Aleksanteri Karpin

Ennen sotia Aleksanteri Karpin oli Suojärvellä Annantehtaan seurakunnan kirkkoherrana. Tässä tehtävässä hän teki merkittävän työn estäessään hajaannusta, kun pieni mutta äänekäs vähemmistö olisi halunnut seurakunnan pysyvän vanhassa ajanlaskussa. Aleksanteri Karpin otti tiukan kannan, että kirkolliskokous oli määrännyt siirtymään uuteen ajanlaskuun ja näin oli myös seurakunnan enemmistön tahto. Hän oli taitava sovittelija ja hänen arvovaltansa ratkaisi sen, että nurisijat alistuivat. Vuosina 1933–1935 hän toimi myös Sortavalan pappisseminaarin opettajana. Aleksanteri Karpin jäi leskeksi vuonna 1930.

Opettajanura päättyi, kun hänet valittiin Viipurin piispaksi. Tasavallan presidentti P. E. Svinhufvud vahvisti nimityksen valtioneuvoston esittelyssä 23. elokuuta 1935, ja kirkollinen nimitys ja vihkiminen piispan virkaan tapahtui Sortavalan katedraalissa 21. syyskuuta 1935. Vihkimisen toimittivat arkkipiispa Herman sekä Tallinnan ja koko Eestin metropoliitta Aleksanteri ja Petserin luostarin johtaja arkkipiispa Nikolai.[2]

Tapaus oli historiallinen: kysymyksessä oli ensimmäinen itsenäisessä Suomessa tapahtunut ortodoksisen piispan vihkiminen, kaikki aikaisemmat olivat tapahtuneet Venäjällä tai Konstantinopolissa.[3] Tämä on myös ainoa itsenäisyyden aikainen luovutetun Karjalan alueella tapahtunut piispan vihkiminen. Myöhemmät piispanvihkimykset on toimitettu etupäässä Kuopion Pyhän Nikolaoksen katedraalissa, paitsi Johannes vihittiin Upsenskin katedraalissa 1969 sekä Aleksi 1980 ja Ambrosius 1988 Valamon luostarissa. Oulun metropoliitta Elia vihittiin Oulun Pyhän Kolminaisuuden katedraalissa vuonna 2015.

Aleksanteri ehti olla Viipurin hiippakunnan piispana vain viisi vuotta, ennen kuin talvisota syttyi. Sotien jälkeen hän asettui Helsinkiin, jossa hänestä tuli Helsingin hiippakunnan ensimmäinen piispa.

Piispa Aleksanterista tuli Helsingin aikoinaan arvossa pidetty ja rakastettu. Hän otti korkeasta iästään huolimatta loppuun asti osaa kaikkeen toimintaan. Jopa viimeisenä elinpäivänään hän osallistui kirkollishallituksen istuntoon. Lounastauon jälkeen piispa Aleksanteri jätti palaamatta kokoukseen. Kun häntä mentiin hakemaan, huomattiin, että piispa oli kuollut hiljaa ruokaleponsa aikana.[4]

Piispa Aleksanterin siunauksen Uspenskin katedraalissa toimittivat kirkkokunnan molemmat piispat, arkkipiispa Paavali ja apulaispiispa Johannes, sekä 40 pappia ja diakonia. Paikalla oli suuri määrä rippilapsia ja seurakuntalaisia.

Piispa Aleksanterin hauta on Helsingin ortodoksisella hautausmaalla. Pyhäpäivinä haudalle keräytyy runsaasti kynttilöitä, ja erityisesti jouluna moni papiston jäsen ja maallikkokin käy rukoilemassa haudalla. Papiston kärjessä jo alusta asti nähtiin aina heinäkuuhun 2010 asti metropoliitta Johannes, joka jouluna 1974 mainitsi Uskon Viesti -seurakuntalehden joulunumerossa vakiopalstallaan, jonka aiheeksi hän oli valinnut Minun jouluni, tavastaan käydä rukoilemassa jouluaattona ja muistelupäivinä juuri piispa Aleksanterin haudalla.

Piispa Aleksanterin hautakivi Lapinlahden hautausmaalla helmikuussa 2012.

Piispa Aleksanteri oli naimisissa ennen piispaksi valintaansa ja hänellä oli kaksi tytärtä.[5]

• Uskon portilla (1968)
• Ikkuna iäisyyteen – Kristillisyys ortodoksisessa katsomuksessa (1970)
• Kanonien näkökohtia kirkolliskokouksista

• Koukkunen, Heikki & Kasanko, Mikael: Helsingin ortodoksinen seurakunta 1827–1977. Helsingin ortodoksinen seurakunta, 1977. ISBN 951-99128-5-1.
• Loima, Jyrki: Esipaimen siunaa. Suomen ortodoksiset piispat 1892–1988. Kuopio: Pyhän Sergein ja Hermanin Veljeskunta, 1999. ISBN 951-98090-0-7.
• Силуан (Никитин), иеромонах. Первый Православный епископ Хельсинки Александр (Карпин) // Сретенский сборник. Научные труды преподавателей СДС. 2015. № 5. М., 2014. С. 377—404.