Aleksandr Serafimovitš

Aleksandr Serafimovitš (ven. Алекса́ндр Серафи́мович, oikealta nimeltään Aleksandr Serafimovitš Popov, Алекса́ндр Серафи́мович Попо́в; 19. tammikuuta (J: 7. tammikuuta) 1863 nykyisen Rostovin alueen Tsimljanskin piirin Nižnekurmojarskajan kylä – 19. tammikuuta 1949 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija.

Aleksandr Serafimovitš.

Kirjailija syntyi kasakkaupseerin perheeseen. Vuodesta 1883 lähtien hän opiskeli Pietarin yliopistossa. Vuonna 1887 hänet erotettiin yliopistosta ja karkotettiin Arkangelin lääniin osallisuudesta Aleksanteri III:n murhaa valmistelleeseen salaliittoon. 1900-luvun alussa Serafimovitš tutustui Maksim Gorkiin ja työskenteli tämän perustamassa Znanije-kirjakustantamossa. Vuonna 1918 hän liittyi bolševikkeihin ja toimi Izvestijan ja Pravdan toimittajana. Vuosina 1926–1929 Serafimovitš oli Oktjabr-kirjallisuuslehden päätoimittajana. Vuonna 1934 hänet valittiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton hallituksen puhemiehistöön.

Serafimovitšin ensimmäinen kertomus ”Jäälohkareella” (Na ldine) ilmestyi vuonna 1889. Ensimmäinen kertomuskokoelma julkaistiin vuonna 1901. Romaani Gorod v stepi (”Kaupunki arolla”, 1912) kuvaa marksilaisittain kapitalismin syntyä Venäjällä. Kirjailijan pääteos on Venäjän kansalaissotaa kuvaava romaani ”Rautavyöry” (Železnyi potok, 1924), jota pidettiin yhtenä neuvostokirjallisuuden klassikoista. Vuonna 1943 Serafimovitš sai elämäntyöstään Stalin-palkinnon. Hänet on palkittu myös Leninin kunniamerkillä. Kirjailijan nimeä kantaa Serafimovitšin kaupunki (entinen Ust-Medveditskajan kylä, jossa hän vietti nuoruusvuotensa).