmainen (Abhorrence-yhtyeestä) ja oikealla Olli-Pekka Laine.

Yhtyeen toisella albumilla Tales from the Thousand Lakes musiikkityyli muuttui hieman doom metal -painotteisemmaksi, ja kappaleet perustuivat Kalevalaan. Melodiset elementit voimistuivat, kun Kasper Mårtenson aloitti kosketinsoittajana ja silloin Kyyriassa laulanut Ville Tuomi vieraili esittämässä albumille puhtaita lauluosuuksia. Yhtye sai innoituksen puhtaan laulun käyttöön Paradise Lostilta.[3] Kitaristi Esa Holopainen ei kuitenkaan halunnut luopua örinälaulusta kokonaan melodisuuden lisääntymisestä huolimatta, koska ei halunnut pettää Amorphiksen faneja.[7] Yhtye otti albumilla tietoisen riskin yhdistäessään puhdasta lauluja ja koskettimia.[8]

Albumin suosio yllätti jopa Amorphiksen jäsenet. Kansainvälisesti lähes 250 000 kappaleen myyntiin (vuoteen 2002 asti) yltänyttä Tales from the Thousand Lakesia pidetäänkin yleisesti suomalaisen raskaan metallin klassikkolevynä[9], ja suuri menestys teki Amorphiksesta aikanaan kansainvälisesti menestyneimmän suomalaisyhtyeen.[10] Albumin tiimoilta Amorphis pääsi ensimmäistä kertaa soittamaan keikkoja ulkomailla: yhtye teki kiertueita muun muassa Paradise Lostin, Tiamatin ja Entombedin kanssa.[11] Vuonna 1995 Amorphis julkaisi Black Winter Day -nimeä kantavan minialbumin, joka sisälsi Tales from the Thousand Lakesilta ylijääneitä kappaleita.

Amorphiksen suosio kasvoi toisen levyn jälkeen, ja seuraavalla vuonna 1996 ilmestyneellä Elegyllä mukaan liittyi Koivusaaren rinnalle vakituiseksi laulajaksi Pasi Koskinen. Kosketinsoittaja Kasper Mårtenson jätti yhtyeen keskittyäkseen opiskeluihinsa[3], ja Kim Rantala valittiin hänen korvaajakseen. Rumpali Jan Rechbergerin tilalle tuli Stonesta tuttu Pekka Kasari. Elegyllä Amorphis karsi ensimmäisten albumien doom metal -vivahteet pois, ja tyyli alkoi hiljalleen muuttua kohti myöhempää, progressiivista Amorphista, vaikkakin death metal -elementit olivat yhä vahvasti esillä örinälaulun muodossa. Murrosta kuvaa hyvin se, että albumilla on kaksi versiota ”My Kantele” -kappaleesta, toinen särökitaroilla ja molempien laulajien laulamana ja toinen kevyempänä versiona Koskisen puhtaalla laululla. Elegyn sanoitukset perustuvat Kantelettaren runoihin. Elegy oli yksi ensimmäisistä suomalaisista progressiivisista metallilevyistä, ja sitä pidetäänkin suomalaisen progressiivisen metallin klassikkolevynä. Kesään 1997 mennessä albumia oli myyty jo yli 130 000 kappaletta.[10] Myöhemmin vuonna 1997 Amorphis julkaisi My Kantele -minialbumin, jossa oli nimikappaleen lisäksi neljä aiemmin julkaisematonta kappaletta.

Vuonna 1999 Amorphis julkaisi neljännen täyspitkän albuminsa, Tuonelan, jolla tyyli muuttui radikaalisti ja kosketinsoittajaksi vaihtui Santeri Kallio, jolle oli tarjottu paikkaa yhtyeessä jo vuonna 1994.[3] Mukana on vahvoja Kingston Wall -vaikutteita, Sakari Kukon soittamat saksofoni ja huilu sekä kitaristi Tomi Koivusaaren soittama sitar. Holopaisen näkemykset olivat muuttuneet, sillä albumilla örinälaulua kuultiin ainoastaan kappaleessa ”Greed” death metalin jäädessä muutenkin taka-alalle. Tuonelalla Amorphis luopui myös Kalevalaan ja Kantelettareen perustuneista sanoituksista, sillä yhtye oli kyllästynyt niihin.[3] Vuonna 2000 basisti Olli-Pekka Laine erosi yhtyeestä, koska ei ollut tyytyväinen suuntaan, johon Amorphiksen musiikki oli menossa.[3] Hänen tilalleen tuli Niclas Etelävuori.

Viides Amorphiksen albumi ilmestyi vuonna 2001. Se oli vieläkin kokeilevampi, jazzista vaikutteita ottanut Am Universum, jonka jälkeen rumpali Pekka Kasari jätti yhtyeen perhesyiden vuoksi[12] ja Jan Rechberger palasi yhtyeeseen. Tätä seurannut, vuonna 2003 ilmestynyt, Far from the Sun jäi viimeiseksi Elegyltä asti mukana olleelle Pasi Koskiselle. Koskisen motivaation puute ja halu keskittyä omiin projekteihinsa johtivat yhteispäätökseen teiden erkanemisesta kesän 2004 festivaalikiertueen jälkeen. Amorphiksen jäsenet ovat myöhemmin kertoneet olevansa tyytymättömiä Far from the Suniin.[3]

Am Universumin jälkeen yhtye vapautui Relapsen kanssa tehdystä viiden albumin sopimuksesta.[8] Yhtye epäili sopimusta laittomaksi, mutta päätti kestää sen loppuun asti vaikka yhtyeelle ei tullut juurikaan tuloja menestyksestä huolimatta.[8]

Amorphis Rautaa rajan taa -elokuvan kuvauksissa Tukholmassa.

