Alppihiihdon maailmanmestaruuskilpailut

Alppihiihdon maailmanmestaruuskilpailut järjestetään nykyään joka toinen vuosi. Kilpailuiden järjestäjänä toimii Kansainvälinen hiihtoliitto.

Ensimmäisen kerran alppihiihdossa kilpailtiin maailmanmestaruuksista vuonna 1931 ja vuoteen 1939 kilpailut järjestettiin vuosittain. Vuosina 19481982 kilpailut pidettiin joka toinen vuosi. Kilpailujen ollessa järjestämisvuorossa olympiavuonna (alkaen vuoden 1948 talviolympialaisista Sankt Moritzissa ja päättyen vuoden 1980 talviolympialaisiin Lake Placidissä) olympiavoittajat nimettiin myös maailmanmestareiksi, eikä erillisiä maailmanmestaruuskilpailuja järjestetty. Poikkeuksena on alppiyhdistetty, joka ei ollut olympialaji (laji palautettiin olympialajiksi vuoden 1988 talviolympialaisiin). Vuonna 1984 kilpailuja ei kuitenkaan järjestetty vaan päätettiin siirtyä järjestämään kisat parittomina vuosina alkaen vuodesta 1985. Nykyään talviolympialaisten järjestämisellä ei ole vaikutusta maailmanmestaruuskilpailujen järjestämiseen. Lumenpuutteen seurauksena eteläisessä Espanjassa pidettäväksi suunnitellut vuoden 1995 maailmanmestaruuskilpailut jouduttiin siirtämään seuraavalle vuodelle.

Järjestämispaikat

VuosiPaikkakuntaHuomautukset
1931Sveitsi Mürren
1932Italia Cortina d’Ampezzo
1933Itävalta Innsbruck
1934Sveitsi Sankt Moritz
1935Sveitsi Mürren
1936Itävalta Innsbruck
1937Ranska Chamonix
1938Sveitsi Engelberg
1939Puola Zakopane
1941Italia Cortina d’AmpezzoFIS mitätöi kilpailujen tulokset vuonna 1946.
1948Sveitsi Sankt MoritzOlympialaisten yhteydessä.
1950Yhdysvallat Aspen, Colorado
1952Norja OsloOlympialaisten yhteydessä.
1954Ruotsi Åre
1956Italia Cortina d’AmpezzoOlympialaisten yhteydessä.
1958Itävalta Bad Gastein
1960Yhdysvallat Squaw Valley, KaliforniaOlympialaisten yhteydessä.
1962Ranska Chamonix
1964Itävalta InnsbruckOlympialaisten yhteydessä.
1966Chile Portillo
1968Ranska GrenobleOlympialaisten yhteydessä.
1970Italia Val Gardena
1972Japani SapporoOlympialaisten yhteydessä.
1974Sveitsi Sankt Moritz
1976Itävalta InnsbruckOlympialaisten yhteydessä.
1978Länsi-Saksa Garmisch-Partenkirchen
1980Yhdysvallat Lake Placid, New YorkOlympialaisten yhteydessä.
1982Itävalta Schladming
1985Italia Bormio
1987Sveitsi Crans-Montana
1989Yhdysvallat Vail, Colorado
1991Itävalta Saalbach-Hinterglemm
1993Japani Morioka
1996Espanja Sierra Nevada
1997Italia Sestriere
1999Yhdysvallat Vail / Beaver Creek
2001Itävalta St. Anton
2003Sveitsi Sankt Moritz
2005Italia Bormio / Santa Caterina
2007Ruotsi Åre
2009Ranska Val d’Isère
2011Saksa Garmisch-Partenkirchen
2013Itävalta Schladming
2015Yhdysvallat Beaver Creek / Vail, Colorado
2017Sveitsi Sankt Moritz
2019Ruotsi Åre
2021Italia Cortina d’Ampezzo
2023Ranska Courchevel / Méribel
2025Itävalta Saalbach-Hinterglemm
2027Sveitsi Crans-Montana

Eniten maailmanmestaruuksia

Eniten maailmanmestaruuksia. (Mukaan lukien joukkuekilpailut, top 10). Päivitetty vuoden 2023 MM-kilpailujen jälkeen.

