Alessandro Scarlatti

Pietro Alessandro Gaspare Scarlatti (2. toukokuuta 1660 Palermo – 24. lokakuuta 1725 Napoli) oli italialainen säveltäjä.[1] Hän sävelsi muun muassa oratorioita ja oopperoita.

Alessandro Scarlatti

Taustaa

Scarlatti lähetettiin noin 12-vuotiaana Roomaan, missä häneen vaikutti erityisesti Bernardo Pasquini. Hän opiskeli musiikkia Giacomo Carissimin johdolla Roomassa. Hänen ensimmäinen oopperansa Gli equivoci nel sembiante (1679) johti hänet Ruotsin kuningatar Kristiinan suosioon. Scarlatti sävelsi Kristiinalle teoksen L’honestà negli amori (1680) ja työskenteli tämän palveluksessa vuoteen 1684. Vuosina 1684–1702 hän työskenteli Napolissa ja sen jälkeen Firenzessä ja Roomassa.[1]

Vuonna 1678 hän solmi avioliiton Antonia Anzalonen kanssa. Heidän kahdesta lapsestaan, Domenico Scarlattista ja Pietro Filippo Scarlattista, tuli tunnettuja säveltäjiä. Alessandron veli oli Francesco Scarlatti.

Tuotanto

Scarlattin ensimmäinen ooppera Gli equivoci nel sembiante esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1679. Vuonna 1683 Scarlatti lähti Napoliin johtamaan hänen oopperoitaan esittävää teatteriseuruetta. Näitä olivat Il Pompeo ja La Psiche ovvero Amore innamorato. Scarlatti jäi tällöin kymmeneksi vuodeksi Napoliin ja toimi siellä kuninkaallisen orkesterin (kapellin) johtajana. Tänä aikana hän sävelsi suuren määrän sekä uskonnollisia että maallisia teoksia. Hänen huippukautensa katsotaan alkaneen vuonna 1707, jolloin hän työskenteli Roomassa ja Venetsiassa, mutta palasi vuonna 1708 Napoliin. Paavit suhtautuivat ooppera-alaan melko niuvasti, kunnes vuonna 1717 paavi Klemens XI nimitti Scarlattin ritariksi (cavaliere). Sen jälkeen Scarlatti piti Roomassa parivuotisen arvostetun sarjan oopperoidensa esityksiä, joista moni oli ensi-iltoja. Tämän jälkeen hän vuonna 1721 vetäytyi Napoliin eikä enää esiintynyt.[2]

Scarlattin laajaan tuotantoon kuuluu ainakin 115 näyttämöteosta, joista 36 on kokonaan tallessa ja 16 osaksi. Lisäksi on oratorioita ja suuria hengellisiä kantaatteja yhteensä 25, motetteja noin 100, messuja noin 15 ja muutama madrigaaleja.[2]

Lähteet
  1. Alessandro Scarlatti Britannica.com. Viitattu 24.2.2016. (englanniksi)
  2. ”Scarlatti”, Otavan suuri ensyklopedia, 8. osa (Reykjavik–sukulaisuus), s. 6122–6123. Otava, 1976. ISBN 951-1-05637-9.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.