Alma Pihl

Suuriruhtinattaret Olga ja Tatjana Romanova yllään Alma Pihlin suunnittelemat kaulakorut.[13]

Alma Pihl oli 19-vuotias, kun hän pääsi enonsa Albert Holmströmin työpajaan harjoittelijaksi. Hänen oli tarkoitus työskennellä alussa arkistonhoitajana.[14] Pihl teki harjoittelijana myös luonnollisen kokoisia mallipiirroksia Fabergén arkistoihin. Niissä oli piirroksen lisäksi tiedot koruihin käytetyistä jalokivistä ja arvometalleista sekä korun tuotantokustannukset.[15] Tuohon aikaan oli tavallista, että työpajassa tehtiin jokaisesta valmistetusta esineestä arkistoihin mahdollisimman tarkka kuva.[4]

Pihlin harjoittelijana tekemät työt antoivat hänelle varsin arvokasta kokemusta. Hän oppi nopeasti arvioimaan tuotantokustannuksia, ja hänestä tulikin pian pajan kustannuslaskija. Vapaa-aikanaan hän luonnosteli omia ideoitansa.[16] Lisäksi Pihlin vanha piirustuksenopettaja Jakobson uskoi oppilaansa kykyihin myös suunnittelijana ja ohjasi ja tuki tätä neuvoillaan.[17] Albert-enon nähtyä harjoittelijansa suunnitelmat hän esitteli niitä myymälän henkilöstölle. Kaikkien pidettyä niitä erinomaisina niitä tilattiin myymälän varastoon. Pihlin ura lähes itseoppineena korusuunnittelijana alkoi 19-vuotiaana.[16]

Pihl sai ensimmäisen itsenäisen suunnittelutyönsä tammikuussa 1911, kun Fabergén hyvä asiakas, Nobelin öljy-yhtiön johtaja Emanuel Nobel halusi tilata noin 40 pientä korua, jotka saisivat mieluiten olla rintakoruja.[16] Hän halusi lahjoittaa niitä liikekumppaneidensa rouville. Korujen piti olla jaloja muttei pröystäileviä, jotteivät ne vaikuttaisi lahjuksilta. Nobel toivoi lisäksi näkevänsä jotain uutta, yllättävää ja tunteikasta.[18] Nobelin tilaus uskottiin Pihlille, ja koska tilauksella oli kiire, Pihl aloitti työt välittömästi. Hän poimi koruaiheensa jäätyneestä Pietarista. Talvi 1911 oli kylmin 25 vuoteen, ja Pihl inspiroitui jääkristallien värittämästä kukkatarhasta. Hän teki kuusi ehdotelmaa, joiden materiaaleina olivat kulta, platinahopea ja ruusuhiontaiset timantit.[19]

Nobel ihastui Pihlin suunnitelmiin, sillä niiden yksinkertainen ja luonnonläheinen aihe miellytti häntä. Nobel vaati malleihin yksinoikeuden ja tilasi 40 rintakorun sarjan. Jääkukkakorut valmistettiin Holmströmin verstaassa ja pakattiin kotelotehtaan rasioihin. Korujen maine levisi nopeasti maailmalle, sillä niitä saaneet liikemiesten puolisot matkustelivat ympäri maailmaa.[20] Nobel tilasi ensimmäisten rintakorujen lisäksi muitakin jääkukkakoruja, kaulakoruja, rannekoruja, riipuksia ja pienoismunia.[21]

Keisari Nikolai II kiinnostui myös Pihlin myyntimenestyksiä olleista koruista. Hän oli luvannut tyttärilleen 18-vuotislahjaksi timanttikoristeisen kaulakorun. Siinä sai olla kuitenkin vain vaatimaton määrä timantteja, sillä liiallinen loisto ei ollut sopivaa nuorelle neidille. Nikolain tyttäristä vain Olga ja Tatjana ehtivät saada Pihlin korun.[22]

