Amerikan Suomalainen Legioona

Suomen Vapaussodan Rintamamiehet Amerikassa -järjestö aloitti syksyllä 1939 ”Rajanturva”-keräyksen Suomen hyväksi. Keräyksen saldo oli noin 15 000 dollaria (vuonna 2017 noin 270 000 dollaria). Myöhemmin aseveliyhdistys päätti keskittyä vapaaehtoisten taistelijoiden matkakustannusten keräämiseen ja varustamiseen. Osin yhdistyksen ahkeran tiedotustoiminnan ja osin amerikansuomalaisten sanomalehtien propagandan ansiosta vapaaehtoistoiminta Pohjois-Amerikassa järjestyi.[2][3] Kaikkiaan varoja onnistuttiin kokoamaan 48 619 dollaria, joista kuljetuksiin Suomeen käytettiin 37 276 dollaria ja matkoihin takaisin 4 480 dollaria, ja rahaa jäi vielä kassaankin. Ensimmäisellä laivalla sodan syttymisen jälkeen, 9. joulukuuta 1939 Suomeen matkusti 59 vapaaehtoista, joista 54 oli miehiä ja viisi naisia.[1] Tämä joukko oli perillä Torniossa 24. joulukuuta.[2][3]

Ensimmäisten vapaaehtoisten mukana saapunut luutnantti Albert Penttilä sai luvan heti saavuttuaan liittyä vanhan sotilastoverinsa kenraalimajuri Paavo Talvelan osastoon 16 miehen kanssa, ja siirtyi taisteluihin Laatokan Karjalaan.[2][3] Amerikansuomalaisen sissiosaston johtaja Albert Penttilä ylennettiin 31.12.1939 kapteeniksi ja hän toimi rintamalla myös pataljoonan komentajana. Australialainen sotakirjeenvaihtaja James Aldridge haastatteli Penttilää rintamalla ja raportoi Yhdysvaltoihin, kuinka amerikansuomalaiset ”Karjalan synkissä metsissä tappelevat ryssää vastaan niin kuin villikissat”.[1]

Suomeen saapuneista miehistä 25 komennettiin TJR 8:aan Jyväskylään, ja muutamia laivastoon, ilmavoimiin, Punaiselle Ristille ja Lapin ryhmän esikuntaan.[2][3]

Vuodenvaihteessa Suomi-seuran sihteeri ja Amerikan Suomalaisen Legioonan tuleva valistusupseeri Rafael Engelberg ehdotti vapaaehtoisasiaa hoitaneelle kenraaliluutnantti Oscar Enckellille yhtenäisen amerikansuomalaisen yksikön luomista. Tällaisella joukolla katsottiin olevan hyvät edellytykset taistella, sekä myös tietynlaista mainosarvoa Atlantin takana. Tammikuun 6. päivänä 1940 saapui Ouluun uusi 31 miehen joukko, ja 20. tammikuuta 58 miestä. Helmikuun 18. saapui suurin, 158 vapaaehtoisen erä, joka liitettiin muihin, Ouluun majoittuneisiin vapaaehtoisiin. Tällöin annettiin myös ”osasto Kempin” ensimmäinen virallinen päiväkäsky. [2][4][3] ”Osasto Amerikan Suomalaisille” oli määrätty johtajaksi viipurilainen ratsumestari Eino Kemppi, joka oli ollut poissa vakituisesta palveluksesta jo yli kymmenen vuotta.[1]

Osasto jaettiin kahteen komppaniaan. Ensimmäisen komppanian päälliköksi asetettiin luutnantti T. von Alfthan ja toisen kapteeni A. N. Eskola. Ensimmäiseen komppaniaan kuluivat kaikki ennen 17. helmikuuta saapuneet, toiseen sen jälkeen tulleet. 22. helmikuuta saapui Ouluun taas 51 miestä, jonka jälkeen annetussa päiväkäskyssä numero 3 käytettiin ensimmäisen kerran nimitystä Amerikan Suomalainen Legioona.[2][4][3]

Amerikan Suomalaisen Legioonan 1. komppania lähti Tuirasta rintamalle luutnantti Tauno Simon johtamana 9. maaliskuuta 1940 ja se saapui ryhmä Jussi Sihvon puolustuslohkolle 12. maaliskuuta 1940. Aamulla 13. maaliskuuta komppania sai käskyn siirtyä etulinjaan, mutta kesken tehtävänannon käsky peruutettiin rauhan tultua.[1]

