Aleksei Müürisepp
Aleksei Müürisepp (17. heinäkuuta 1902 Välta – 7. lokakuuta 1970 Tartto) oli vuosina 1951-1961 Neuvosto-Viron ministerineuvoston puheenjohtajana ja edelleen 1961–1970 Neuvosto-Viron korkeimman neuvoston puheenjohtajana. Hän kuuli ns. venäjänvirolaisiin, jotka tulivat Viroon neuvostovallan mukana.
| Aleksei Müürisepp | |
|---|---|
| Neuvosto-Viron Korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja | |
| Edeltäjä | Johan Eichfeld |
| Seuraaja | Artur Vader |
| Neuvosto-Viron pääministeri | |
| Edeltäjä | Arnold Veimer |
| Seuraaja | Valter Klauson |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. heinäkuuta 1902 Välta, Saarenmaa, Liivinmaan kuvernementti, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 7. lokakuuta 1970 Tartto, Viron SNT, Neuvostoliitto |
| Kansalaisuus | venäjänvirolainen |
| Tiedot | |
| Puolue | Viron kommunistinen puolue (EKP) |
Ennen toista maailmansotaa Neuvostoliitossa
Aleksei Müürisepp syntyi monilapsiseen virolaisperheeseen Saarenmaalla, mutta perhe muutti Virosta Siperian Krasnojarskiin vuonna 1908. Isä oli muuttanut jo sinne vuotta aiemmin. Isä työskenteli Jenisein jokilaivaston palveluksessa. Aleksei kävi kansakoulua vuosina 1910-1918. 1920-luvun alussa hän työskenteli myös Jenisein jokilaivaston palveluksessa mm. sähköasentajana.[1]
Hän joutui pidätetyksi Viron kansalaisuuden takia vuonna 1923 ja joutui vankeuteen, jonka jälkeen hän vuonna 1924 otti Neuvosto-Venäjän kansalaisuuden. Niinpä hän joutui puna-armeijan asevelvolliseksi toukokuusta 1924 lokakuuhun 1925 palveluspaikkanaan Tomsk koulutuksenaan radiosähköttäjä. Asepalveluksen jälkeen hän työskenteli Krasnojarskissa kirjasto- ja poliittisen koulutuksen työntekijänä, kunnes vuonna 1928 liittyi Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen.[1]
Elokuusta 1928 joulukuuhun 1931 hän työskenteli Tomskissa paikallisen säästökassan palveluksessa. Tämän rinnalla hän opiskeli paikallisessa insinöörioppilaitoksessa ja siirtyi rautateiden palvelukseen. Vuonna 1937 hän erikoistui vielä energiatekniikkaan suuntautuneeksi rautatieinsinööriksi. Sen jälkeen hän työskenteli Neuvostoliiton rautateiden palveluksessa Ukrainan Ordžonikidzessa ja Venäjän Stavropolin alueen Pjatigorskissa vuosina 1937-1942 ja 1943-1944 sekä Krasnojarskissa 1942-1943.[1]
Sodan jälkeinen aika
Aleksei Müürisepp siirtyi välittömästi sodan jälkeen Neuvosto-Viroon. Hän toimi lokakuusta 1944 huhtikuuhun 1945 paikallisten rautateiden sähköosaston johtajana. Sen jälkeen aina vuoden 1945 loppuun hän siirtyi Viron kommunistinen puolueen keskuskomitean liikenteestä vastaavan yksikön apulaisjohtajaksi vastuualueenaan rautateiden sähköistys. Tämän tehtävän rinnalla tammikuusta marraskuuhun 1947 hän opiskeli puoluekoulussa Moskovassa. Tämä jälkeen hän toimi tammikuusta marraskuuhun 1948 Neuvosto-Viron teollisuudesta ja liikenteestä vastaavana apulaisministerinä. Joulukuussa 1948 hänestä tuli Viron kommunistipuolueen keskuskomitean jäsen.