Alma Pihl meni naimisiin kesällä 1912 Nikolai Kleen kanssa. Hääpäivän valitseminen oli ollut vaikeaa Pihlin työkiireiden takia. Klee oli Almaa 11 vuotta vanhempi, ja hän oli työskennellyt Kymi-yhtiön Pietarin-konttorin paperiagenttina ja apulaisjohtajana.[23] Pihl ja Klee olivat tutustuneet jo vuonna 1906, ja Klee oli kosinut kesäkuussa 1908.[24] Klee oli ollut Alma Pihlin veljien Oskarin ja Georgin tuttava, jonka kanssa veljet olivat pelanneet tennistä. Klee oli kauppaneuvos Wilhelm Kleen poika ja kotoisin Sortavalasta.[21]

Nuoripari asui avioliittonsa alun Nikolain lapsuudenkodissa.[25] Alma käytti virallisissa asikirjoissa itsestänsä kaksoisnimeä Pihl-Klee. Se oli kunnianosoitus hänen nuorena kuolleelle isälleen.[26]

Alma Pihlin keisarinna Aleksandralle suunnittelema Ristipistomuna (1914).

Romanovien suvun 300-vuotisjuhliin Pihl suunnitteli virallisen lahjakorusarjan. Sen aihepiirin kuuluivat keisarihuoneen vertauskuvat, kuten Venäjän ensimmäisten tsaarien kruunajaisissa käytetty Monomahin kruunu.[27] Pihl ei voinut valita aiheita vapaasti, vaan korujen muotojen piti noudattaa keisarillisen kabinetin ohjeita. Pihlin itsensä mukaan dynastian vertauskuvien liittäminen koruihin oli vaikeata.[28]

Pihlin tunnetuimpia teoksia Fabergélla olivat kaksi Fabergén pääsiäismunaa. Talvimunan hän suunnitteli vuonna 1913 leskikeisarinna Maria Fjodorovnalle.[29] Muna oli Nikolai II:n pääsiäislahja äidilleen. Se valmistettiin läpikuultavaksi hiotusta vuorikristallista, ja sitä koristaa 4 508 ruusuhiontaista timanttia, 360 briljanttia ja kuukiviä. Munan sisällä olevassa yllätyksessä on puolestaan platinainen kukkakori, 1 378 ruusuhiontaista timanttia. Korin valkovuokot on tehty kalsedonista ja nefriitistä.[30]

Nikolai II ihastui Talvimunaan ja tilasi Pihlilta myös vuodeksi 1914 pääsiäismunan puolisolleen Aleksandra Fjodorovnalle. Lahjan toivottiin liittyvän jotenkin keisarinnan harrastuksiin. Keisarinnan tiedettiin tekevän käsitöitä, ja Pihl oli jo aiemmin suunnitellut kaksi rintaneulaa, jossa oli jalokiviä ruususommitelmassa. Lahjamunan Pihl päätti koristella ristipistoruusuin.[31]

Ristipistomunana tunnettuun teokseen käytettiin keltakultaa, platinaa, timantteja, rubiineja, smaragdeja, topaaseja, safiireja, demantoideja, sitriinejä ja helmiä. Muna on 9,2 senttimetriä korkea ja sen sisällä oleva yllätyslahja on jalustalla seisova miniatyyritaulu.[31]

Venäjän vallankumous lopetti Fabergén toiminnan Pietarissa, ja Pihl jäi työttömäksi. Hän alkoi ensin opiskella saksan kielen opettajaksi.[21] Nikolai Klee jäi puolestaan yksin valvomaan Kymin Pietarin konttorin oikeuksia. Alma ja Nikolai hankkivat vuonna 1919 passit poistuakseen Venäjältä. Muuttoa viivästytti Nikolain pidätys; hän joutui hetkeksi vankilaankin. Heidän passinsa vanhentuivat tuona aikana, ja vasta vuonna 1921 he saivat uudet passit.[28]

Alma ja Nikolai Klee tulivat Suomeen kesäkuussa 1921.[28] Suomessa he joutuivat kahdeksi viikoksi karanteeniin Kellomäelle.[32] Sieltä he jatkoivat Kymin ruukille Kuusankoskelle. Nikolai sai työpaikan Kymin pääkonttorista. Hän opetteli hiljalleen myös suomea ja yleni lopulta Kymin prokuristiksi.[28]

