Amadis de Gaula

Amadis de Gaulan edeltäjinä voidaan pitää keskiaikaista kuningas Arthur -tarinoihin pohjautuvaa runomuotoista ranskalaista ritariromaania, jonka tärkeimpiä edustajia ovat kirjailijat Chrétien de Troyes ja Marie de France. Nämä varhaisemmat ritaritarinat puolestaan ovat saaneet vahvoja vaikutteita varhaiskeskiajalla muistiin kirjatuista kelttiläisistä sankaritarinoista, erityisesti walesilaisesta proosakokoelmasta Mabinogion.

Los cuatro libros del virtuoso caballero Amadís de Gaula ilmestyi painettuna Zaragozassa vuonna 1508 tekijänsä kuoleman jälkeen. Montalvo ilmoittaa esipuheessaan, että teoksen kolme ensimmäistä osaa pohjautuvat varhaisempiin käsikirjoituksiin, joiden kieliasua hän on uudistanut ja lisännyt samalla jonkin verran uutta tekstiä.

Eräässä portugalilaisessa 1400-luvun kronikassa mainitaan 1300-luvun lopulla elänyt Vasco de Lobeira Amadis-nimisen ritariromaanin kirjoittajana. Toisena ehdokkaana Montalvon lähteeksi on esitetty 1200-luvulla elänytä galicialaista trubaduuria João Pires Lobeiraa, jonka eräs balladi löytyy sellaisenaan Montalvon teoksesta. Tarinan päättävä neljäs osa on Montalvon omaa käsialaa, samoin kuin jatkoksi kirjoitettu Sergias de Esplandían.

Garci Rodríguez de Montalvon (jonka sukunimeksi vuoden 1508 jälkeisissä painoksissa ilmoitettiin usein Ordóñez de Montalvo) elämänvaihteita ei juuri tunneta. Hänen tiedetään toimineen kruunun virassa Medina del Campossa. Useiden varhaisten espanjalaisten älykköjen ja kirjailijoiden tavoin Montalvonkin suku oli pakkokäännytettyä juutalaista alkuperää.

Espanjassa Amadis de Gaulan ja lukuisten sitä seuranneiden (useimmiten heikkotasoisempien) ritariromaanien mahtava suosio ajoittuu verrattain myöhäiseen aikaan, keskiajan ja uuden ajan alun väliseen siirtymävaiheeseen 1500-luvulle. Aikalaislukijoiden näkökulmasta ritariromaanien maailmaa voidaankin pitää vielä jossakin määrin tutun oloisena, mutta vahvasti nostalgian sävyttämänä.

Vanhin säilynyt painos vuodelta 1508. University of California, Berkeley.

Teos kuvailee ”täydellisen ritarin ja maailman herkimmän rakastajan” Amadiksen vaiheita tämän syntymästä saakka aina tämän avioliittoon rakastettunsa, Skotlannin prinsessan Orianan kanssa. Koko teoksen kattavan juonikaaren muodostaa Amadiksen ja Orianan rakkaussuhde. Lukuisten sivuhenkilöiden ja rikkaan fantasian sävyttämä teos sisältää tosin runsaasti sivujuonia. Amadiksen seikkailut ovat ritariromaanien tapaan mielikuvituksekkaita ja uskomattomia; teos on täynnä jättiläisiä, noitia, hyviä haltiattaria, petollisia rakastajattaria, deus ex machina -tyyppisiä pelastuksia, ja käydäänpä siinä muutamassa päivässä kokonainen maailmansotakin.

• Páez de Ribera (1510): Florisando (Amadis VI)
• Feliciano de Silva (1514): Lisuarte de Grecia (Amadis VII)
• Juan Díaz (1526): Lisuarte de Grecía (Amadis VIII)
• Feliciano de Silva (1530): Amadis de Grecia (Amadis IX)
• Feliciano de Silva (1532): Florisel de Niquea (Amadis X)
• Feliciano de Silva (1535): Rogel de Grecia (Amadis XI)
• Pedro de Luján (1546): Silves de la Selva (Amadis XII)
• Feliciano de Silva (1551): Don Florisel de Niquea (Amadis XIII)

Useimmiten eri kirjailijoiden kirjoittamat jatko-osat saattavat olla ristiriidassa keskenään, muun muassa itse Amadiskin kuolee Juan Díazin aikanaan suuresti paheksutussa teoksessa.

Amadista seurasi suorien jatko-osien ohella monta muuta ritariromaanisarjaa, joista tunnetuimpiin kuuluu Espanjassa ja myöhemmin Portugalissa ilmestynyt Palmerín-sarja.

Lisäksi Amadiksen ja sen seuraajien ranskalaiset, italialaiset, portugalilaiset ja saksalaiset käännökset saivat myöhemmin myös omia jatko-osiaan kullakin kielellä.

Teoksena valtavasta suosiosta kertoo sekin, että muun muassa Bernal Díaz del Castillon teoksen Historia verdadera de la conquista de la Nueva España mukaan useimmiten varsin oppimattomat espanjalaiset konkistadorit vetosivat usein Amadiksessa käytettyihin ilmaisuihin yrittäessään kuvailla Uuden Maailman intiaanien kehittynyttä kaupunkikulttuuria. Samalla tavoin lukuisia seutuja nimettiin suoraan Amadis-romaanien innoittamina. Muun muassa nykyinen Kalifornian osavaltio on nimetty Montalvon Sergas de Espalandianiin keksimän Californian lumotun saaren mukaan.

Miguel de Cervantes parodioi Don Quijotessa lukuisia Amadis de Gaulan kohtauksia ja henkilöitä. Itse teoksesta hän antaa kuitenkin Don Quijoten suurissa kirjanpolttajaisissa (I osa, 6. luku) myönteisen arvion vedoten sen alkuperäisyyteen ja myöhempiin ritariromaaneihin verrattuna hillitympään ja asiallisempaan tyyliin. Esplandíanista Don Quijoten kirjastoa tarkastava kirkkoherra sen sijaan toteaa ykskantaan: ”Isän oivallisuuden ei tule hyödyttää poikaa” ja tuomitsee sen poltettavaksi muiden jatko-osien mukana.[1]

• Garci Rodríguez de Montalvo: Amadís de Gaula I–II (Cátedra, 2004)
• García Lopéz, José: Historía de la literatura española (Vicens-Vives 1973)
• Tuulio, Tyyni: Espanjan kirjallisuuden historia. Helsinki: Gaudeamus, 1983. ISBN 951-662-330-1.
• Valbuena, Angel & Saz, Agustín del: Historía de la literatura española e hispanoamericana (Juventud, 1969)

• Amadís de Gaulan alkukielinen teksti. (espanjaksi)