Alkuruoka
Alkuruoka eli alkupalat on aterian ensimmäinen, ennen pääruokaa tarjottava ruokalaji. Se on kevyt ja tavallisesti kylmä, mutta voi olla joskus myös lämmin ruoka. Tyypillinen alkuruoka on esimerkiksi kalaa, täytetyt kananmunat, katkaravut, leikkeleet, mätiä, salaatit tai vihannekset. Keitto on usein päivällisen alkuruokana.[1] Alkuruokaa tarjotaan yleensä pieni annos, jolla herätellään ruokahalua valmistauduttaessa lämpimän pääruokalajin nauttimiseen.[2]
Historia
Alkuruoka on konseptina esiintynyt lähes jokaisessa sivilisaatiossa kautta aikojen. Yksi ensimmäisistä kirjoitetuista maininnoista alkuruoasta on 300-luvun alkupuolelta ennen ajanlaskun alkua. Ateenalaisten kerrottiin valmistavan buffet-tyylisiä alkupalapöytiä juhliinsa.[3]
Euroopassa keskiajalla juhlissa asetettiin tarjolle useampi ruokalaji samaan aikaan. Palvelijat kantoivat pöytään sitä, mitä juhlija valitsi. Ruokaisa keitto tarjoiltiin yhdessä suuressa kulhossa, josta vieraat söivät jokainen omalla lusikallaan.[4]
Viimeistään 1700-luvulle tultaessa ruoka jaoteltiin kolmeen ryhmään: alkuruokaan, pääruokaan ja jälkiruokaan. Alkuruokana suosittua oli keitot ja kala tai jokin muu kevyt ruoka. Alkuruokaa seuranneessa pääruoassa tarjoiltiin kontrastina isoja paloja lihaa.[4]
1800-luvulla tarjoilut olivat erillisellä sivupöydällä, josta ne tarjoiltiin vieraille. Syötävän määrä oli pienempi, mutta lajivalikoima suurempi. Keitto oli nyt erityisen suosittu alkuruoka, sillä se sammutti pahimman nälän, jotta väki jaksoi hyvillä mielin istua pääruoankin läpi.[4]
Sanan englanninkielinen termi "appetizers" keksittiin lähes yhtä aikaa Amerikassa, sekä Englannissa 1860-luvulla. Se oli maailmanlaajuinen vastine Ranskan "hors d'oeuvre":lle. Hienostuneeseen ateriaan saattoi 1890-luvulla sisältyä sekä Englannin appetizers, että Ranskan hors d'oeuvre.[3]
Lähteet
- Turtia, Kaarina: Gastronomian sanakirja, s. 24. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-18546-8.
- Alkuruoat 2019. Kesko. Arkistoitu 26.6.2019. Viitattu 26.6.2019.
- The History Of The "Appetizer" Stonewood Grill & Tavern. Viitattu 4.7.2022.
- Denis Wallis, Yki Hytönen, Ilona Sevelius, Aila Malkki, Sirkka Salonen, Tuulikki Valta: Tieto on valttia, s. 133. Helsinki: Valitut palat, 1996. 58149295. ISBN 951-584-117-8, 978-951-584-117-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.7.2022).
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alkuruoka Wikimedia Commonsissa