Alexis Gripenberg

Claës Alexis Konstantin Gripenberg (17. tammikuuta 1852 Hamina – 10. maaliskuuta 1927 Helsinki) oli suomalainen virka- ja valtiopäivämies, itsenäisyysaktivisti ja diplomaatti.[1]

Alexis Gripenberg.

Gripenberg kuului Gripenbergin aatelissukuun, jossa oli paljon sotilaita ja korkeita virkamiehiä. Hänen vanhempansa olivat postihallituksen pääjohtaja, kenraalimajuri Achates Ferdinand Gripenberg ja Catarina Orraeus. Alexis Gripenberg työskenteli ensin toimitussihteerinä valtiosihteerinvirastossa Pietarissa, mutta joutui lähtemään sieltä vuonna 1891 tapahtuneen selkkauksen jälkeen. Venäjän keisari Aleksanteri III oli lykännyt Suomen säätyjen hyväksymän rikoslain voimaantuloa ja antanut suomalaisten rauhoittelemiseksi niin sanotun rauhoitusreskriptin. Gripenbergin laatimaan keisarillisen käskykirjeen ruotsinkieliseen käännökseen oli ujutettu kohtia, jotka tukivat Leo Mechelinin unioniteoriaa Suomen ja Venäjän suhteista – täysin päinvastoin kuin mitä keisari oli tarkoittanut. Virhe saattoi olla suunnitelmallinen yritys vahvistaa Suomen asemaa. Asian paljastuttua ministerivaltiosihteeri Casimir Ehrnrooth joutui eroamaan ja Gripenberg siirrettiin toisiin tehtäviin.[2]

Gripenberg toimi seuraavaksi vankeinhoitohallituksen ylijohtajana 1891–1901 sekä uudelleen 1906–1911. Perustuslaillisen kantansa vuoksi hän oli erotettuna ensimmäisen sortokauden aikana 1901–1906, mutta sai paikkansa takaisin[1]. Gripenberg pyrki kehittämään vankeinhoitohallintoa. Edellä mainitun rikoslain voimaanastuminen 1894 lisäsi Suomessa huomattavasti vankeusrangaistusten määrää ja kasvatti siten vankilukua hänen johtajakaudellaan. Hän erosi vuonna 1911 omasta aloitteestaan ja työskenteli sen jälkeen yksityisen Helsingfors Privatbankenin johtokunnan jäsenenä.[2]

Gripenberg edusti sukuaan aatelissäädyssä 1882, 1885, 1888, 1894, 1897, 1899, 1900, 1904–1905 ja 1905–1906. Viimeisillä valtiopäivillä hän oli aatelissäädyn varamaamarsalkka. Gripenberg sai 1907 todellisen valtioneuvoksen arvonimen. Hän oli routavuosien aikana passiivisen vastarinnan kannattaja ja yhteydessä kagaaliin. Toisen sortokauden aikana Gripenberg ryhtyi jääkäriliikkeen tukijaksi ja kuului 1915–1917 liikkeen taustalla "vanhojen neuvostona" toimineeseen keskuskomiteaan.[2]

Suomen itsenäistyttyä Gripenberg tuli tammikuussa 1918 Suomen ensimmäiseksi diplomaattiseksi edustajaksi Tukholmaan.[2] Hänet nimitettiin 13. tammikuuta väliaikaiseksi asiainhoitajaksi ja korotettiin lokakuussa vakinaiseksi lähettilääksi. Gripenberg sai työtovereikseen lähetystöön entisiä itsenäisyysaktivisteja. Hän esiintyi vuonna 1918 voimakkaasti Suomen saksalaissuuntauksen tukijana, joten hänen asemansa hankaloitui Saksan hävittyä maailmansodan. Presidentti K. J. Ståhlberg siirsi Gripenbergin lopulta eläkkeelle lokakuussa 1919.[3] Suomen ja Ruotsin suhteet olivat hänen lähettiläskautenaan ongelmalliset.[2]

Alexis Gripenberg oli kahdesti naimisissa, ensin senaattori Johan August von Bornin tyttären Helena Rosinan ja sitten senaattori Victor von Haartmanin tyttären Agnes Maria Fredrikan kanssa. Hänen lapsiaan olivat diplomaatti G. A. Gripenberg ja majuri Frans Mikael Gripenberg.[2]