Osaston miehet olivat värikästä joukkoa, heistä ammatikseen merimiehen oli ilmoittanut kuutisenkymmentä, sekatyömiehiä oli viisikymmentä ja kaivosmiehiä kolmekymmentä. Kapteeni Albert Penttilä oli vapaussodan jääkäri ja muukalaislegioonalainen, vänrikki Erik Munsterhjelm aatelisherra ja luutnantti Herman Nykänen mestaripainija. Kanadansuomalaisten mukana saapui myös Hugh William Alexander ”Bill” Newell, joka kieltäytyi allekirjoittamasta vapaaehtoisten palvelusopimusta. Hänet palautettiin Kanadaan, jossa Newellistä tuli Torontoa kuohuttanut silkkisukkamurhaaja hänen surmattuaan suomalaisen vaimonsa.[1]

Yhdysvaltain lainsäädäntö ei sallinut omien kansalaistensa värväytymistä vieraan maan armeijaan ennen talvisodan loppuvaiheita, joten värväystoiminnan täytyi näiltä osin kiertää sääntöjä. Esimerkiksi ruotsalainen kreivi Folke Bernadotte värväsi amerikkalaisia lentäjiä salaisessa huoneistossa New Yorkin Manhattanilla. Monia amerikkalaisia hankkiutuikin ”hiihtolomalle” Ruotsiin, josta he etsivät tiensä Helsinkiin ja Suomen asevoimiin.[2]

Lentäjistä kyseenalaista kuuluisuutta herätti Vincent Schmidtin luotsaama joukko, johon kuului myös Monte Carlossa asunut amerikkalainen Harry Schell, josta tuli myöhemmin F1-kuljettaja. Rauhan jo solmittua Suomeen saapui ”Musta Kotka” Hubert Fauntleroy Julian, jonka meriiteiksi jäi vain noin 15 minuutin lentomatka sekä valtion maksettavaksi jääneet hotelli- ja vaatelaskut.[1]

Amerikan Suomalaisen Legioonan lopettamiskäskyn antoi Vapaaehtoistoimisto 27. kesäkuuta 1940. Suomi-Seura järjesti 28.-29. kesäkuuta miehille jäähyväisjuhlat, jossa yhteydessä Mannerheim piti miehille asuntonsa edessä kiitospuheen.[1]

ASL:n miehistöluetteloon kirjatuista talvisodassa kaatuivat Aimo Penttilä 2. maaliskuuta 1940 Albert Penttilän joukoissa 7./JR16, Herman Nykänen 9. maaliskuuta 1940 2./JR61, Kaarlo Pietari Astikainen 10. maaliskuuta 1940 Patl. A sekä Orvo Henrik Johannes Astikainen 12. maaliskuuta 1940 SissiP 3. Lähes kymmenkuntaa amerikansuomalaista kaatunutta vapaaehtoista ei ollut kirjattu legioonaan.[1]

Ensimmäinen paluulaiva Petsamosta Yhdysvaltoihin oli 3. heinäkuuta 1940 New Yorkiin rantautunut M/S Mathilda Thordén. Rahtialus oli suunniteltu kuljettamaan vain 14 matkustajaa, mutta erikoisluvalla mukana oli 167 matkustajaa. Noin sata matkustajaa oli Suomen puolustukseen osallistuneita, poikkeusluvalla mukana oli myös 18 juutalaispakolaista Keski-Euroopasta. Osalla talvisodan vapaaehtoisista amerikansuomalaisista oli vaikeuksia päästä takaisin Yhdysvaltoihin, sillä heidän paperinsa eivät olleet kunnossa. SVRA:n raportin mukaan lähteneistä noin 300 henkeä oli palannut 21. joulukuuta 1940 mennessä takaisin Pohjois-Amerikkaan.[1]

Maailmanpoliittisen tilanteen muututtua saksalaiset pidättivät Norjan rannikolla kesken matkan 12. kesäkuuta 1941 viisi palaavaa amerikansuomalaista sekä yhden Palestiinasta vapaaehtoiseksi saapuneen juutalaissukuisen suomalaisen. Suomi sai kaikki kuusi vapaaksi vakuuttaessaan saksalaisille, että miehiä tarvittaisiin kaksi viikkoa pidättämisen jälkeen syttyneessä jatkosodassa. Osa ASL:n miehistä ei palannut sodan jälkeen lainkaan Pohjois-Amerikkaan ja heitä kaatui myös jatkosodassa.[1]

• Suomen armeijan ulkomaalaiset vapaaehtoiset talvisodassa

• Sotatieteen laitos: Talvisodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17565-X.
• Kansallisarkisto SPK 3312. Simo, Tauno 1944. Amerikan Suomalaisen Legioonan historiikki (digitoitu asiakirja).
• Kajava, K; Räikkönen, Nestor (toim.) 1954. Aseveli -lehden 20-vuotisjuhlajulkaisu 1934-1954. Finnish War Veterans in America, New York.
• Kallonen, Kari: Tähtilippu talvisodassa. Amerikan Suomalaisen Legioonan tuntematon tarina. Revontuli, 2016. ISBN 978-952-6665-73-3.