Alkusointu
Alkusointu eli allitteraatio on runouden tehokeino, jossa perättäisissä sanoissa toistuvat samat alkukirjaimet (Vaka vanha Väinämöinen...) Alkusointu on tyypillistä Kalevalalle ja muulle suomalaiselle kansanrunoudelle.[1] Sitä käytetään tyylikeinona myös mainonnassa ja esimerkiksi nimien valinnassa (Matti Meikäläinen, Tikka Tuulispää, Kissa Kirjavainen...).
Samoin kuin loppusointu, alkusointukin toimii muistin tukena. Niinpä sitä esiintyy paljon sananlaskuissa. Alkusointu voi olla myös yhdyssanan tai sanaliiton eri osien välillä. Tällaisissa sanayhdistelmissä voi säilyä vanhoja sanoja, joita ei juuri yksinään käytetä.
Esimerkkejä
- Parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan.
- Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
- Oma maa mansikka, muu maa mustikka.
- Seppä syntyessään
- mennä mönkään
- kohdella kaltoin
- entistä ehompi
- menköön syteen tai saveen
- päästä pälkä(h)ästä
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.