Ammatillinen kuntoutus

Ammatillisen kuntoutuksen toteutuksessa on useita saumakohtia niin kohderyhmien kuin työelämäsiirtymienkin osalta. Kuntoutusprosessin käynnistyminen on hyvin usein seurausta siitä, että henkilöllä on uhka jäädä vaille palkkaa ja sosiaaliturvaa. Kuten seuraavasta työnjakoasetelmasta voi nähdä, osa kuntoutuksen toteutusvastuusta määräytyy vammautumisen syyn ja osa työllistymisvaikeuksien olemassaolon perusteella.

Ammatillisen kuntoutuksen sisältö määräytyy pääasiassa työelämän yleisten tarpeiden pohjalta. Koska ammatillisen kuntoutuksen lähtötilanteessa huomio kiinnittyy yksittäiseen henkilöön, jolla on sairaudesta tai vammasta (tai jostakin niihin verrattavissa olevasta tekijästä) johtuvia vaikeuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille, kuntoutuksen käytännöt painottuvat liian helposti yksilöllisiin tekijöihin. Perinteinen malli, johon viime vuosien kritiikki on kohdistunut, on ollut se, että ensin ammatillisen kuntoutuksen tarpeessa olevan henkilön ammatillisia valmiuksia on tutkittu ja hänelle on sen jälkeen pyritty löytämään paras mahdollinen paikka työmarkkinoilla. Suoriutumista työelämän vaatimuksista ei kuitenkaan voi määritellä yksinomaan, eikä ehkä edes olennaisilta osiltaan yksilöllisinä ammatillisina valmiuksina, vaan vähintään yhtä tärkeitä ovat työn ja työmarkkinoiden erilaiset, muuttuvat ja vaikeasti selvitettävät tekijät. Paremmaksi menetelmäksi, ainakin periaatteessa, on osoittautunut se, että etsitään työmarkkinoilta sopiva työpaikka, johon sijoittumiselle järjestetään kuntoutuksena tarvittava taloudellinen ja ohjauksellinen tuki.

Ammatillinen kuntoutuminen on kuntoutuksen alkuperäinen päätehtävä. Suomen lainsäädännön ensimmäiset kuntoutussäädökset – sotainvalidien työhuoltoasetus (vuodelta 1942) ja invaliidihuoltolaki (1946) – olivat puhtaasti ammatillisen kuntoutuksen lakeja. Invaliidihuoltolaissa ammatillista kuntoutusta sanottiinkin työhuolloksi. Ammatillisen kuntoutuksen kokonaisuuden kannalta tärkein ohjelma oli Kansainvälisen työjärjestön (ILO) vuonna 1955 hyväksymä suositus 99/1955, joka esitti jäsenmailleen miten ammatillisen kuntoutuksen muodostama kokonaisuus – ammatinvalinnanohjaus, ammattikoulutus, työhönsijoitus, suojatyö – tulisi järjestää.

Keskeiset kuntoutusjärjestelmät määrittelevät oman vastuunsa yleensä tarjoamiensa palvelujen kautta.

• Työhallinnon ammatillinen kuntoutus

Ammatillisen kuntoutuksen tarkoituksena on edistää vajaakuntoisen ammatillista suunnittelua, kehittymistä, työllistymistä ja työssä pysymistä. Ammatillisessa kuntoutuksessa vajaakuntoisia henkilöasiakkaita varten järjestetään

1. ammatinvalinta- ja urasuunnittelupalvelua ja siihen liittyviä terveydentilaa ja soveltuvuutta selvittäviä tutkimuksia, asiantuntijakonsultaatioita, työ- ja koulutuskokeiluja, tutustumiskäyntejä ammattioppilaitoksissa ja työkokeiluja työpaikalla
2. työhönsijoittumiseen ja koulutukseen liittyvää neuvontaa ja ohjaamista
3. valmentavaa ja ammatillista työvoimapoliittista aikuiskoulutusta sekä
4. työhönsijoituksen ja työssäpysymisen tukemiseksi työkunnon tutkimuksia, asiantuntijalausuntoja ja -konsultaatioita, työ- ja koulutuskokeiluja, tutustumiskäyntejä ammattioppilaitoksissa, työhön valmennusta ja työkokeiluja työmarkkinatoimenpiteenä.