Vuonna 2006 julkaistiin yhtyeen seitsemäs täyspitkä albumi Eclipse, joka on ensimmäinen albumi yhdessä uuden laulajan Tomi Joutsenen kanssa.[13] Albumi aloitti uuden aikakauden yhtyeelle.[14] Samalla Amorphis palasi takaisin Kalevala-aiheisiin sanoituksiin – Eclipsen sanoitukset perustuvat Paavo Haavikon Kullervon tarinaan.[13] Albumin musiikissa on kuultavissa piirteitä lähes kaikilta Amorphiksen aiemmilta tuotoksilta: mukana on örinävokaaleilla laulettua metallia, mutta myös kokeilevaa ja progressiivista soitinten äänimaailmaa.

Vuonna 2007 julkaistiin Silent Waters -albumi, joka on tyyliltään samanlainen kuin Eclipse. Albumi perustui Pekka Kainulaisen runoihin Lemminkäisestä.[15]

Amorphiksen yhdeksäs studioalbumi Skyforger julkaistiin toukokuussa 2009, ja se on tyyliltään samankaltainen kuin kaksi edellistä albumia. Näillä albumeilla Amorphiksella on ensimmäistä kertaa historiansa aikana ollut täysin sama kokoonpano useammalla kuin yhdellä albumilla peräkkäin. Skyforger myös palkittiin vuoden metallialbumina Emma-gaalassa vuonna 2010. Skyforger kertoo Ilmarisen tarinan.[16]

Amorphis julkaisi heinäkuussa 2010 Forging the Land of Thousand Lakes -DVD:n 20-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. DVD sisältää kaksi live-esiintymistä ja Tales from the 20 Years -dokumentin. Syyskuussa 2010 Amorphis julkaisi myös Magic & Mayhem – Tales from the Early Years -kokoelma-albumin, joka sisältää uudelleennauhoitettuja versioita yhtyeen kolmen ensimmäisen albumin kappaleista. Kokoelman myötä Amorphis teki Suomessa kiertueen, jolla se soitti vain kyseisten albumien kappaleita.[17] Esiintymisissä oli mukana myös Amorphiksen entisiä jäseniä.[18]

Amorphis julkaisi toukokuussa 2011 albumin The Beginning of Times, joka kävi Suomen virallisella listalla sijalla yksi.[19] Albumin kappaleissa pääroolissa on Väinämöinen.[20] Sanoitukset on tehnyt Pekka Kainulainen.[21]

Vuoden 2013 huhtikuussa julkaistiin Circle, joka sekin ylsi virallisen listan ykkössijalle.[22] Circle on Amorphiksen ensimmäinen levy sitten Far from the Sunin joka ei perustu Kalevalaan.[23] Levyn sanoitukset ovat edelleen Pekka Kainulaisen käsialaa.[23] Levy voitti Metal Hammer -lehden vuoden parhaan albumin palkinnon.[24]

Syyskuussa 2015 ilmestyi levy Under the Red Cloud, joka nousi toiseksi virallisella listalla.[25] Yhtye julkaisi myös live-albumin An Evening with Friends at Huvila, joka on taltioitu Helsingin juhlaviikoilla.[26][27]

Huhtikuussa 2017 Niclas Etelävuori ilmoitti jättävänsä yhtyeen, syynä erimielisyydet managerin kanssa.[28][29] Etelävuori kertoi että hän on valmis palaamaan takaisin, jos tilanne muuttuu. Amorphiksen jo sovitut keikat otti hoitaakseen yhtyeen alkuperäinen basisti Olli-Pekka Laine.[30] Kitaristi Tomi Koivusaari otti asiaan kantaa Soundi-lehdessä ja totesi, että bändin jäsenten ja Etelävuoren välit ovat kunnossa. Muu yhtye ei nähnyt manageri Jouni Markkasen työskentelyssä moitteen sijaa. Koivusaaren mukaan kyse on Etelävuoren ja Markkasen henkilökemioista. Koivusaari katsoi että Etelävuoren ratkaisu on hänen oma päätöksensä, sillä bändiä koskevissa asioissa toimii demokratia: ”Asiat pyritään ratkaisemaan keskustelemalla ja tarvittaessa enemmistön mielipiteellä, ei my way or the highway -taktiikalla."[31]

Toukokuussa 2018 julkaistiin yhtyeen 13. albumi Queen of Time.[32] Levyllä soittaa edelleen yhtyeen basistina jatkava Olli-Pekka Laine. Levyn tuottajana on Under the Red Cloudinkin tuottanut Jens Bogren, jonka käsialaa on levyllä kuultavat orkestraatiot. Syksyllä 2018 yhtye kiersi Yhdysvalloissa yhdessä Dark Tranquillityn, Moonspellin ja Ominium Gatherumin kanssa.[33] Yhdysvaltain kiertueen jälkeen Amorphis kiersi kotimaassa 11 paikkakunnalla. Suomen kiertue toteutettiin yhdessä useamman yhtyeen kanssa ja mukana kiersivät muun muassa Children of Bodom, Stratovarius, Lost Society sekä Turmion Kätilöt.[34]

Albumi Halo julkaistiin helmikuussa 2022.[35] Halo on yhtyeen neljästoista albumi ja päättää trilogian, joka sisältää albumit Under the Red Cloud (2015) ja Queen of Time (2018).[36] Albumi voitti parhaan metallialbumin palkinnon Emma-gaalassa sekä Amorphis musiikin vientiin liittyvän erikoispalkinnon.[37]