Ammattiliitto

Ensimmäiset modernit ammattiyhdistykset syntyivät Isossa-Britanniassa 1800-luvun alussa osin vanhojen kilta-ammattikuntien perinteisiin pohjautuen. Ammattiyhdistykset olivat usein työnantajien kiivaasti vastustamia ja valtiovallan kieltämiä järjestöjä, ja niiden toiminnassa oli salaseuramaisia piirteitä.

Vähitellen ammattiyhdistysten toimintaoikeudet on kuitenkin yleisesti tunnustettu muun muassa Kansainvälisen työjärjestön (ILO) konventioissa. Suomessa eräänä käännekohtana voidaan pitää niin sanottua "tammikuun kihlausta" vuonna 1940, jolloin työnantajajärjestöt tunnustivat ammattiliitot tasavertaiseksi sopimuskumppaniksi, mutta laillinen toimintaoikeus niillä oli ollut jo hyvin pitkään.

Liberaalit olivat keskeisessä roolissa ammattiyhdistysten perustamisessa ja levittämisessä, myös Suomessa. Tavoitteena eivät olleet lakot tai luokkataistelu vaan työntekijöiden tukeminen, neuvominen ja sivistäminen, toimiminen näiden vakuutusyhtiöinä työkyvyttömyyttä, sairautta ja työttömyyttä vastaan, työntekijöiden neuvominen parhaiden työehtojen saamiseksi jne. Myös moni työntekijöiden oloista huolestunut tehtailija perusti ensimmäisiä ammattiyhdistyksiä, kuten englantilainen sosialisti Robert Owen ja suomalainen Viktor Julius von Wright. 1800-luvun puolivälissä sosialistien rooli alkoi vahvistua ja sosialistien ja liberaalien yhteistyö väheni. Myös kristillisiä, nationalistisia ja muita ammattiyhdistyksiä perustettiin.

Työntekijöiden yhdistystoiminta syntyi Suomessa 1800-luvun puolessavälissä, Suomen teollistumisen alkuvaiheessa. Suomen ensimmäinen ammattiyhdistys, Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistys perustettiin vuonna 1869. Varsinainen murros alkoi 1880-luvulla, kun kirjanpainajat, maalarit, räätälit, pelti- ja vaskisepät, puusepät, muurarit ja suutarit ryhtyivät perustamaan omia yhdistyksiään.

Professori Hannu Soikkasen mukaan työväenliikkeen synty oli Suomessa seurausta kolmen aatevirtauksen kohtaamisesta. Vuosisadan puolivälistä lähtien sääty-yhteiskunta oli nopeuttanut kulkuaan kohden omaa tuhoaan ja oli käynnissä melko ripeä muutos kapitalistiseksi yhteiskunnaksi, jossa oli vielä selkeät luokkarajat. Nämä kolme murroksen tullutta aatevirtausta olivat kansallisuusaate, liberalismi ja sosialismi. Tähän murrosvaiheeseen liittyy myös kohoava ja yhä jatkuva kansalaisjärjestöjen ja kansalaisliikkeiden muodostaminen, jotka ovat demokraattisen kansalaisyhteiskunnan perusteita. Myös työväenliike on tällainen 1800-luvun lopun kansanliike, joka takaa yhteiskunnan demokraattista toimintaa.

Vuonna 1883 perustettiin ensimmäiset työväenyhdistykset ja tästä alkanutta vaihetta työväenliikkeessä kutsutaan wrightiläiseksi työväenliikkeeksi. Perustettuihin yhdistyksiin liittyi eritoten kaupunkien käsityöläisiä ja ammattityöntekijöitä. Lisäksi työnantajien kuuluminen yhdistyksiin oli hyvin yleistä. Tätä vaihetta työväenliikkeen historiassa voidaan pitää myös eräänlaisena patronaattisen työväenliikkeen aikana. Vuoteen 1899 mennessä työväenyhdistyksiä oli perustettu lähes kaikkiin Suomen kaupunkeihin ja useille teollisuuspaikkakunnille. Myös joihinkin mökkiläisvaltaisiin maaseutupitäjiinkin oli perustettu omat yhdistyksensä.

1890-luvulla työväenliikkeessä pääsi jyrkempi suunta vallalle, kun sosialistiset aatteet alkoivat saada ammattiyhdistyksiä yhä laajemmin haltuunsa. Suomessa työväenliike julistautui sosialistiseksi vuonna 1899, jolloin sen nuorsuomalaiset johtajat erosivat. Liikkeen tavoitteiden joukossa kuitenkin säilyi liberaalien vaatimuksia kuten yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä yhdistymis-, kokoontumis-, lausunto- ja painovapaus.

Suomen vanhin ammattiyhdistys on 1869 perustettu Helsingin kirjatyöntekijöiden yhdistys, mutta laajemmin ammatillinen järjestäytyminen alkoi edetä vasta 1900-luvun alussa. Ensimmäinen keskusjärjestö Suomen Ammattijärjestö (SAJ) perustettiin 15. huhtikuuta 1907 ja se oli läheisessä suhteessa Suomen Sosialidemokraattiseen puolueeseen.

Suomen sisällissodan jälkeen SAJ:ssa saivat enemmistön kommunistit ja vasemmistososialistit, ja heinäkuussa 1930 Lapuan liikkeen painostama valtiovalta lakkautti sen. Uusi keskusjärjestö, Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto (SAK), perustettiin 19. lokakuuta 1930, perustajana lähinnä sosiaalidemokraatit.

Talvisodan aikana 1940 työnantajat tunnustivat SAK:n sopimuskumppaniksi, ja 1944 tehtiin ensimmäinen keskusjärjestöjen välinen yleissopimus. Myös toimihenkilöt alkoivat järjestäytyä, kun STTK perustettiin 1946 ja Akava 1950.

1950-luvun lopulla sosiaalidemokraattien keskinäinen riita ulottui myös ammattiyhdistysliikkeeseen. SAK:n jäätyä TPSL:n kannattajien haltuun osa SDP:n kannattajien hallitsemista liitoista erosi ja muodosti uuden Suomen Ammattijärjestön, osin CIA:lta saadun rahoituksen turvin. TPSL:n kuihduttua SAJ ja SAK yhdistyivät jälleen 1969 Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöksi eli nykyiseksi SAK:ksi.

Viimeisin mullistus keskusjärjestökentässä tapahtui 1990-luvun alussa jolloin toimihenkilökeskusjärjestö TVK ajautui konkurssiin ja jäsenliitot siirtyivät pääasiassa STTK:hon ja Akavaan.

Suomessa ammattiliitoilla, kuten kaikilla yhdistyksillä ja henkilöillä, on lailla taattu järjestäytymisvapaus ja vakiintunut asema niin useimmilla työpaikoilla kuin yhteiskunnan institutionaalisessa päätöksenteossa. Ammattiliittojen jäsenmaksut ovat verovähennyskelpoisia ja työnantajajärjestöihin järjestäytyneet työnantajat voivat periä ne suoraan ammattiliittojen jäsenten palkoista ja tilittää ne ammattiliitoille.

• Findikaattori - Ammattijärjestöihin ja työttömyyskassoihin kuuluvat (aikasarja vuodesta 2002 alkaen)