Vajaakuntoisen työllistymistä ja työssä pysymistä voidaan tukea työnantajalle myönnettävällä työolosuhteiden järjestelytuella.[1]

• Tapaturma- ja liikennevakuutuskuntoutus

Työ- ja ansiokykyyn liittyvän kuntoutuksen kustannuksina korvataan

1. kuntoutustarvetta ja –mahdollisuuksia selvittävät tutkimukset
2. työ- ja koulutuskokeilut
3. työhönvalmennus kuntoutujan entisessä tai uudessa työssä taikka työklinikassa tai muussa vastaavassa laitoksessa
4. tarvittava ja riittävä koulutus kuntoutujalle soveltuvaan työhön tai ammattiin ja tällaisen koulutuksen suorittamiseksi välttämätön yleissivistävä peruskoulutus sekä opiskelusta ja opintovälineistä aiheutuvat tarpeelliset ja kohtuulliset kustannukset
5. kuntoutuksesta aiheutuvat tarpeelliset ja kohtuulliset matkakustannukset
6. elinkeinon tai ammatin harjoittamisen tukemiseksi avustus tai koroton laina työvälineiden ja työkoneiden hankkimista ja oman yrityksen perustamista tai muuttamista varten
7. kuntoutujan käyttöön tarkoitetut apuvälineet ja laitteet sekä niihin rinnastettavat rakenteet, jotka ovat tarpeellisia työtehtävistä suoriutumisessa vamman tai sairauden aiheuttamat toiminnanrajoitukset huomioon ottaen
8. vaikeasti vammaiselle avustus tai koroton laina kulkuneuvon hankkimiseksi asunnon ja työpaikan välisiä matkoja varten, jos kulkuneuvon tarve johtuu vamman aiheuttamista rajoituksista käyttää yleisiä kulkuneuvoja
9. vaikeasti vammaiselle ylimääräiset työstä tai opiskeluista aiheutuvat matkakustannukset, kun vamma estää käyttämästä yleisiä kulkuneuvoja
10. muut näihin rinnastettavat kuntoutuskustannukset[2]

• Kelan kuntoutus

Kansaneläkelaitos järjestää ammatillisena kuntoutuksena

1. kuntoutustarvetta ja –mahdollisuuksia selvittäviä tutkimuksia
2. työ- ja koulutuskokeiluja
3. työkykyä ylläpitävää ja parantavaa valmennusta, jonka tavoitteena on mahdollistaa kuntoutujan työssä jatkaminen
4. työklinikassa tai muussa vastaavassa laitoksessa taikka erityisistä syistä henkilökohtaisena palveluna annettavaa työhön valmennusta
5. perus-, jatko- ja uudelleenkoulutusta ammattiin tai työhön, joka sairauden, vian tai vamman rajoitukset huomioon ottaen on vakuutetulle sopivaa, sekä tällaisen koulutuksen suorittamiseksi välttämätöntä yleissivistävää koulutusta ja valmennusta
6. muita 1–5 kohdassa lueteltuihin rinnastettavia, opiskelun ja työn kannalta välttämättömiä toimenpiteitä.[3]

• Työeläkekuntoutus

Ammatillisella kuntoutuksella tarkoitetaan työkokeilua, työhön valmennusta, työhön tai ammattiin johtavaa koulutusta ja tukea elinkeinotoiminnan aloittamiseen. Työntekijälle voidaan korvata ammatillisesta kuntoutuksesta aiheutuvat välttämättömät ja tarpeelliset kustannukset.[4]

Kuntoutuksen vaikuttavuutta arvioidaan yleensä sillä, kuinka suuri osa kuntoutujista on seurantahetkellä työssä. Vuoden 2002 Kuntoutusselonteon yhteydessä tehtiin asiantuntijakatsaus ammatillisen kuntoutuksen vaikuttavuudesta. Yhteenvetona pääasiassa amerikkalaisin tutkimuksiin perustuvassa selvityksessä[5] todettiin, että ne ammatillisen kuntoutuksen muodot, joissa keskitytään kuntoutujan työnhaun, työllistymisen ja työssä selviytymisen tukemiseen ja sen edellyttämään työnantajayhteistyöhön, tuottavat työllistymisen ja työssä olon kannalta parempia tuloksia kuin muut ammatillisen kuntoutuksen muodot. Vastaavasti suomalaiset kokemukset Kelan ammatilliseen kuntoutukseen kuuluvasta Tyk-toiminnasta viittaavat siihen, että kuntoutuksen vaikuttavuus on sitä suurempi, mitä enemmän työpaikalla on tehty kuntoutukseen liittyviä muutoksia.

• Anna-Mari Aalto ym.: Kannattaako kuntoutus?. Stakes, 2002. ISBN 951-33-1290-9.
• Katsaus ammatillisen kehittymisen palveluihin 2005. Työministeriö, 2005.

• Kuntoutusasiain neuvottelukunnan kuvaus 29.9.2003