Aluejärjestelmä

Aluejärjestelmä oli 1930-luvulla valmisteltu liikekannallepanojärjestelmä, jonka tarkoituksena oli poiketa yleisestä käytännöstä, jonka mukaan sodanaikaisen joukko-osaston runko olisi olemassa jo valmiina, ja jota vain täydennettäisiin palvelukseen määrätyillä reserviläisillä. Se otettiin käyttöön 1935. Järjestelmää oli suunnittelemassa puolustusneuvoston sihteeri A. F. Airo.

Aluejärjestelmästä seurasi, ettei reservistä perustettavan joukko-osaston runkoakaan ollut rauhan aikana ennen liikekannallepanoa olemassa kuin asevelvolliskortistossa. Näin ollen huomio jouduttiin keskittämään myös miesten sopivuuteen palvelukseen omassa joukossaan eikä vain ikäluokkiin ja määriin.

Käytännössä järjestelmä nojasi suojeluskuntiin, jotka toimivat liikekannallepanoviranomaisina sekä vapaaehtoisen maanpuolustustyön suuntaamiseen aselajeittain siten, että suojeluskunnan alueella oli juuri siihen sotilaalliseen toimintaan erikoistuneita suojeluskuntia kuin mitä vastasivat suojeluskuntapiiristä liikekannalle pantavat reservijoukot.

Aluejärjestelmä oli halpa, koska liikekannallepanoa varten ei tarvinnut pitää erityisia ydinjoukko-osastoja. Toisekseen paikallisuus takasi sen, että vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön osallistuneet ja myös osallistumattomat paikkakuntalaiset tunsiva toisensa jo muista yhteyksistä rauhan ajalta.

Järjestelmän heikkous liittyi raskaiden taisteluiden jalkaväkitappioihin. Jos jokin joukkoyksikkö joutui raskaisiin taisteluihin, tuli haavoittuneita ja kaatuneita runsaammin juuri sen kunnan tai niiden kuntien aktiivi-ikäiseen miesväestöön, kuin mistä suojelukunnasta ja suojeluskuntapiiristä yksikkö oli koottu. Yhden ainoan päivän ja yhden taistelun aiheuttamat tappiot saattoivat olla pienelle paikkakunnalle suorastaan katastrofaaliset. Tässä suhteessa synkän ennätyksen kirjasi eräs kunta, joka menetti talvisodan aikana yhden päivän kuluessa 58 miestään.[1]