Aleksandra Fjodorovna (Alix)

Alix syntyi Darmstadtissa 6. kesäkuuta 1872. Hänen isänsä oli Hessen-Darmstadtin suurherttua Ludvig IV ja äitinsä Britannian prinsessa Alice, kuningatar Viktorian ja Prinssi Albertin tytär. Alix on saksalainen muoto Alice-äidin nimestä.

Ludvig IV:n ja Alicen tyttäret Irene, Viktoria, Elisabeth ja Alix vuonna 1885.

Alixin äiti kuoli tytön ollessa vain kuuden vanha, ja Alix kasvoi kuningatar Viktorian hovissa.[3]

Romanovien perhekuva vuodelta 1913.

Alix kihlautui Venäjän perintöruhtinaan Nikolai Aleksandrovitšin kanssa huhtikuussa 1894. Keisari Aleksanteri III:n terveys heikentyi saman vuoden aikana. Hän menehtyi 1. marraskuuta ja 25-vuotias Nikolai nousi Venäjän valtaistuimelle hallitsijanimellä Nikolai II. Alix kääntyi seuraavana päivänä luterilaisuudesta ortodoksisuuteen ja sai nimekseen Aleksandra Fjodorovna.[4] Pari vihittiin 26. marraskuuta 1894 Talvipalatsissa ja kruunattiin 1896 Moskovan Kremlissä.[5][6]

He saivat viisi lasta:[7]

• suuriruhtinatar Olga Nikolajevna, s. 1895
• suuriruhtinatar Tatjana Nikolajevna, s. 1897
• suuriruhtinatar Maria Nikolajevna, s. 1899
• suuriruhtinatar Anastasia Nikolajevna s. 1901
• suuriruhtinas Aleksei Nikolajevitš s. 1904

Aleksandra Fjodorovna oli perinyt isoäidiltään kuningatar Viktorialta perinnöllisen verenvuototaudin (hemofilia) geenin, joka kuitenkin ilmenee vain puolella miesjälkeläisistä. Tautia sairasti kruununperijä Aleksei.[8][9][10]

Helmikuun vallankumouksen aikana 1917 Aleksandra Fjodorovna oli Tsarskoje Selossa. Keisarin vallastaluopumisen jälkeen Venäjän väliaikainen hallitus otti tehtäväkseen keisariperheen suojelun. Ensin heitä pidettiin vankeina kotonaan Tsarskoje Selossa, mutta myöhemmin vartiojoukkojen siirryttyä vallankumouksellisten puolelle heidät päätettiin siirtää turvaan Siperiaan Tobolskiin.

Tobolskissa he saivat aluksi elää suhteellisen normaalia elämää, mutta väliaikaisen hallituksen kaaduttua ja bolsevikkien tultua valtaan syksyllä 1917 otteet kovenivat. Ensin keisari, hänen puolisonsa ja heidän tyttärensä Maria siirrettiin Ipatjevin taloon Jekaterinburgiin Uralille. Aleksei oli verenvuotokohtauksen jälkeen huonossa kunnossa, ja hänen kolme sisartaan ja osa palveluskunnasta jäivät edelleen hoitamaan häntä Tobolskiin. Aleksein toivuttua myös heidät siirrettiin Jekaterinburgiin. Siellä keisariperhe oli vankien asemassa. Heidän huoneidensa ikkunat oli maalattu umpeen eivätkä he päässeet kirkkoon tai saaneet vastaanottaa vierailijoita.

Vähitellen vartijat kuitenkin muuttuivat vankejaan kohtaan myötämielisemmiksi, jolloin bolševikkihallinto päätti lähettää tilalle uudet, pahamaineiseen Tšekaan kuuluvat vartijat.

Pääartikkeli: Romanovin perheen murha

Aleksandra Fjodorovna murhattiin yhdessä perheensä kanssa aamuyöllä 17. heinäkuuta 1918 Ipatjevin talon kellarissa. On väitetty että tappokäsky olisi lähetetty Moskovasta Jekaterinburgiin. Tästä ei kuitenkin ole todisteita, sillä sähkettä ei ole arkistoista löytynyt. Historioitsija Edvard Radzinskillä on ollut pääsy salaisimpiinkin arkistoihin, mutta hän ei ole löytänyt sähkettä. Valtaosa teloittajista oli bulgarialaisia ja unkarilaisia sotavankeja, joita käytettiin tällaisiin venäläisille itselleen vastenmielisiin tehtäviin, mutta heidän johtajansa kapteeni Jakov Jurovski ja komissaari Pjotr Jermakov olivat venäläisiä.[11]

Keisarillisen perheen jäännökset, kahta lasta lukuun ottamatta, nostettiin haudasta vuonna 1991. Ensimmäisenä tunnistettiin juuri keisarinna, jonka leuassa olivat odotetusti jäljellä platinaiset hammaspaikat ja kaksi kokonaista platinahammasta. Kallosta tehty DNA-testi vahvisti asian, Aleksandra Fjodorovna oli kuningatar Viktorian jälkeläinen suoraan alenevassa äidin puoleisessa linjassa, kuten oli Britannian hallitsijan, Elisabet II:n puoliso, Edinburghin herttua prinssi Philip, jonka verinäytettä kokeessa käytettiin vertailuun.[12]

Ruumiit haudattiin juhlallisesti uudelleen Pietari-Paavalin katedraaliin Pietarin keskustassa vuonna 1998. Edustava joukko Euroopan kuninkaallisia osallistui hautajaisiin. Myös presidentti Boris Jeltsin osallistui hautajaisiin kommunistien paheksunnasta huolimatta. Aleksadran hautaamisen teki mahdolliseksi Jurovskin erehdys, sillä Jurovskin tarkoitus oli polttaa Aleksandra jäljettömiin. Jurovskin mukaan he polttivatkin vahingossa hovineidin.[13][14][15]

Karlovcin synodi kanonisoi murhatut keisarillisen perheen jäsenet vuonna 1981. Venäjän ortodoksinen kirkko toteutti oman kanonisointinsa vuonna 2000.[16][17]