Allan Serlachius

Carl Allan Serlachius (vuodesta 1935 Särkilahti; 21. maaliskuuta 1870 Porvoo – 10. joulukuuta 1935 Helsinki)[1] oli suomalainen lakimies, professori ja poliitikko – valtiopäivämies, senaattori ja kansanedustaja.

Allan Serlachius

Henkilöhistoria

Serlachius saavutti molempien oikeuksien tohtorin arvon 1898 Helsingin yliopistossa ja toimi myöhemmin vuosina 1902–1917 Helsingin yliopiston rikosoikeuden ja oikeushistorian professorina. Tässä ominaisuudessa hän osallistui pappissäädyn jäsenenä kaksille viimeisille säätyvaltiopäiville 1904 ja 1905. Helsingin yliopiston vararehtorina Serlachius toimi vuosina 1915–1917. Lisäksi hän oli Helsingin kaupungin valtuutettuna 1912–1914 ja Suomalaisen puolueen kansanedustajana toisen sortokauden aikana 1914–1917. Tsaarivallan kukistumisen jälkeen suomalaista puoluetta edustanut professori Allan Serlachius valittiin 26. maaliskuuta 1917 alkaen senaattoriksi kaikkia puolueita edustaneeseen Tokoin ja sen toimintaa jatkaneeseen Setälän tynkäsenaattiin siviilitoimituskunnan päälliköksi 27. marraskuuta 1917 asti. Sen jälkeen entinen senaattori Serlachius toimi 1918–1919 juuri itsenäistyneen Suomen tasavallan asiainhoitajana ja myöhemmin erikoislähettiläänä ja täysivaltaisena ministerinä Norjan Kristianiassa eli nykyisessä Oslossa. Korkeimman oikeuden jäsenenä eli oikeusneuvoksena Serlachius toimi 1925–1935.[1][2][3]

Teollisuusneuvos Risto Särkilahti oli Allan Serlachiuksen ja Jeanie Eva Salvesenin poika.[4]

Teoksia
  • Bristande lagkunskap och dess inverkan på straffbarheten enligt finsk rätt, väitöskirja. 1898
  • Straff och skadestånd. Helsingfors 1901
  • Mitä supistuksia väkijuomaliikkeeseen nähden voivat kaupungin valtuusmiehet nykyään voimassa olevan lain perustuksella tehdä? Esitelmä Ylioppilaiden Raittiusyhdistyksen kokouksessa 12 päivänä marraskuuta 1905. Raittiuden ystävät, Helsinki 1905
  • Suomen rikosoikeuden oppikirja, osa 1: Yleiset opit. Otava 1909. (2. painos 1919, 3. painos Bruno Salmialan ja Brynolf Honkasalon tekemin täydennyksin ja korjauksin 1940, 4. tark. painos 1945, 5. painos 1947, 6. tark. painos 1951.)
  • Kansantajuinen lakiasiain käsikirja, toimittajat J. B. Saraste, F. O. Lilius, J. K. Paasikivi, Allan Serlachius. WSOY 1910
  • Lainopin alkeet: Helppotajuisesti esittänyt Allan Serlachius. WSOY 1910
  • Suomen rikosoikeuden oppikirja, osa 2, 1. puolisko. Otava 1912, 2. painos 1924–1926
  • Suomen rikosoikeuden oppikirja, osa 2, 2. puolisko. Otava 1914, 2. painos 1924–1926
  • Suomen rikosoikeus pääpiirteittäin. Tietosanakirja Oy, Helsinki 1917
  • Ehdotus uudeksi rikoslaiksi, osa 1: Yleinen osa. Valtioneuvosto, Helsinki 1920
  • Henkeen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuvat rikokset laadittavassa rikoslaissa. Helsinki 1921
  • Ehdotus uudeksi rikoslaiksi: Oikeusministeriön toimeksiannon johdosta. Valtioneuvosto, Helsinki 1922
  • Alkoholikysymys yhteiskunnallis-eetillisenä lainsäädäntöprobleemina. Täysikiellottoman kansanraittiuden edistämisliitto, Helsinki 1923
  • Luonnos laiksi väkijuomain valmistuksesta, maahantuonnista ja kaupasta. Helsinki 1924
  • La justice en Finlande: Réponse à M. Georg Branting. Statsrådet, Helsingfors 1925
  • Suomen alkoholikysymys huutaa ratkaisua. Täysikiellottoman kansanraittiuden edistämisliitto, Helsinki 1930

Lähteet
  1. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899 Viitattu 14.11.2020.
  2. Kuka kukin on 1909. Julkisuudessa esiintyvien kansalaisten elämäkertoja, s. 299. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Kansa, 1908.
  3. Allan Särkilahti kuollut. Helsingin Sanomat, 11.12.1935, s. 3.
  4. Risto Särkilahti Biografiasampo. Viitattu 22.3.2022.

    Kirjallisuutta
    • Holmberg, Håkon: (Keisarillisen) Suomen senaatin talousosaston puheenjohtajat, jäsenet ja virkamiehet 1909–1918 – elämäkerrallinen luettelo. Helsinki, 1964.

    Aiheesta muualla
    Suomen pappissäädyn valtiopäivämiehet
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.