Alexander Leonard Carl Schulman

Alexander Leonard Carl Schulman (16. syyskuuta 1819 Hämeenlinna – 25. syyskuuta 1890 Helsinki) oli Venäjän keisarillisessa armeijassa palvellut suomalainen kenraaliluutnantti.[1]

Schulmanin vanhemmat olivat eversti Carl Fredrik Schulman ja Fredrika Margareta Elisabet von Platen ja puoliso vuodesta 1845 Paulina Glansenstjerna. Heidän pojistaan Carl Magnus Hugosta ja Carl Fredrikistä tuli kenraalimajureita ja Alexander Leonard Carl Schulmanin ja perheen kotiopettajattaren Charlotta Augusta Matilda Thitzin kanssa avioliiton ulkopuolella syntyneestä Carl Augustista kenraaliluutnantti. Pojat everstiluutnantti Carl Rudolf Christer ja agronomi Karl Allan Knut olivat isänsä tavoin valtiopäivämiehiä.[1][2]

Alexander Leonard Carl Schulman tuli oppilaaksi Haminan kadettikouluun 1832 ja määrättiin sieltä 1839 valmistuttuaan vänrikkinä palvelukseen Henkivartioväen Semenovskojen rykmenttiin. Hänet ylennettiin aliluutnantiksi 1842 ja komennettiin 1844 palvelukseen H.M. Keisarin paašikouluun Pietariin. Schulman yleni luutnantiksi 1845, alikapteeniksi 1848 ja kapteeniksi 1850. Hänet oli komennettu lokakuusta 1848 kesäkuuhun 1851 Haminan kadettikouluun. Kesällä 1854 Schulman ylennettiin everstiluutnantiksi ja komennettiin Mallijalkaväkirykmenttiin, mutta määrättiin sitten perustamaan 2. Vaasan ruotujakoinen tarkk’ampujapataljoona, jonka komentajaksi hän tuli. Krimin sotaan Schulman osallistui 1854–1855 puolustaen Suomen rannikkoalueita. Hänet ylennettiin everstiksi syyskuussa 1854 ja määrättiin joulukuussa 1855 perustamaan 8. Uudenmaan ruotujakoinen tarkk’ampujapataljoona ja toimimaan sen komentajana.[1]

Schulman siirrettiin sittemmin komentajaksi 25. Smolenskin, kenraaliadjutantti, kreivi Adlerbergin jalkaväkirykmenttiin, jonka mukana hän osallistui tammikuun kansannousun kukistamiseen Puolassa 1863–1864 ja sai tunnustuksena kunnostautumisestaan omistukseensa Rabsteinin perintötilan Puolassa 1869. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 1866 ja määrättiin ensin 7. jalkaväkidivisioonan komentajan apulaiseksi ja sitten 10. jalkaväkidivisioonan komentajan apulaiseksi. Schulmanista tuli mainitun divisioonan 1. prikaatin komentaja 1873 ja 8. jalkaväkidivisioonan komentaja 1877. Hänet siirrettiin kuitenkin jo samana vuonna ensin komentajaksi 7. jalkaväkidivisioonaan ja sitten 4. reservijalkaväkidivisioonaan. Tätä divisioonaa Schulman komensi Turkin sodassa 1877–1878.[1]

Schulman ylennettiin kenraaliluutnantiksi vuoden 1878 alussa. Eron 4. reservijalkaväkidivisioonan komentajan tehtävästä hän sai huhtikuussa 1879, toukokuussa hänet määrättiin 34. jalkaväkidivisioonan komentajaksi. Schulman oli 1879–1882 useaan otteeseen jalkaväkiarmeijakunnan vt. komentaja, eron sotapalveluksesta hän sai elokuussa 1883. Sotapalveluksen jälkeen Schulman toimi Vaasan läänin 1. kutsuntapiirin sotakomissaarina 1883–1886. Ebbon tilan Porvoon pitäjässä vuodesta 1860 omistanut Schulman edusti sukuaan valtiopäivillä 1872 ja 1888.[1]