Alligaattorit

Alligaattorit ovat keskimäärin pienempiä kuin muut krokotiilieläimet ja niitä pidetään myös alkeellisempina. Näkyvin ero krokotiileihin on se, että alligaattorien hampaat ovat suun sisällä, kun taas krokotiilien hampaat ovat suun ulkopuolella. Se johtuu yläleuan hammaskuopasta, johon neljäs hammas uppoaa niin, että leukojen sulkeutuessa se jää näkyvistä. Alligaattorien alaleuan neljäs hammas on kaikkein vahvin, eikä kallon nivelluu reunusta alempaa ohimoaukkoa. Alligaattorin leuat ovat äärimmäisen vahvat.

Alligaattorien kuono on leveä ja lyhyt. Kuonon kärki on pyöreähkö ja litteä luuseinämä erottaa sieraimet toisistaan. Sierainten tiehyet johtavat suun takaosaan, nielun yläpuolelle.

Alligaattorien raajat ovat heikommat kuin krokotiileilla ja osalla lajeista varpaita yhdistää räpyläpoimu. Vedessä ne ovat elementissään. Alligaattorit ovat nopeita uimareita ja viettävät pitkiä aikoja vedessä. Heimo oli olemassa ilmeisesti jo dinosaurusten valtakauden lopulla. Liitukaudella eläneen jopa 15-metrisen jättiläiskrokotiili Deinosuchuksen kallo muistuttaa hyvin paljon nykyisten alligaattorien kalloa ja se useimmiten luetaan samaan alaheimoon.

Alligaattoreita elää laajalla alueella Etelä- ja Keski-Amerikassa sekä pieni määrä Kaakkois-Kiinassa. Kaimaanit (Caiman) on suku alligaattoreiden heimossa. Varsinaisten alligaattoreiden sukuun (Alligator) kuuluu kaksi nykyään elävää lajia. Ne elävät kaikista krokotiilieläimistä pohjoisimpina. Näistä suurempi on mississippinalligaattori, joka nimensä mukaisesti elää Mississippin alueella. Toinen suvun lajeista on kiinanalligaattori, joka on heimon lajeista ainoana vaarassa hävitä luonnosta. Alligaattorit elävät vain suolattomassa vedessä, kuten hitaasti virtaavissa joissa, jokien mangrovekasvustoissa, kanavissa ja joskus myös virtapaikoissa. Mieluiten ne elävät kuitenkin lähes seisovassa vedessä.

Alligaattorien elintavat eivät olennaisesti eroa muista lahkon lajeista. Tärkeintä ravintoa ovat kalat, mutta ruokavalio vaihtelee lajeittain. Ihmiselle vaarallisia ovat lähinnä vain suokaimaani ja mississippinalligaattori. Nekin hyökkäävät vain harvoin ja yleensä ne pakenevat, kun niitä lähestytään. Naaraat rakentavat maa-aineksesta pesän, jota ne vartioivat pesärosvoilta kuten pesukarhuilta ja teguilta. Poikasten kuoriuduttua emo usein auttaa ne veteen ja saattaa vartioida niitä useita kuukausia pedoilta. Aikuisilla alligaattoreilla on vain harvoja luonnollisia vihollisia, joita ovat lähinnä isot kissapedot ja suuret anakondat.

Ihminen on alligaattorien suurin uhka. Alligaattoreita tapetaan nahan ja lihan takia kaikkialla niiden levinneisyysalueella. Useimmat lajit eivät kuitenkaan ole vaarassa ja niiden kannat ovat elinvoimaiset.

• Koivisto, I., Terhivuo, J., Pakarinen, R. & Paalosmaa, H.: Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 5: Matelijat, sammakkoeläimet, linnut, s. 273–276. Weilin + Göös, 1993. ISBN 951-35-4690-X.
• Lahti, S., Heikkilä, M. & Viitanen, J. (toim.): Zoo Suuri eläinkirja Osa 5: Kalat, sammakkoeläimet, matelijat. WSOY, 1980. ISBN 951-0-08250-3.