Amistad (elokuva)
Amistad on vuonna 1997 ilmestynyt Steven Spielbergin ohjaama elokuva. Se perustuu tositarinaan vuonna 1839 Amistad-nimisellä orjalaivalla tapahtuneesta kapinasta, jossa laivan lastina olleet orjat ottivat aluksen hallintaansa ja yrittivät purjehtia takaisin Afrikkaan. Amistad ajautui kuitenkin Yhdysvaltojen rannikolle ja joutui takavarikkoon. Orjien kohtalosta käytiin pitkää oikeudenkäyntiä lakituvassa.
Amistad | |
---|---|
![]() |
|
Ohjaaja | Steven Spielberg |
Käsikirjoittaja | David Franzoni |
Perustuu | William A. Owensin historiantutkimukseen Black Mutiny: The Revolt on the Schooner Amistad.[1] |
Tuottaja | |
Säveltäjä | John Williams |
Kuvaaja | Janusz Kamiński |
Leikkaaja | Michael Kahn |
Tuotantosuunnittelija | Rick Carter |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | DreamWorks |
Levittäjä | DreamWorks |
Ensi-ilta | 10. joulukuuta 1997 |
Kesto | 154 min |
Alkuperäiskieli | englanti |
Budjetti | 40 miljoonaa dollaria |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Elokuvan käsikirjoitus perustuu löyhästi tositapahtumiin ja niistä William A. Owensin tekemään historiantutkimukseen Black Mutiny: The Revolt on the Schooner Amistad.[1]
Tarina
Elokuva alkaa Amistad-nimiseltä orjalaivaltalta joka on kuljettamassa orjia Havannasta orjamarkkinoilta plantaasille. Laivan ruumassa oleva Cinque (Djimon Hounsou) onnistuu vapauttamaan itsensä kahleista ja vapauttaa sen jälkeen vankitoverinsa. He hyökkäävät yhdessä laivan miehistöä vastaan ja tappavat kaikki muut paitsi kaksi miehistöstä, omistajan ja hänen apulaisensa, jotta nämä voisivat purjentia heidät takaisin Afrikkaan. He kuitenkin huijaavat orjia ja kuljettavat aluksen vaivihkaa Yhdysvaltain vesille jossa Yhdysvaltain laivasto vangitsee heidät lähellä Connecticutia kahden kuukauden purjehduksen jälkeen.[1][2][3]
Orjat joutuvat Yhdysvaltain tuomioistuimeen jossa heiltä puolustaa nuori asianajaja Roger Baldwin (Matthew McConaughey) joka aluksi perustaa puolustuksen omistusoikeuteen ja siihen että orjat ovat ihmisiä joten he eivät voi olla omaisuutta. Sen jälkeen tulee mukaan abolitionisti ja entinen orja Theodore Joadson (Morgan Freeman) ja he muuttavat puolustustaktiikkaa. Heidän alkavat selvittämään mitä kieltä afrikkalaiset puhuvat jotta he löytäisivät heille tulkin, ja pystyisivät paremmin puolustamaan heitä.[2][3]
Vuonna 1839, johon elokuvan tapahtumat sijoittuvat, oli kansainvälinen orjakauppa kielletty sopimuksilla. Kuitenkin ne jotka jo olivat orjia ja heidän lapsensa pysyivät orjina. Oikeudenkäynnissä keskitytään siihen että olivatko syytety afrikkalaiset syntyneet orjista jolloin he olisivat olleet syyllisiä murhiin, vai oliko heidät laittomasti siepattu Afrikasta jolloin heillä olisi ollut oikeus puolustautua sieppaajiaan vastaan.[3]
Näyttelijät
Morgan Freeman | … | Theodore Joadson |
Nigel Hawthorne | … | Martin Van Buren |
Anthony Hopkins | … | John Quincy Adams |
Djimon Hounsou | … | Sengbe Pieh, Cinque |
Matthew McConaughey | … | Roger Baldwin |
David Paymer | … | sihteeri Forsyth |
Pete Postlethwaite | … | Holabird |
Stellan Skarsgård | … | Tappan |
Razaaq Adoti | … | Yamba |
Fofanah | … | Fala Abu Bakaar |
Anna Paquin | … | kuningatar Isabella |
Tomas Milian | … | Calderon |
Chiwetel Ejiofor | … | Ensign Covey |
Derrick N. Ashong | … | Buakei |
Geno Silva | … | Jose Ruiz |
John Ortiz | … | Pedro Montes |
Ralph Brown | … | luutnatti Gedney |
Burrows, Darren | … | Lieutenant Meade |
Allan Rich | … | Judge Juttson |
Paul Guilfoyle | … | asianajaja |
Peter Firth | … | Captain Fitzgerald |
Xander Berkeley | … | Hammond |
Jeremy Northam | … | tuomari Coglin |
Arliss Howard | … | John C. Calhoun |
Lähde: [4]
Lähteet
- Halin, Petteri: Amistad Film-O-Holic.com. 6.3.1998. Viitattu 21.5.2021.
- Fred Harvey: Amistad The History Place. 20.12.1997. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
- Ebert, Roger: Amistad RogerEbert.com. 12.12.1997. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
- Amistad (1997) British Film Institute – BFI. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla
- Amistad Case History.com. 27.10.2009 / päiv. 23.9.2019. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
- Haflidason, Almar: Amistad (1997) BBC Movies. 3.4.2001. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
- Levy, Emanuel & Guider, Elizabeth: Amistad 30.11.1997. Variety. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)