Alfred Hauge

Alfred Hauge kasvoi Sjernarøyn saarella Ryfylken maakunnassa Rogalandissa. Hänen isänsä oli maanviljelijä Kolbein Andersson Hauge (1889–1972) ja äitinsä Marianne Rasmusdotter Auglænd (1893–1967). Lapsuusympäristö vaikutti hänen tuotantoonsa jatkuvasti. Hauge kävi koulua Brynessa ja suoritti ylioppilastutkinnon Vossissa 1935, minkä jälkeen hän aloitti teologian opinnot Oslossa. Opintojen keskeydyttyä hän suoritti opettajatutkinnon 1939. Hän avioitui Kirsten Væhlen (1918-99) kanssa 1940.[1]

Alfred Hauge oli opettajana Karmøyssa ja Stavernissa vuoteen 1945 saakka, jonka jälkeen hän työskenteli Ansgar Forlag -kustantamossa vuoteen 1951. Lehtimieskauden jälkeen Vårt Land -lehdessä Hauge oli Ryfylke Folkehøgskulen rehtorina Sandissa 1952–1953. Seuraavat kolme vuosikymmentä Hauge toimi kirjailijana ja sen ohella toimittajana Stavanger Aftenbladissa.[1]

Alfred Hauge aloitti kirjailijantiensä perinteisesti rakennetuilla romaaneilla. Hänen kirjallinen ilmaisunsa kehittyi kuitenkin jatkuvasti ja häntä pidetään kokonaistuotannon osalta eräänä sodanjälkeisen norjalaiskirjallisuuden kokeellisimmista ja luovimmista edustajista. Haugen erikoisteos oli historiallinen romaani Septemberfrost (1941), minkä jälkeen ilmestyivät Tuntreet blør sekä Storm over Siglarholmen. Kaikki kolme ensimmäistä teosta ovat perinteistä kristillistä kertomakirjallisuutta. Romaani Ropet (Huuto, 1946) nostaa esiin pietistisen kristillisyyden ongelmia kulttuurikäsitysten suhteen - liikkeen, johon hän itsekin kuului. Romaani herätti keskustelua aikanaan. Romaani Kvinner på Galgebakken (1948) antoi jo esimakua kehittyneemmästä, useampia kertojaääniä käyttävästä tekniikasta. Samana vuonna ilmestynyt Året har ingen vår käsitteli Haugen kirjallista pääteemaa, kärsivää ihmistä. Romaani pohjautui osittain Haugen omaan sukutaustaan.[1]

Kirja Vegen til det døde paradiset (1951) mursi realistisen ilmaisumuodon ja loi modernia legendakertomusta. Kirja oli myös ensimmäinen, jonka Hauge julkaisi Gyldendal-kustantamon kanssa. Hauge koki hermoromahduksen 1952–1953, mikä vaikutti hänen teoksiinsa ja toi niihin enemmän visionäärisiä kykyjä. Vuonna 1955 ilmestynyt Ingen kjenner dagen sisältää elementtejä kirjailijan omista kokemuksista. 1960-luvun alussa Hauge aloitti trilogian Cleng Peersonista ja siirtolaisuudesta Amerikkaan.[1]

Näyt ja unet alkoivat näytellä yhä suurempaa osaa Haugen tuotannosta ja romaani Mysterium (1967) käsitteleekin lähes yksinomaan niitä. Se on matka ihmisen sisaiseen elämään, joka samalla antaa uuden näkökulman kärsimyksen ongelmaan. Mysterium oli myös ensimmäinen kirja, joka sijoittui Utstein-nimiseen luostariin maantieteellisenä ja temaattisena keskuksena, mikä jatkui koko hänen lopputuotantonsa ajan. Vuoden 1951 Vegen til det døde paradiset heräsi uudelleen eloon vuonna 1968 kirjana Legenden om Svein og Maria. Näyt ovat keskeisessä osassa myös runokokoelmassa Det evige sekund (1979).[1]

Utsteinin luostariin kytkeytyy myös vuodesta 1974 kirjoitettu trilogia Århundre Perlemorstrand yhdistelee uskonnollisia ja syvyyspsykologisia teemoja lapsuusmaisemiin Ryfylkessä samalla, kun Hauge kertojana tulee esiin käyden jatkuvaa keskustelua lukijansa kanssa. Romaanissa Leviathan Hauge nivoo kärsimyksen ja myötäkärsimyksen raamatulliseen Leviathan-petoon toimien kolmella eri aikatasolla. Hänen viimeinen kaunokirjallinen teoksensa Serafen luo hyvän ja pahan välistä jännitettä useilla aikatasoilla - Mustasta surmasta vuoteen 2000 sijoittuvaan tulevaisuudenvisioon saakka. Teos on myös tavallaan kooste lähes kaikista kirjallisista tekniikoista, joita Hauge käytti tuotannossaan.[1]

Kaunokirjallisuuden lisäksi Alfred Hauge kirjoitti omaelämäkerralliset kirjat Barndom, Ungdom sekä Manndom. Sen lisäksi hän kirjoitti Hans Nielsen Haugen ja Gordon Johnsonin elämäkerrat, useita lastenkirjoja, näytelmiä, runoja ja kulttuurihistoriallisia teoksia. Myös hänen Stavanger Aftenbladissa julkaistuja kirjoituksiaan, esseitä ja muita tekstejä on julkaistu kootusti kirjamuodossa.[1]

• Kritikerprisen (1965), Cleng Peerson -trilogiasta
• ridder av 1. klasse, Pyhän Olavin ritarikunta (1976)
• kunniatohtori, Luther College, Iowa (1982)
• Nynorsk Litteraturpris, 1984[1]