Aleksandr Drankov

Drankovilla oli veljensä kanssa kuvatoimisto, jolla oli valtuudet kuvata duuman istunnoissa ja keisari Nikolain hovissa. Heidän kuvareportaasejaan ostivat muun muassa Britannian ja Ranskan sanomalehdet. Vuonna 1907 Drankov toi mukanaan Ranskasta elokuvakameran ja alkoi tuottaa uutisfilmejä. Näin syntyi dokumentteja tulipaloista, nälänhädästä, köyhistä ryysyläisistä ja monista dramaattisista tapahtumista. Vuonna 1908 Leo Tolstoi suostui kuvattavaksi, joten hänestäkin on olemassa autenttista elävää kuvaa.[1]

Vuonna 1907 Drankov yritti tallentaa pietarilaisen teatterin esityksen Puškinin näytelmästä Boris Godunov, mutta kuvaukset eivät teknisesti onnistuneet. Seuraavana vuonna hän aloitti Stenka Razinin kuvaamisen. Käsikirjoitus perustui suosittuun kansanlauluun, ja elokuva kuvattiin ilmeisesti yhden päivän aikana Pietarin lähellä sijaitsevalla Roslivajärvellä, samoilla paikoilla, missä kerrotaan kymmenen vuotta myöhemmin toisen vallankumouksellisen henkilön, Vladimir Leninin, piilotelleen heinäsuovassa. Elokuvan ensi-ilta oli 15. lokakuuta 1908. Esitys sai valtavasti huomiota. ”Uusi aika venäläisessä elokuvassa on alkanut”, kirjoitti eräs lehti. Tästä Drankovin ensimmäisestä näytelmäelokuvasta venäläiset katsovat elokuvahistoriansa alkaneen. Tosin Helsingissä oli jo edellisenä vuonna saanut ensi-iltansa suomalaisten tekijöiden, Teuvo Puron ja Louis Sparren, näytelmäelokuva Salaviinanpolttajat – Suomihan oli silloin vielä Venäjää.[2]

Venäläinen elokuvatuotanto kasvoi 1910-luvulla yhdeksi maailman mittavimmista. Drankov muutti 1915 Moskovaan, jonne venäläinen elokuvateollisuus oli keskittynyt. Hänen studionsa oli keskisuuri suurten studioiden keskellä. Drankov herätti tuotannollaan suurta hämmennystä. Häneen nimeensä kiteytyi vähitellen kaikki se, mitä tsaarinajan elokuvabisneksessä oli epäilyttävää. Hän rahasti elokuvillaan sumeilematta ja käytti kaupallisesti hyväkseen kaikkea sensaatioihin liittyvää ja muutti rahaksi prostituution, rikosten ja köyhyyden kuvaamisen. Hän varasti kilpailijoiden ideat ja tuotti halpaversioita markkinoille ennen heidän ensi-iltaansa. Filmimogulin kerrotaan myös pröystäilleen pukeutumisellaan ja kaahailleen ympäri Moskovaa hienolla automobiilillaan.[2]

Tämä ”uusvenäläinen” elokuvapioneeri haistoi sensaation melkein mistä vain ja vei elokuvakameransa työläiskorttelien rähjäisille takapihoille, ilotaloihin, tavernoihin, sillä aikaa kun muut tuottajat kuvasivat studioissaan porvarisdraamoja. Hänen joissain filmeissään on huomattavissa realismin esiasteita.[2]

Drankov muutti 1918 Ukrainaan bolševikkeja karkuun ja sieltä monien muiden elokuvatuottajien tapaan parin vuoden päästä Konstantinopoliin. Sieltä hän siirtyi Yhdysvaltoihin ja Kaliforniaan, missä hän yritti vielä käynnistää elokuvabisneksensä. Hän ei kuitenkaan pärjännyt Hollywoodissa. Hänen myöhempi kohtalonsa oli pitkään tuntematon. Vuonna 1999 venäläiset tutkijat löysivät hänen hautansa San Franciscosta. Elämänsä loppuvaiheet hän oli elänyt pienen valokuvausliikkeen pitäjänä.[2]

• Lauri Piispa: Venäläisen elokuvan synty, Venäjänaika nro 3, 2008