Alexis Copello
Alexis Copello (s. 12. elokuuta 1985) on kuubalaissyntyinen, Azerbaidžania edustava kolmiloikkaaja.[1]
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Alexis Copello. | |||
Maa: Kuuba | |||
Miesten yleisurheilu | |||
MM-kilpailut | |||
Pronssia | Berliini 2009 | kolmiloikka | |
Maa: Azerbaidžan | |||
EM-kilpailut | |||
Hopeaa | Berliini 2018 | kolmiloikka | |
Sisäratojen EM-kilpailut | |||
Hopeaa | Toruń 2021 | kolmiloikka |
Copello sai 2008 pronssia Keski-Amerikan ja Karibian mestaruuskilpailuissa Calissa, mutta karsiutui loppukilpailusta Pekingin olympialaisissa. Hän saavutti 2009 hopeaa Havannan Keski-Amerikan ja Karibian mestaruuskilpailuissa tuloksella 17,33. Berliinin MM-kilpailuissa hän sai pronssia tuloksella 17,36. Hän voitti 2010 Ibero-Amerikan mestaruuden ja sijoittui toiseksi maanosien cupissa Splitissä. Seuraavana vuonna hän oli neljäs Daegun MM-kilpailuissa tuloksella 17,47 ja voitti kultaa Guadalajaran Pan-Amerikan kisoissa tuloksella 17,21. Istanbulin sisäratojen MM-kilpailuissa 2012 hän sijoittui seitsemänneksi tuloksella 16,92. Lontoon olympialaisissa hän oli samalla tuloksella kahdeksas.[2]
Copello sai Azerbaidžanin edustusoikeuden huhtikuussa 2017.[3] Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän sijoittui viidenneksi tuloksella 17,16. Birminghamin MM-hallikilpailuissa 2018 hän oli neljäs tuloksella 17,17. Hän saavutti EM-hopeaa Berliinisä 2018 tuloksella 16,93. Dohan MM-kilpailuissa 2019 hän sijoittui seitsemänneksi. Hän saavutti Toruńin sisäratojen EM-kilpailuissa 2021 hopeaa 17,04. Hän jäi Münchenin EM-kilpailuissa 2022 karsinnassa ilman tulosta.[2]
Copello hyppäsi ennätyksensä 17,68 Ávilassa 17. heinäkuuta 2011. Hallissa hän on hypännyt parhaimmillaan 17,24 Liévinissä 5. maaliskuuta 2010.[1][2]
Lähteet
- Alexis Copello Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi) Viitattu 3.5.2017
- Alexis Copello Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
- IAAF Newsletter 186 27.9.2017. Viitattu 27.9.2017.