Alkemia
Alkemia on alkemistien harjoittama näennäistiede, jonka tarkoituksena on valmistaa kultaa muista materiaaleista[1] tai saada aikaan niin sanottu elämän eliksiiri, jolla voitaisiin saavuttaa pitkä tai jopa ikuinen elämä.[2][3] Myöhemmänmilloin? eurooppalaisen alkemian edustajat käsittivät alkemistiset prosessit myös vertauskuvallisiksi kertomuksiksi henkisestä kehittymisestä. Alkemiaan kuului aineksia silloisista kemiasta, fysiikasta, taiteesta, metallurgiasta, lääketieteestä, astrologiasta, mystiikasta ja uskonnosta.


Sana ”alkemia” tulee arabian sanasta al-kimiya tai al-khimiya (الكيمياء tai الخيمياء). Samaa alkuperää on myös sana kemia, jossa on vain jätetty pois alussa oleva arabian artikkeli al.
Alkemian historia
Alkemian alkuhetket sijoittuvat hellenistiseen Aleksandriaan noin vuoteen 100 jaa., jolloin egyptiläinen metallurgia ja kreikkalainen filosofia kohtasivat,[4] ja Kiinaan toiselle vuosisadalle eaa.[1] Aleksandrian uusplatonistit keräsivät vanhoja egyptiläisiä käsikirjoituksia, ja uskoivat näiden oleva peräisin egyptiläiseltä Thot-jumalalta, joka samaistettiin erityisesti Egyptissä kreikkalaiseen Hermeeseen. Tämän tuloksena syntyi myöhemmin käsitys, jonka mukaan uusplatonistien keräämät kirjoitukset olisi kirjoittanut Mooseksen aikainen tarunomainen egyptiläinen oppinut Hermes Trismegistos, josta onkin muodostunut eräänlainen alkemistien oppi-isä.[5]
Aleksandrialainen alkemia kukoisti 300-luvulle asti. Tämän jälkeen alkemia kukoisti islamilaisessa maailmassa[6] ja Euroopassa 1100–1600-luvuilla tieteelliseen vallankumoukseen asti[7]. Arabialaisilta alkemisteilta on peräisin käsitys, että metallien muuttaminen kullaksi eli transmutaatio kävisi päinsä erityisen aineen eli viisasten kiven avulla[8], joka Euroopassa myöhemmin usein samastettiin eliksiirin kanssa.[9]
Vuonna 1403 Englannin kuningas Henrik IV kielsi alkemian harjoittamisen maassa.[10]
Merkittävimpiä alkemisteja ovat olleet Bolos (1. vuosisadalla jaa.), Zosimos (3. vuosisadalla jaa.), Jabir ibn Hayyani (8. vuosisadalla jaa.), Rhases (tai al-Razi, 864–925), Al-Tughrai (1061–1121) ja Paracelsus (1493–1541). Ranskalainen Fulcanelli edustaa viime vuosisatojen suuria alkemisteja. Myös fyysikkona tunnettu Isaac Newton harjoitti ja tunsi alkemiaa kattavasti.[11] Samoin Newtonin kanssa väitellyt filosofi ja yleistiedemies Leibniz uhrasi paljon aikaa alkemialle. Empiirisen tieteen ohjelmaa julistanut Francis Bacon piti puolestaan alkemisteja ”sokeina empiristeinä”, joilta puuttuu systemaattinen metodi.
Vuonna 1783 Lontoon kuninkaallinen tiedeakatemia kutsui jäsenensä James Pricen esittelemään, miten hän oli onnistunut muuttamaan elohopean kullaksi. Hän kuitenkin epäonnistui yrittäessään toistaa kokeensa, jonka hän väitti aiemmin onnistuneen. Kokeen jälkeen hän joi kolmen virkaveljen nähden sinihappoa ja kuoli.[12]
Alkemia tieteenä

Alkemiaa on totuttu pitämään taikauskona ja epätieteellisenä toimintana sekä nykyisen kemian vastakohtana. Alkemian monet perusväitteet ovatkin nykytiedon vastaisia, ja alkemistien tavoite luoda kultaa kemiallisin keinoin ei voinut onnistua. Myöhäiskeskiajan alkemistit olettivat kaikkien metallien muodostuneen elohopean ja rikin höyryistä.[8] Kulta ja muut vanhastaan tunnetut metallit tunnistettiinkin alkuaineiksi vasta 1700- ja 1800-lukujen taitteessa.
Alkemia muistutti nykyistä kemiaa siinä, että se pyrki tavoitteeseensa myös kokeellisin keinoin. He kehittivät esimerkiksi ensimmäisiä laboratorioita.[3] Alkemistit eivät kuitenkaan kokeiden epäonnistuessa juurikaan arvostelleet omia teorioitaan (esimerkiksi neljästä alkuaineesta) vaan syyttivät koelaitteistoaan.[13]
Alkemistien pyrkimykset olivat myös välttämättömiä nykyaikaisen kemian synnylle, sillä alkemistit kehittivät monia kemian kehitykselle välttämättömiä välineitä ja valmistivat uusia yhdisteitä kuten rikkihapon, typpihapon ja tislatun alkoholin.[14] 1500-luvulta lähtien monet alkemistit, erityisesti Paracelsus, keskittyivät iatrokemiaan eli lääkeaineiden tutkimukseen.[15]
Alkemian aatepohja
Psykologian uranuurtaja C. G. Jung on 1900-luvun alussa painottanut alkemian ideologista merkitystä: alkemistit halusivat laajentaa henkisen valon vaikutuspiiriä kaventamalla pimeäksi koettua aineen valtapiiriä. Siten se liittyy sydänkeskiajan gnostilaisuuteen. Opin mukaan ihmisen tulee nousta alkumateriasta asteittain ylös, kunnes hän tavoittaa viisauden kiven (lapis philosophorum). Sen jälkeen olisi mahdollista tehdä jaloja metalleja epäjaloista ja päästä universaaleihin pelastusvälineisiin. Näin alkemia liittyy aatteellisesti ruusuristiläisyyteen ja vapaamuurareihin.[16]
Katso myös
- Viisasten kivi
- Transmutaatio
- Radioaktiivisuus, jonka seurauksena alkuaine voi muuttua toiseksi
- Fuusioreaktori, jolla esim. vetyä kyetään muuttamaan heliumiksi
Lähteet
- Hudson, John: Suurin tiede – kemian historia. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House, 2002. ISBN 951-884-346-5.
Viitteet
- Hudson, s. 35.
- Hudson, s. 44.
- Luonnontieteiden kaari alkemiasta kvanttimekaniikkaan www.tieteessatapahtuu.fi. Viitattu 27.9.2022.
- Hudson, s. 36–39.
- Hudson, s. 37.
- Hudson, s. 44–48.
- Hudson, s. 48–51, 62–68.
- Hudson, s. 45.
- Hudson, s. 51.
- Alchemy ReligionFacts. Viitattu 6.11.2014.
- Hudson, s. 67.
- Hudson, s. 60–61.
- Hudson, s. 47.
- Hudson, s. 50.
- Hudson, s. 52–55.
- Hans Biedermann: Suuri symbolikirja, s. 13. Suom. Pertti Lempiäinen. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18537-X.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alkemia Wikimedia Commonsissa