Müüriseppistä tuli edelleen lokakuussa 1949 Neuvosto-Viron ministerineuvoston varapuheenjohtaja, jossa tehtävässä hän oli aina maaliskuuhun 1951, jolloin hänet valittiin Arnold Veimerin seuraajana ministerineuvoston puheenjohtajaksi, jossa tehtävässä hän oli lokakuuhun 1961. Müüriseppin valtaannousu voidaan nähdä osana venäjänvirolaisten valtaannousuna Neuvosto-Virossa, ja samoihin aikoihin valtaannousseen Johannes Käbinin vallanvahvistamisena uutena kommunistipuolueen ensimmäisenä sihteerinä. Tällöin Käbin korkeimpana Neuvosto-Viron vallanpitäjänä syrjäytti aiemmat kärkinimet, kuten Veimerin.[2] Valter Klauson seurasi 1960-luvulla Müüriseppin 10-vuotisen ministerineuvoston puheenjohtajuuden jälkeen tehtävässä. Saman aikaisesti Müürisepp hoiti vähämerkityksellistä Neuvosto-Viron ulkoministerin tehtävää vuosina 1950-1962. Uransa loppuvaiheessa hän toimi lokakuusta 1961 aina kuolemaansa marraskuuhun 1970 asti Neuvosto-Viron Korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajana eli Neuvosto-Viron päämiehenä ja samalla yhtenä Neuvostoliiton Korkeimman neuvoston varapuheenjohtajana.[3]
Aleksei Müürisepp kuului sodan jälkeen tulleisiin venäjänvirolaisiin, jotka saivat venäläisten rinnalla keskeisen aseman Neuvostoliiton valtaamassa Virossa. Kielellisesti venäjänvirolaisista käytettiin nimitystä ”jeestiläiset” siitä syystä, että he äänsivät vironkielisen e-kirjaimen venäläiseen tapaan je’ksi.[4]
Valtionpäämiehen roolissa Müürisepp vieraili kesällä 1963 Suomessa ja kutsui mm. presidentti Kekkosen vierailulle Neuvosto-Viroon. Asia oli tietysti sovittu etukäteen Neuvostoliiton korkeimman johdon tasolla. Müürisepp toimi sitten maaliskuussa 1964 toteutuneen kolmipäiväisen työvierailun virolaisisäntänä. Vierailun aikana tuli esille edellä mainittu vajava äidinkielen eli vironkielen taito. Vierailun aikana kirjailija Friedebert Tuglas tuumasi presidentti Kekkoselle, että Suomen presidentti puhuu jopa parempaa viroa kuin heidän päämiehensä.[5]
Aleksei Müürisepp ja hänen puolisonsa Faina on haudattu Tallinnan Metsäkalmistoon.[6] Neuvosto-Viron aikaan Müüriseppin nimellä oli nimetty hänen kuolemansa jälkeen Tallinnan Liikennekoulu vuosina 1970-1990 ja synnyinseudullaan Saarenmaalla Orissaaren kymnaasi vuosina 1970-1991.
Lähteet
- Enn Tarvel, Eestimaa Kommunistliku Partei Keskkomitee organisatsiooniline struktuur 1940–1991 (Tallinn: Kistler-Ritso Eesti Sihtasutus, 2002), lk 325–326. (viroksi)
- Zetterberg, Seppo: ”Sirpin ja vasaran otteessa (1944-1991)”, Viron historia, s. 670. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-520-5.
- Zetterberg, Seppo: ”Sirpin ja vasaran otteessa (1944-1991)”, Viron historia, s. 681. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-520-5.
- Kung, Andres: ”Osa 1: Viro”, Unelma vapaudesta - passiivinen vastarinta nyky-Baltiassa, s. 21. Suomentanut Virtanen, Antti. Tampere: Kustannuspiste Oy, 1979. ISBN 951-95192-9-7.
- Pekka Lilja ja Kulle Raig: Urho Kekkonen ja Viro. Helsinki: Minerva Kustannus Oy, 2006. ISBN 978-952-5591-80-8.
- Metsakalmistu, vana osa, Kuulsuste küngas, 15, 2-kohaline kirstuplats HAUDI - Kalmistute register. Viitattu 12.7.2015. (viroksi)
Johannes Vares (1940) | Eduard Päll (1946) | August Jakobson (1950) | Johan Eichfeld (1958) | Aleksei Müürisepp (1961) | Artur Vader (1970) | Johannes Käbin (1978) | Arnold Rüütel (1983)
Johannes Vares (1940) | Johannes Lauristin (1940) | Arnold Veimer (1944) | Aleksei Müürisepp (1951) | Valter Klauson (1961) | Bruno Saul (1984) | Indrek Toome (1988)