Miehet

Sija Nimi Maa Vuodet Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1Marcel Hirscher Itävalta2013–2019** 7 **4** 11 **
2Toni Sailer Itävalta1956–1958718
3Jean-Claude Killy Ranska1966–196866
4Kjetil André Aamodt Norja1991–200354312
5Aksel Lund Svindal Norja2005–20195229
6Gustav Thöni Italia1972–1976527
7Ingemar Stenmark Ruotsi1976–19825117
8Ted Ligety Yhdysvallat2009–2015527
9Marc Girardelli Luxemburg1985–199644311
10Pirmin Zurbriggen Sveitsi1985–19894419

Naiset

Sija Nimi Maa Vuodet Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1Christl Cranz Saksa1934–193912315
2Mikaela Shiffrin Yhdysvallat2013–202374314
3Marielle Goitschel Ranska1962–19687411
4Anja Pärson Ruotsi2001–20117* 2 ** 4 *** 13 **
5Erika Hess Sveitsi1980–1987617
6Annemarie Moser-Pröll Itävalta1970–19805229
7Janica Kostelić Kroatia2003–200555
8Tina Maze Slovenia2009–2015459
9Hanni Wenzel Liechtenstein1974–19804329
10Pernilla Wiberg Ruotsi1991–19994116

* sisältää yhden joukkuekilpailumitalin
** sisältää kaksi joukkuekilpailumitalia

Eniten henkilökohtaisia MM-mitaleja

Alppihiihtäjät joilla on vähintään 5 henkilökohtaista MM-mitalia. Päivitetty vuoden 2023 MM-kilpailujen jälkeen.

Miehet

Nimi Maa Yhteensä Kultaa Hopeaa Pronssia
Kjetil André Aamodt Norja12543
Marc Girardelli Luxemburg11443
Lasse Kjus Norja11380
Marcel Hirscher Itävalta9540
Aksel Lund Svindal Norja9522
Pirmin Zurbriggen Sveitsi9441
Toni Sailer Itävalta8710
Émile Allais Ranska8440
Gustav Thöni Italia7520
Ingemar Stenmark Ruotsi7511
Ted Ligety Yhdysvallat7502
Rudolf Rominger Sveitsi7412
David Zogg Sveitsi7340
Benjamin Raich Itävalta7241
Alexis Pinturault Ranska7214
Jean-Claude Killy Ranska6600
Stein Eriksen Norja6411
Hermann Maier Itävalta6321
Karl Schranz Itävalta6321
Guy Périllat Ranska6231
Marco Schwarz Itävalta6114
Günther Mader Itävalta6015
Bode Miller Yhdysvallat5410
Anton Seelos Itävalta5410
James Couttet Ranska5122
Otto Furrer Sveitsi5122

Naiset

Nimi Maa Yhteensä Kultaa Hopeaa Pronssia
Christl Cranz Saksa151230
Mikaela Shiffrin Yhdysvallat14743
Marielle Goitschel Ranska11740
Anja Pärson Ruotsi11713
Annemarie Moser-Pröll Itävalta9522
Tina Maze Slovenia9450
Hanni Wenzel Liechtenstein9432
Lara Gut-Behrami  Sveitsi8233
Lindsey Vonn Yhdysvallat8233
Lisa Resch Saksa8143
Erika Hess Sveitsi7601
Renate Götschl Itävalta7232
Käthe Grasegger Saksa7016
Pernilla Wiberg Ruotsi6411
Inge Wersin-Lantschner Itävalta6330
Vreni Schneider Sveitsi6321
Annie Famose Ranska6123
Nicole Hosp Itävalta6123
Janica Kostelić Kroatia5500
Trude Jochum-Beiser Itävalta5320
Anna Fenninger Itävalta5311
Wendy Holdener Sveitsi5230
Anny Rüegg Sveitsi5212
Maria Höfl-Riesch Saksa5203
Frieda Dänzer Sveitsi5131
Petra Vlhová Slovakia5131
Marlies Schild Itävalta5122
Corinne Suter Sveitsi5122
Mateja Svet Jugoslavia5113
Nini von Arx-Zogg Sveitsi5041
Julia Mancuso Yhdysvallat5023
Anita Wachter Itävalta5023
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.