Pihl sai vuonna 1927 piirustuksenopettajan paikan Kymi-yhtiön pitämästä ruotsinkielisestä oppikoulusta. Vaikka hän epäröi murteellisen puhetyylinsä takia, hän otti paikan vastaan ja opetti lopulta 24 vuotta piirustuksen ja kaunokirjoituksen opettajana.[33] Suomenkielisellä paikkakunnalla ruotsinkielinen opetus oli tarpeellista, sillä Kymi-yhtiön johdossa oli paljon ruotsinkielisiä ja paikkakunnalla oli siksi paljon ruotsinkielisiä perheitä.[1]

Pihl oli opettajana arvostettu. Hänen entiset oppilaansa muistelivat häntä myöhemmin lämminhenkiseksi, jalomieliseksi ja sivistyneeksi ihmiseksi.[28] Oppilaat kutsuivat häntä ”Tant Almaksi”.[1] Pihlin taiteellisuus ja piirustustaito herättivät oppilaissa myös ihastusta.[28] Pihl ei ollut opettajana niinkään kiinnostunut teknisistä asioista, vaan hän kannusti oppilaitaan välittämään piirustuksissa tunteita ja lennokkutta.[1] Hän osasi olla myös kriittinen, jos oppilaat eivät saavuttaneet tavoitteitaan. Hän käytti omaa kynäänsä ja lisäsi opettaessaan oppilaiden töihin varjoja, sävyjä ja syvyyttä. Monet oppilaat ovat muistelleet Pihliä innostavimpana opettajanansa.[28]

Alma ja Nikolai Klee asuivat ensimmäiset kaksi vuotta Kymi-yhtiön Klubilla. Sieltä he muuttivat Kouvolan Öljymäellä sijainneeseen neljän perheen hirsihuvilaan. Heidän seinänaapureinansa olivat Katajat. Perheenäiti Lydia Kataja auttoi Almaa ja Nikolaita kodinhoidossa.[34] Kun Alma ja Nikolai muuttivat myöhemmin 160-neliöiseen asuntoon Lauttakadulle, Lydia Kataja auttoi edelleen pariskuntaa. Hänen tyttärensä toimi jonkin aikaa heidän puolipäiväapulaisenaan.[35]

Alman ja Nikolain perheeseen muutti vuonna 1934 kuusivuotias Lydia, joka oli Arthur Pihlin ja Irene Afanasjeffin tytär. Arthur ja Irene olivat muuttaneet Suomeen Pietarin vaikeiden olojen takia. Kun Irene sairastui tuberkuloosiin, Lydia lähetettiin turvaan Alman ja Nikolain luokse. Hänestä tuli heidän kasvattityttärensä.[36] Alkutalvesta 1939 perheen ovella oli Nikolai Kleen nälkiintynyt serkku Josef, joka oli pukeutunut riekaleiseen naistentakkiin. Josef oli onnistunut pakenemaan Neuvostoliitosta. Alma ja Nikolai ottivat Josefin huostaansa, ja tämä jäi loppuiäkseen perheeseen.[37]

Nikolai Klee jäi eläkkeelle kesäkuussa 1951. Nikolai ja Alma Klee sekä heidän talouteensa kuuluneet Lydia ja Josef muuttivat Helsingin Munkkiniemeen. He hankkivat taloon uudet huonekalutkin, sillä Pietarista tuotuja koruja oli vielä joitakin jäljellä.[38]

Alma ja Lydia jäivät kahden, kun Nikolai kuoli vuonna 1960 ja Josef vuonna 1964.[39] Alma Pihl oli ollut Suomessa hyvin hiljainen ajastaan Pietarissa. Hän ei kertonut taustastaan 1920–1930-lukujen venäläisvastaisen ilmapiirin Suomessa. Hän pelkäsi leimautumista ja uskalsi olla Venäjältä tullut vain kotonansa.[1] Hän alkoi vasta 1970-luvulla kertoa elämästään Lydialle, joka myös nauhoitti näitä kertomuksia.[40] Alma Pihlinkin vointi heikkeni hiljelleen, ja hän sokeutui. Hän vietti neljä viimeistä elinvuottansa Koskelan sairaalassa. Alma Pihl kuoli vuonna 1976, ja hänet haudattiin Hietaniemen sukuhautaan.[41] Lydia jäi Alma ja Nikolai Kleen asuntoon ja vaati, ettei mitään heitetä pois. Hän teki siitä käytännössä kasvattivanhempiensa museon.[41]