Aleksandr Protopopov

Aleksandr Dmitrijevitš Protopopov (ven. Александр Дмитриевич Протопопов; 30. joulukuuta (J: 18. joulukuuta) 1866 Moskova – 27. lokakuuta 1918 Moskova)[1][2] oli venäläinen poliitikko, joka toimi Venäjän keisarikunnan viimeisenä sisäministerinä lokakuusta 1916 maaliskuuhun 1917. Hän kuului oktobristeihin.

Aleksandr Protopopov vuonna 1913.

Protopopov kuului vanhaan yläluokkaiseen sukuun.[3] Hän kävi kadettikoulun ja Nikolain ratsuväkiopiston, ja palveli upseerina Henkikaartin ratsukrenatöörirykmentissä vuosina 1885–1890, kunnes vetäytyi palveluksesta esikuntaratsumestarina.[2] Myöhemmin hänestä tuli suurmaanomistaja ja tehtailija, joka osallistui aktiivisesti zemstvolaitoksen toimintaan Simbirskin kuvernementissa.[4] Hän sai 1908 kamarijunkkarin ja 1909 todellisen valtioneuvoksen arvonimen.[2]

Protopopov valittiin vuonna 1907 niin sanottuun kolmanteen valtakunnanduumaan Simbirskin alueelta ja hän liittyi konservatiivisen oktobristipuolueen vasemmistosiipeen. Hänet valittiin myös neljänteen duumaan ja siellä kesäkuussa 1914 varapuhemieheksi.[1][2] Hän liittyi ensimmäisen maailmansodan aikana vuonna 1915 perustettuun Edistyksellinen blokki -nimiseen opposition puolueliittoumaan.[1] Helmikuussa 1916 Protopopov valittiin Simbirskin kuvernementin aatelismarsalkaksi.[2][4] Hän johti vuonna 1916 Englannissa, Ranskassa ja Italiassa vieraillutta duuman valtuuskuntaa ja neuvotteli paluumatkallaan Tukholmassa saksalaisen agentin Warburgin kanssa erillisrauhan mahdollisuudesta Saksan ja Venäjän välillä. Palattuaan hän sai hyvän vastaanoton keisari Nikolai II:lta, keisarinna Aleksandralta ja munkki Grigori Rasputinilta.[1]

Laajentaakseen hallituspohjaa taantumuksellisten hovipiirien ulkopuolelle[3] Nikolai II nimitti Protopopovin sisäministeriksi Boris Stürmerin hallitukseen 1. lokakuuta 1916. Protopopov oli kuitenkin kokematon hallinnollisissa tehtävissä, ja ryhtyessään hallitusvastuuseen hän menetti puoluetoveriensa luottamuksen.[1] Pitkälle edennyttä kuppaa sairastanut Protopopov alkoi lisäksi osoittaa merkkejä henkisestä epävakaudesta ja lähentyi Rasputinia, jolla väitettiin olevan mystisiä parantajankykyjä. Nikolai II alkoi pian katua Protopopovin nimitystä, mutta keisarinna Aleksandra suojeli tätä.[5][3] Protopopovista tuli keisarinnan ja Rasputinin suosikkina erittäin vihattu Venäjällä.[5] Hän ei kyennyt lievittämään kaupunkeja sota-aikana vaivannutta elintarvikepulaa. Helmikuun vallankumouksen puhjettua Protopopov määräsi poliisit käyttämään kovia otteita mellakoiden tukahduttamisessa, mikä vain lisäsi yleistä tyytymättömyyttä ja levottomuuksia.[1] Vallankumouksen jälkeen Protopopov vangittiin Pietari-Paavalin linnoitukseen. Bolševikkien noustua valtaan hänet siirrettiin Tagankan vankilaan Moskovaan, ja ammuttiin lopulta salaisen poliisin tšekan määräyksestä.[2][1]