Siirtomaa

Pääartikkeli: Luettelo siirtomaista

Johtavat siirtomaavallat ja niiden siirtomaat vuonna 1800.

Johtavat siirtomaavallat ja niiden siirtomaat vuonna 1945, jonka jälkeen valtaosa siirtomaista itsenäistyi muutamassa vuosikymmenessä.

Nykyajan epäitsenäiset territoriot, jotka kuuluvat lähinnä Yhdistyneelle kuningaskunnalle, Ranskalle, Yhdysvalloille tai Uudelle-Seelannille.

Suurin osa maailmasta ja sen kansoista oli vuosien 1500–1920 välisenä aikana eurooppalaisten hallinnassa vähintään nimellisesti. Näihin alueisiin lukeutuivat koko Amerikka ja Afrikka, lähes koko Oseania sekä suurin osa Aasiaa, jos mukaan luetaan Venäjän kolonisoima Siperia.[3] Ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1920-luvun alussa ranskalainen taloustieteilijä Arthur Girault laski, että siirtomaavaltojen alaisuudessa eli kaksi viidesosaa maailman asukkaista: 400 miljoonaa aasialaista, 120 miljoonaa afrikkalaista, 60 miljoonaa oseanialaista ja 14 miljoonaa amerikkalaista.[4]

Suomella ei ole koskaan ollut siirtomaita, mutta ajatus niistä ei ollut vieras. Suomalainen yliopistoväki tavoitteli 1920-luvulla Ambomaata Suomelle siirtomaaksi.[5][6]

Siirtomaiden itsenäistyminen tapahtui useassa vaiheessa. Yhdysvallat itsenäistyi jo vuonna 1776, ja suurin osa Latinalaisen Amerikan valtioista 1800-luvun aikana. Aasian ja Afrikan siirtomaiden itsenäistyminen alkoi pääosin toisen maailmansodan jälkeen ja huipentui 1950–1960-luvuilla. Vuotta 1960 kutsutaankin "Afrikan vuodeksi", jolloin moni Afrikan valtio itsenäistyi emämaista. Jotkin entiset siirtomaat kuuluvat yhä entisiin emämaihinsa niin sanottuina merentakaisina alueina, kuten esimerkiksi Ranskan Guayana.

Sanan siirtomaa loi eurooppalaisten mallikielten kolonia-sanan vastineeksi August Ahlqvist.[7] Sanan ensiesiintymä on vuodelta 1845, vain muutamaa vuotta sen jälkeen, kun Elias Lönnrot oli esitellyt (1836) nykymerkityksessään sanan siirtolainen.[8]

Siirtomaat voidaan jakaa kolmeen tyyppiin.[9]

Hyödyntämistarkoituksessa perustetut siirtomaat syntyvät yleensä sotilaallisen valloituksen kautta. Niiden päätarkoituksena on taloudellinen hyödyntäminen, johon kuuluvat kauppamonopolit, luonnonvarojen käyttö ja maaveron periminen. Niillä myös turvataan strategisesti valtakunnan politiikat sekä kasvatetaan kansallista mainetta. Tällaisissa siirtomaissa toimii suhteellisen pieni joukko emämaan byrokraatteja, sotilaita ja liikemiehiä, ja he yleensä palaavat emämaahan komennuksensa jälkeen. Esimerkkejä ovat Brittiläinen Intia, Ranskan Indokiina, Brittiläinen Egypti, Saksan Togo, Yhdysvaltain Filippiinit sekä Japanin Taiwan.[9]

Merentakaiset enklaavit ovat laivaston perustamia. Niiden tarkoituksena on epäsuora taloudellinen vaikutus sisämaassa sekä vaikutus merijoukkojen logistiikkaan muodollisesti autonomisten valtioiden epävirallisessa hallinnassa niin sanotun sotalaivadiplomatian keinoin. Esimerkkejä ovat Portugalin Malakka, Hollannin Batavia, Brittiläinen Hongkong, Singapore ja Aden, sekä kansainvälinen Shanghai.[9]

Kolmas siirtomaatyyppi ovat uudisasutussiirtomaat, joita syntyy asevoimien tukemassa kolonisaatiossa. Tällaisissa siirtomaissa hyödynnetään halpaa maata ja työvoimaa sekä kultivoidaan sellaista yhteiskunnallista, uskonnollista ja kulttuurista elämää, joka emämaassa on ahtaalla. Uudisasukkaat perustavat maatiloja ja yhteiskuntia, usein sivuuttaen alkuperäiskansojen oikeudet. Joskus työvoimaksi tuodaan orjia ulkomailta. Esimerkkejä ovat Uusi-Englanti, Australia, Ranskan Algeria, Brittiläinen Etelä-Rhodesia, Etelä-Afrikka, Karibian siirtokunnat ja Portugalin Brasilia.[9]

Siirtomaiden muodostuminen mahdollistui, kun isäntämaa oli:

• teknologisesti siirtomaitaan edellä (länsi ja muu maailma 1500-luvulta ja etenkin 1800-luvun loppupuolella, tykistöaseistetut valtameripurjelaivat)
• organisatorisesti siirtomaitaan edellä (valtio vs. heimot)
• muuten siirtomaitaan vahvempi.

• Osterhammel, Jürgen: Colonialism: A Theoretical Overview. Markus Wiener Publishers, 2005. ISBN 978-1-55876-340-1. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Siirtomaa Wikimedia Commonsissa

• Siirtomaiden valloitus tuotti ennen emämaalle kultaa ja kunniaa. Nykyisin ovat ne tappioksi ja liikaväestön kaatopaikkoja, Hakkapeliitta, 11.09.1934, nro 37, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot